12. lokakuuta 2016

Emme huku pimeään

Miksi nykyään aina on niin pimeää? Istuin eräänä aamuna sohvalla Pikkutäryn noustessa ylös enkä ehtinyt huomentakaan sanoa ennen kuin poika huomioi ulkona vallitsevan pimeyden. Siinä Onnin pomppiessa sylissäni kuin villein pupunen tarkoitukseni oli antaa pojalle vastaukseksi jotain hieman järkevämpää, mutta olotila vei mennessään ja suustani pääsikin vain latteasti "Niinpä, ihan tylsää!".
 Kyllähän sen tietää, että etenkin ennen lumen tuloa maahan pimeää on ihan liian paljon. Lapset lähtevät hämärässä eskariin ja kouluun eikä valoisaa vapaa-aikaa kotona juurikaan jää, ainakaan neljättä luokkaa käyvällä koululaisella. On siis taisteltava hämärää vastaan! Lapsethan nyt nauttivat suuresti mm. heijastin- ja valopiilosta ja syksyhän on niihin leikkeihin loistavaa aikaa! Vaikka itse puolestani ennemmin nauttisin takkatulen loisteesta, ei liikkumista voi kokonaan unohtaa. On siis kiinnitettävä taas enemmän huomiota näkyvyyteen, sillä vaikka valoisan aikaa lähtisikin liikkeelle, päivä hämärtyy yllättävän nopeasti.

  Olen ennenkin kirjoitellut, kuinka minua aina joskus hirvittää liikkua pihan ulkopuolella lasten kanssa. Ellet halua metsään tai pellolle, on mentävä ainakin osittain mutkaiselle maantielle, jossa monet autot ajavat yli sallitun 80km/h. Ei siis ole aivan sama millaisissa varusteissa koululainenkaan bussipysäkille tallustaa! Heijastimet, lamput ja heijastinliivit ovat löytäneet tiensä eteiseemme ja ilman kunnon joka suuntaan näkyvää taikaviittaa on aivan turha kuvitella poistuvansa tontiltamme. Rattaatkin ovat saaneet lisää näkyvyyttä vilkkuvasta lampusta ja täällä vinkatuista heijastintarroista, sillä kuka haluaisi yllättää mutkan takaa kaahaavat autoilijat edessään rullaavilla pimeillä rattailla?
  Nykyään ulkovaatteista löytyy jo ihan kivasti heijastavia pintoja ja esim. Molon haalareiden heijastimet on todettu meillä loistaviksi! Jo ulkovermeet pukemalla lapsi voidaan saada siis näkyväksi. Kaikkien jo olemassa olevien heijastavien juttujen lisäksi, ostin kuitenkin vetoketjuihin laitettavia heijastusläpysköitä. Pieniähän ne ovat, eivätkä yksinään riitä, mutta ovat pikkulisä synkässä repussa tai takissakin. Itse käytän kuitenkin lapsilla myös päivällä tiellä liikkuessa heijastinliivejä, jotta autoilijat huomioisivat pienet aarteet paremmin.

 Useamman tuttavan suusta olen kuullut, ettei lapset tykkää liiveistä ja isommat kokevat ne noloiksikin. Ehkä perinteiset kaupoista löytyvät "työmiehenliivit" eivät kaikille, etenkään vain pinkkiä ihannoiville pikkuprinsessoille, uppoakaan, mutta vanhemmathan ne loppupeleissä päättävät mitä lapset pukevat. Ainaisen huutokonsertin sijaan, vanhemmat voivat kyllä päästä helpommallakin ja hankkia Vinkeen hauskat heijastinliivit.
Kuvat: Vinkee

 Blogia pidempään seuranneet tietävätkin, että suosin ja vinkkaan mielelläni kotimaisia yrityksiä. Vinkee onkin yksi vinkin arvoinen, sillä heidän tuotteensa ovat kotimaisia ja heille on myös myönnetty Avainlippu-merkki! Toisin kuin monet markettien turvaliivit, Vinkeen heijastinliivit kestävät hyvin myös konepesua. Oikeastaan heijastinkangas on samaa laatua kuin ammattikäyttöön tarkoitetuilla tuotteilla, joten laatua varmasti löytyy! Heijastinliivit maksavat mallista riippuen noin 40€ ja kokovaihtoehtoja on kaksi; 2-4vuotiaat sekä 4-7vuotiaat. Meillä nämä heijastinliivit ovat ainakin Onnille pitkään olleet "pitäisi hankkia"-listalla. Joskus pitäisi vain siirtyä ajatuksista tekoihin tai ehkä joulupukki osaisi tarttua tähän vinkkiin?

 Ja kun tässä on nyt urakalla vinkkailtu, niin vinkataan hieman vielä lisää. Vinkeen nettikaupasta nimittäin löytyy myös heijastavia reppuja. Usein reput ovat pimeässä vain mustia mötiköitä selässä. Heijastava reppuhan tuo aivan toisella tavalla näkyviin töihin pyöräilevän tai tienpiennarta kulkevan koululaisen!

 Muistakaahan te katuvalojen luona asuvatkin näkyä kunnolla pimeässä♥

 Onko teillä antaa lisää hyväksi havaittuja vinkkejä pimeässä kulkeville?

2 kommenttia:

  1. Äh. Minunkin mielestä pimeys on tylsää <3 Meillä lapset ovat saaneet muutaman irtoheijastimen ja muuten heillä on sitten haalareissa kiinteät heijastimet. Nuo vinkkaamasi liivit onkin tosi hauskat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tähän pimeyteen saa edes jotain helpotusta ennen kevättä! Onneksi nykyään monissa haalareissa löytyy heijastimia, mutta esim. tuo Onnin päällä oleva Name it on näkyvyyden kannalta huono valinta. Sopii loistavasti valopiiloon, mutta autoilta ei liikkuessa sovi piilossa olla :)

      Poista