27. lokakuuta 2016

Äiti lasten rasvan varasti

 Olen lapsesta asti saanut taistella atooppisen ihoni kanssa. Kortisonia on kulunut ihan liikaa ja Onnin ollessa vauva päätin, etten halua omille lapsilleni samaa kierrettä, ellei olisi aivan pakko. Aloin etsimään meille vaihtoehtoja luonnonkosmetiikasta, enkä ole kortisonirasvaa enää aikoihin ostanut!

 Kyllähän sen tällä kokemuksella jo pitäisi tietää, että talvea kohden iho-ongelmat vain lisääntyvät. Oikeastaan luulinkin rasvavarastojen olevan kunnossa, mutta eräänä aamuna sainkin todeta, ettei näin ole. Vaihtoehtoina oli, joko tilata verkkokaupasta tai käydä lähikaupungissa ostoksilla. Toki ajattelin jälkimmäisen olevan se nopeampi tapa. Olisi varmasti ollutkin, jos olisin seuraavana päivänä muistanut ostaa sen ostoksille lähtemisen syyn eli rasvan, mutta eihän dementikko muistanut!


 Illalla seisoin peilin ääressä katsellen kuivuuden valtaamia kasvojani. Jotain oli keksittävä ennen kuin ihan koko naamani olisi vallattu. Silmiini osui lasten rasvatuubista sana SOS ja pelastus oli löytynyt!
 Oikeastaanhan ostin siis tämän Sophie la Girafe SOS creamin meidän vesirokkopotilaille ja sen jälkeen sillä on tehokkaasti hoidettu niin Onnin rohtuneet huulet kuin muutkin lasten iho-ongelmat. Nyt nappasin voiteen omaan käyttööni ja enpä olisikaan uskonut kuinka nopeasti tämä tehosi! Tämä oli niin mahtava apu, etten ole enää muuta hätärasvaa ajatellut hetkeen ostaakaan. Kannattaa myös kokeilla muita sarjan tuotteita, sillä me ollaan ainakin niistä tykätty. Tiesitkö muuten, että tämän luonnonkosmetiikkamerkin takana on suomalainen perheyritys Alva Organics Oy? 

4 kommenttia:

  1. Meillä on ollut myös käytössä samanmerkkistä suihkusaippuaa lapsille ja tykkäsimme hurjasti! Kiva kuulla, että myös tämä tuote on toimiva. Aivan liian usein olen joutunut pettymään luononmukaisiin kosmetiikkarasvoihin, sillä minusta monet niistä ei imeydy ihoon kunnolla ... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, ettei kaikki rasvat vaan kunnolla imeydy! Tämä ja sarjan body lotion on meillä kuitenkin hyviksi todettu ja ohutkin kerros auttaa todella hyvin :)

      Poista
  2. Ostin vuosi sitten tuota kummilapsilleni lahjaksi. On saanut kovasti kiitosta. Minullekin oli yllätys, että kotimainen tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää onkin myös ihana lahjaidea! Musta on hienoa, että Suomessa syntyy tällaisia huipputuotteita, joita on ilo käyttää ja jotka ovat vielä ilo silmällekin :)

      Poista