Ulkona sadepäivä, sisällä ylikierroksilla käyvät lapset ja äidillä kiusana asentohuimaus. Ainekset kaaokselle olisi siis ollut valmiit, mutta päätin taistella oloani vastaan. Halloweenin askartelut olivat jääneet kokonaan tekemättä, sillä lomalla piti käydä askarteluliikkeessä. Nyt oli keksittävä jotain sellaista mihin tarpeet löytyisivät helposti kotoa.
Kaapista vastaan tuli ensimmäisenä Led-tuikkupurkki ja aloimme lasten kanssa muistelemaan viime vuonna tekemiämme Led-lumiukkoja. Lasten toiveesta päätimme käyttää ylimääräiset tuikut hurjiin koristeisiin.
Pikkutäry halusi tehdä haamun ja löysimmekin onneksi vielä juuri sopivan palan paksua huopaa. Paperi olisikin ollut varmasti liian ohutta painavalle tuikulle! Onni olisi halunnut tehdä lumiukon, mutta Tellun avustuksella syntyi noita. Tellu oli juuri aikaisemmin tehnyt langasta tupsukoruja, joten noidalle oli helppo löytää hiuksetkin :) Kurpitsan tyttö taas keksi oranssista kynsilakastaan sen jälkeen kun joku fiksu oli liimannut kuumaliimalla nauhan tussilla väritetyn lepakon patteriluukun päälle, eikä saatu tuon lepakon nenää palamaan. Samainen fiksu liimasi kaksinkerroin taitetun nauhan väärin päin kurpitsaan :D
Onkos teillä suunnitteilla Halloween-juhlia? Tai muuten vain tapana koristella hurjilla koristeilla?
Nää on ihanat. :)
VastaaPoistaMeillä esikoinen menee huomenna ystävän halloween juhliin ja leivottiin sinne yhdessä kakku. Huominen aamu menee sitä viimeistellessä. Kivaa yhteistä puuhaa. :)
Kiitos♥ Tuollainen yhdessä puuhastelu onkin hurjan ihanaa! :)
PoistaHauska idea käyttää noita ledejä askartelussa! Happy Halloween :)
VastaaPoistaKiitos♥ Meillä etenkin Onni oli näistä varsin innoissaan, kun pimeässä käytävässä roikkuivat :)
Poista