Happi loppuu, kiukuttaa

 Nautin suuresti lasten kanssa olemisesta, enkä yleensä ahdistu miehen poissaolostakaan. Hyvinhän me pärjätään täällä ilmankin, vaikka ennemmin toki viettäisin aikaani ihan koko perheen kanssa. Joskus on kuitenkin niitäkin yksinäisiä päiviä, jolloin kaipaan kipeästi sitä toista aikuista viereeni, itseltäni tuntuu happi loppuvan ja alan mielessäni käyttäytymään uhmaikäisen tai teinin lailla. Tänään oli juuri sellainen päivä.

 Aamulla pojat nousivat aivan liian aikaisin ja tappelivat kumpi saa istua sohvan päässä. Sohvassahan onkin vain yksi pää... Aamupala oli pahaa, vaatteet olivat väärät ja harrastuksiinhan ei kertaakaan voi lähteä ilman isiä. Olisi tehnyt mieli heittää luistelukamppeet takaisin kaappiin ja painua muihin hommiin ajatellen, että olkoot sitten menemättä. Hikihatussa sain kuitenkin pojat suosiolla autoon, jossa polttoaine oli lopussa eikä tietoakaan päästäisiinkö lähimmälle kylmäasemallekaan enää.

Kun olimme vihdoin 5min. ennen luistelukoulun alkua laittamassa luistimia jalkaan, tappelivat pojat, kummalle laitetaan luistimet ensin. Puolituttu heitti vielä vettä kiukaalle toteamalla, että saan taas näköjään hoitaa kaiken yksin. Siis vaikka olin ensimmäistä kertaa ikinä yksin laittamassa luistimia kahdelle lapselle! Kun viimein lähes viimeisinä kiiruhdin poikia päälle, heittäytyy Onni tien tukoksi. Hän ei tahtonut jäälle, kun isi ei ole paikalla ja kun olin viemässä pois, hän tahtoi luistelemaan.

 Seurailin tuttuun tapaan Onnin pärjäämistä kaukalon laidalla, kun kuulin takanani naapurin eläkeläispariskunnan keskustelevan kovaan ääneen olenko raskaana vai en sen sijaan, että olisivat lapsenlapsensa suoriutumista katselleet. Se siitä hyvästä mielestä useamman kilon kadottua kuin itsestään! Olisi tehnyt mieli kääntyä ja huutaa hyvinkin rumasti, mutta alahuulta purren päätin hakea kupposen kahvia hermoja rauhoittamaan. Olisi pitänyt hakea kaksi.

 Luistelukoulun jälkeen Onni aloitti itku-potku-raivoamisen lounaasta, väärästä kuun asennosta ja ties mistä. Uhmaikä on todellakin löytänyt myös Onnin luokse tai joku on käynyt salaa vaihtamassa pojan! Kaksi isompaa taas tappeli keskenään ja valittivat jopa siitä, jos toinen katsoi toista päin. Jotenkin ihmeellisesti sain ruuan uuniin ja ryhdyttiin siivoamaan. Lapset yksi toisensa jälkeen karkasivat siivoamaan yläkertaa ja kun vihdoin oli muuten valmista, niin mitäpä yläkerrasta löytyikään?! Siivoamisen sijaan lastenhuoneen lattiaa ei näkynyt yhtään! Viimeistään tässä vaiheessa olisi itse tehnyt mieli heittäytyä raivoamaan lattialle.

 Entäs sitten loppupäivä? Normaalisti lasten lempiruoka oli ihan pahaa, ulkona oli tyhmää, äiti oli ilkeä muinaismuisto, leikit oli tylsiä jne.  Niin monen monta kertaa mieleni olisi tehnyt mieli vain juosta ovesta ulos ja karata yksin johonkin palmun alle. Syvällä sisimmässäni kuitenkin tiesin, mistä tämä kauhea päivä johtui. Meillä kaikilla oli ikävä ja keneen muuhunkaan lapset sitä olisivat purkaneet kuin minuun?

 Vaikka happi tänään olikin loppumispisteessä, löytyy tästäkin päivästä paljon hyviä hetkiä.
♥ En kertaakaan menettänyt hermojani lapsille vaan pystyin kiukkuamaan vain mielessäni
♥ Lapset katsoivat lopulta lastenohjelmia toinen toistensa kainalossa peiton alla.
♥ Onni nauroi ja nautti jäällä olemisesta, Pikkutäry oppi luistelemaan ympyrää
♥ Vaikka lastenhuone oli totaalisessa kaaoksessa lapset leikkivät yhdessä sovussa.
♥ Onni kertoi kuinka sisko on hänen paras ystävänsä ja veikkakin ihan ookoo, jonka jälkeen hän halasi ja pusutteli sisaruksiaan.
♥Tellu teki veljilleen hienoja värityskuvia
♥ Lasten kanssa pelasimme pelejä, luimme ensimmäisen joulukirjan, kutittelimme toisiamme, herkuttelimme ja katsoimme elokuvaa yhdessä kasassa.
♥Siistissä talossa on mukava nauttia vihdoin hiljaisuudesta ja takkatulen ritinästä

 Millainen päivä teillä oli?