14. toukokuuta 2015

Yksi sadepäivän puuhavinkki

 Viime aikoina on sään puolesta tuntunut enemmän syksylle kuin keväälle. Vettä tulee kaiket päivät eikä sadesäällä tule ulkoiltua yhtä kauaa kuin normaalisti. On siis otettava kaikki ajanvietteet käyttöön, jotta lapset viihtyisivät. Tässä onkin yksi vinkki, joka jaksaa viihdyttää meidän pienimäistä tunnista toiseen.

  Sommittelualusta on toki tarkoitettu yli 3-vuotiaille lapsille, mutta valvovan silmän alla meillä pienin tykkää kovasti tämän parissa puuhailla. Nappi, nappi kuuluu usein pyyntö ja silloin on alusta kaivettava esille.

 Sommittelulautaan on saatavilla kolmen kokoisia nuppeja. Isoimmilla on helppo pienten aloittaa ja pienimmät ovat eniten isompien lasten mieleen. Meidän pikkuinen kyllä siirtelee taitavasti myös pieniä nuppeja eli hyvin on hienomotoriikka saanut tämän avulla harjoitusta!

 Tässähän on myös oiva ja ennen kaikkea edullinen lahjaidea! Sommittelualusta, 60kpl nuppeja ja rakentelumallivihkonen maksavat alle 7€ ja hieman edullisemmin saa 200kpl erikokoisia nuppeja. Paketteja on runsaasti erilaisia, joten tätä voi mukavasti myös täydentää. Meidän omat on kotiutettu ihan Prismasta, mutta pikaetsinnällä näitä löytyy netistä  ainakin Jollyroomista ja Lelushopista.
  Vaikka meillä pienin on selvästi eniten rakastanut näihin, tykkäävät myös isommat lapset tehdä nupeilla kuvia. Luovuutta saa siis näiden kanssa toteuttaa tai sitten harjoitella niillä mallikuvilla. Lisäksi nupeilla pystyy opettelemaan myös värejä! Pienimmällekin pitää leikkiä bingoemäntää ja hokea pieni punainen, iso vihreä jne. Ellei sommittelualusta ole tuttu niin suosittelen kokeilemaan!

 Puuhakasta loppuviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Voi vitsi, muistan kun mulla oli tuollainen lapsena ja oli se mukavaa puuhaa! Täytyykin tytölle ostaa tuollainen kunhan ei enää ihan kaikkea pistä suuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistelisin, että itse olen pienenä kerhossa tms.näillä puuhaillut. Tuon alustapakkauksen mukana ei noita isompia nuppeja tullut, mutta onneksi niitä saa ostettua lisäpakkauksilla :)

      Poista
  2. Meidän jätkä on kans tuosta tykänny päikyssä ja oon ettiny sitä vaikka kuinka ja tänään löysin sen aikuisten pelien seasta. Nyt se odottaa valmiina tuolla pöydällä että jäppinen herää aamulla

    VastaaPoista