Kevään viimeinen

Tammikuussa oli aamut hurjan synkkiä ja kevät tuntui aivan liian kaukaiselle. Jaoin teillekin kuvia yhdestä aamun pimeydessä tehdystä lenkistä bussipysäkille. Lähes tasan kuukautta myöhemmin julkaistussa postauksessa oli jo selvästi valoisampaa mikä piristikin mieltä kaiken väsymyksen keskellä.  Nyt kevään jo saavuttua, yli vuorokauden sateiden ja eilisessä kaatosateessa tehdyn lenkin jälkeen tänä aamuna oli todella ihanaa lähteä kohti bussipysäkkiä. Niin ihanaa, että hetken mielijohteesta päätin jakaa vielä tämän yhden reissun teidän kanssanne.

 Hmm tuolla edessä näkyy jotain todella mielenkiintoista! Täytyykin lisätä vauhtia!

  Vettä, vettä, kuravettä! Tuo näyttää kyllä houkuttelevan mukavalle.

  Suuttuukohan äiti jos mä vähän kävisin tuolla? Edes ihan pikkiriikkisen?

  Onkohan tässä syvää? Jos ihan varovaisesti astuisin, niin pääsen nopeasti perääntymäänkin, mikäli äiti kieltää.

 On täällä niin hurjan mukavaa tepastella! Voisiko tämä kuralätäkkö olla sinne pysäkille asti? Tai edes monta pientä lätäkköä?

 Aamulla tuli taas todistettua kuinka erilaisia lapset luonteeltaan ovat. Isommat ovat aina kirjaimellisesti uineet kuralammikoissa. Aivan sama onko heitä kieltänyt vai ei. Pienempää kielsin kerran lenkkareilla menemästä syvään lätäkköön ja tänään hän suhtautui koko asiaan hurjan epäileväisesti. Ei meinannut pieni uskoa kun sanoin pojan voivan kyllä hypätä sinne saappaat jalassa! Pitkään lätäkköä osoitteli, kurkotteli ja hoki vettä, vettä.

Vettä löytyi pienen ihmetykseksi myös teiden varsilla olleista heinistä. Ihmeellistä oli myös, kun vesi katosi koskettaessa.

 Koivutkin alkavat jo ihanasti vihertää. Kyllä se kesä on täällä aivan pian!

 Hauskaa viikonloppua!