Pääsiäsaskartelut aloitettu

 Aika juoksee nykyään niin hurjaa vauhtia, etten meinaa pysyä perässä. Tai sitten on vaan liikaa tekemistä tai hidasta tajuamista :D Lomalla havahduin kuitenkin, että pääsiäinenhän on jo ihan kohta enkä ole vielä edes askarteluja suunnitellut. Tottahan toki sitä pitäisi ainakin Onnin kanssa jotakin koristetta taas itsekin tehdä, mutta näiden askartelujen kanssa pää on lyönyt viime aikoina usein tyhjää.

 Meidän lapset rakastavat pupuja ja se onkin meidän vakioaiheemme pääsiäisaskarteluissa. Esim. viime vuonna Tellu teki helmipupun, jonka löydät täältä. Pupuilla aloitettiin tänäkin vuonna. Piti keksiä jotain helppoa ja vähän materiaaleja kuluttavaa. Sellaista, jota kaikki kolme lasta tekisi mielellään. Sitten muistin kuinka haikeaa lapsista oli keittiön joulukorttinauhan poistaminen. Idea oli syntynyt! Me tehtiin tilalle pupunauha :D

 Oikeastaan lapset innostuivat tästä niin, ettei nauhaa voi ripustaa suunnitellulle paikalle. Kaikki ihanat puputhan pitää saada esille ja nyt pitäisi keksiä tarpeeksi iso paikka. Ehkä seuraavaksi teemme sitten töpöhäntiä keittiöön? Joka tapauksessa tämä nauhahan on todella helppo tehdä ja vaatii värikynien lisäksi vain valkoista kartonkia, nauhaa ja rei'ittimen.

  Täll viikolla taidamme vielä tehdä lasten kanssa muutaman pääsiäiskortin, mutta itselläni muhii omille ja kummilapsille mielessä eräs omakin projekti. Katsotaan saisinko käytyä ajoissa kangaskaupassa ja toimiiko idean toteutus :D Jotain pehmeää on siis mielessä ;)

Naistenpäivä

 On varsin hienoa, että jo 1900-luvun alkupuoliskolta asti on vietetty päivää, joka on omistettu kaikille naisille. Kyllä kaikki naiset joskus sitä pientä hemmottelua kaipaavatkin ja naistenpäivänä on hyvä syy hemmotella vaikka ihan itseäänkin ;)

 Itse en tänään miehen toimesta saanut mitään erikoiskohtelua. Kyllä tuo alkuillasta tajusi toivottaa hyvää naistenpäivää, mutta siinä se päivän muistaminen miehen puolelta oli. En tästä kuitenkaan vetänyt hernettä nenukkiin, sillä meillä ei nämä muistamiset ole sidottu mihinkään päiviin. Tiedän siis mieheni ajattelevan, että ennemmin muistaa pitkin vuotta kuin muutamana päivänä vuodessa. Nytkin keittiötämme koristaa miehen viime viikolla tuoma ruusukimppu. En voi myöskään kieltää etteikö ole säännöllisin väliajoin mukava kuulla kuinka itseä arvostetaan äitinä, puolisona tai naisena. Etenkin voimattomina hetkinä muutamalla sanalla on niin kovin voimauttava vaikutus.

 Oikeastaan tulin vain toivottamaan teille kaikille ihanaisille iloista naistenpäivän iltaa♥ Meillä on tänään täällä aloitettu pääsiäisaskartelut ja huomenna näette lasten tämän illan helpon projektin :)

Heräsin taas talviunesta

 Aina kevään tullen tuntuu kuin heräisin talviunesta. Vaikka olisin kuinka rättiväsynyt valvotuista öistä, kevään ensimmäiset merkit saavat minut muistuttamaan alati liikkeellä olevaa kuopustani. Vaikka tänäänkin satoi räntää, tajusin noiden kevään merkkien olevan jo täällä. Kodissamme pyörii hurja puhuri, joka mm. karsii ylimääräistä tavaraa, suunnittelee sisustusta taas kerran uusiksi ja uudistaa myös rankalla kädellä vaatekaappeja.

 Ei tuo puhuri pelkästään kodin sisällä pyöri vaan se on myös pääni sisällä. Suunnitelmia vaikka minkä tekemiseen ja askartelemiseen syntyy nopeammin kuin ehdin muistaakaan tai kirjata edes ylös. Blogikaan ei tältä villitykseltä välty vaan salaa haaveilen taas kerran uudistuksista ja tajutessani ettei aivotyöskentely riitä itse tekemiseen, löydän itseni kerta toisensa jälkeen Etsystä etsimässä valmista. Täydellistä ei vaan tunnu koskaan siellä olevan, mutta haaveillahan saa :D

  Kaiken tämän tekemisen ja suunnittelun keskellä tulee aina voittajafiilis. Se vanha minäni on taas hetkiseksi saapunut luoksemme. Jossain määrin toivoisinkin aina olevan kevään, vaikka kesästä enemmän nautinkin. Toisaalta kokisinko enää tuota mahtavaa fiilistä, jos aina paahtaisin sata lasissa pyrkien vain täydellisyyteen? Se uusi minäni osaa kuitenkin suojella loppuun palamiselta ja ottaa lasten kanssa rennosti unohtaen mitä täydellisyys edes on. Rentous on ihanaa, mutta onhan kaikessa tietysti puolensa :)

 Touhukasta alkanutta viikkoa!

Ruualla saa leikkiä!

 Usein sanotaan, ettei ruualla saa leikkiä. Miksi ihmeessä ei saisi? Mitä väärää ruualla leikkimisellä on jos lapsi syö paremmin esim. ajaessaan kaivinkoneen kauhoja suuhunsa tai rakentaessaan samalla kastikkeelle patoa? Onko parempi sitten ruokahetkien mennessä nipottamiseksi ja lapsen jättäessä ruuan sen vuoksi syömättä? Meillä lähdetään siitä, että ruokapöydässä käyttäydytään ehdottoman nätisti, ruoka ei saa kirjaimellisesti lentää ja peppu pysyy penkillä. Muutoin pääasia on ruuan katoaminen suuhun. Joskus meillä voidaan kannustaa lapsia jopa leikkimään ruualla tekemällä hassuja annoksia.

 Tänään meillä taas leikittiin ruualla ihan ohjatusti. Onnille nousi kuumetta eikä viimeisen lomapäivän retki onnistunut. Päivän piristykseksi leikittiin piipittävää rusinaa.

 Piipittävässä rusinassa levitetään pöydälle rusinoita. Yksi leikkijä menee toiseen huoneeseen sillä välin, kun muut päättävät mikä rusina piipittää. Päätettyään piipittävän rusinan toiseen huoneeseen mennyt leikkijä kutsutaan takaisin.

 Huoneeseen takaisin tullut leikkijä saa alkaa yksitellen syömään rusinoita. Leikkijän tarttuessa piipittävään rusinaan muut alkavat piipittää. Tuon rusinan voi vielä syödä, mutta sitten vaihdetaan osia. Voittaja on se, jolle jäljelle jää viimeinen rusina. Toki tätä leikkiä voi harrastaa myös esim. tuoreilla marjoillakin.

 Kuulostaako meidän ruualla leikkiminen kauhistuttavalle? Mitä mieltä te olette, saako ruualla leikkiä?

Onnista perheen himoliikkuja?

 Olemme aina mieheni kanssa pitäneet tärkeänä, että lapset tottuvat liikkumaan ja näin oppivat ottamaan pienestä pitäen liikunnan osaksi arkeaan. Me emme miehen kanssa todellakaan ole mitään liikkuvia esikuvia. Lapsena en juurikaan liikkunut kuin pakolliset siirtymiset ja leikkien lisäksi hieman hiihtoa talvisin. Liikkuminen ei aikuisenakaan tule luonnostaan vaan on ponnistelujen tulosta. Kun liikunnan tärkeyden kuitenkin tietää, toivoo sitä lapsiensa käyvän tässäkin asiassa helpompaa tietä.

  Isommat lapset ovat kyllä todella mukavasti oppineetkin liikkumaan. He jopa toisinaan patistelevat vanhempiaan lenkille. Talvella hiihto ja luistelu ovat kovassa suosiossa ja pihalla pelataan pallopelejä aina kun lapsimäärä vain kasvaa. Omalla joukolla taas hypitään narua, otetaan juoksukisoja tai olympialaisia pitkin tonttia jne. Myös sählyä käydään usein huonoilla sääjaksoilla oman perheen kesken pelaamassa. Lähes joka ilta lapsia peitellessä tietää heidän ainakin liikkuneen tarpeeksi eikä aktiivisen päivän jälkeen tarvitse uniongelmista kärsiä.

 Myös Onni on tietysti otettu pienestä pitäen mukaan liikkumaan. Aina hän on liikkumisesta tykännyt, mutta nyt talven aikana on tapahtunut jotain. Onnista on tullut himoliikkuja! Aamulla heti silmät avattuaan hän huutaa aamupalaa ja aamupalan jälkeen tarttuu palloon tai mailaan. Hetkiseksi saan hänet ohjattua autoleikkien pariin, mutta lopulta meno alkaa käydä sisällä liian villiksi. On turvallisempaa ja hermojen kannalta parempi suunnata ulos.

  Ulos mennessä Onni ei haluakaan enää aurata vaan hiihtää. Hän hiihtää pitkiä aikoja yllättävänkin kovalla vauhdilla. Hiihtämisen jälkeen pitää pelata tossupalloa kunnes menee hermot isompien ollessa siinä parempia. Myös luisteleminen on Onnista kivaa, mutta mailan kanssa se on huippuhauskaa.

 Tänään luvattiin olla luistelemassa niin kauan kuin Onni jaksaa ja jaksoihan tuo lähes 1,5 tuntia. Vanhemmilla oli jo kauan ennen pojan väsähtämistä jalat puhki ja rakoilla. Eikä pojan energia kaukaloon jäänyt vaan välipalan jälkeen hän olisi halunnut sählyä pelaamaan. Onneksi pihaleikitkin kelpasivat ja niinpä koko iltapäivä puuhailtiin vielä ulkona. Ulkoilun päälle ruoka sekä sauna ja pian pojan silmät alkoivatkin jo väkisin painumaan kiinni.

 En oikein ymmärrä miten rauhallisesta Onnista on tullut tuollainen duracell-pupu, joka sisälläkin hyppii lähes tauotta. Osaa poika kyllä leikkiä nätisti autoilla, lukea kirjaa, katsella lastenohjelmia, askarrella yms. eli ei kai tästä villiintymisestä tarvitse huolissaankaan olla.  Ehkä Onni on vain meidän perheestä ensimmäisenä löytänyt suuren rakkauden urheilemiseen? Liikkuvaa poikaa katsellessa ainakin selvästi huomaa, kuinka kivaa hänestä se on.

 Asuuko muualla samanlaisia duracell-pupuja?

Päiväretki ja iltanuotio

  Hyvin usein lomien aikaan pidemmät reissut eivät meillä miehen työn vuoksi onnistu. Hyvin harvoin pystyy varmuudella ennakkoon sanomaan miten mies pääsee töistään irtaantumaan ja moni paikkahan on lomasesonkeina varattu ajoissa täyteen. Tämä ei meitä kuitenkaan haittaa, sillä voihan lomalla tehdä tilanteen mukaan päiväreissuja kotoa käsin!

 Päiväreissuilla ei tietenkään pysty valitsemaan kohdetta Suomen toiselta puolelta tai ainakaan se ei ole mitenkään järkevää. Silti olemme käyneet reissuilla mm. Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä sekä Mikkelissä. Kesällä kohteita tuntuu olevan hurjasti, mutta onhan talvisinkin mielenkiintoisia museoita yms.

Tällä kertaa teimme retken Kotkaan ja mietimme Maretariumin ja Merikeskus Vellamon välillä. Vellamoon oli meidän perheeltä huomattavasti halvemmat pääsyliput, joten menimme riskillä sinne. Te valitettavasti joudutte tyytymään kännykän kuviin, sillä jollain oli kamerasta taas akku loppu.

Kulkuneuvoja rakastavalle Onnille Vellamosta löytyi autoja, laivoja ja lentokoneita. Pikkutäry taas oli haltioissaan vanhoista tykeistä. Jännitimme suuresti miten pojat jaksaisivat näyttelyyn keskittyä tai ylipäätään kuinka Onni jaksaisi ilman rattaita päikkäriaikaan matkustusajoituksen mentyä pieleen. Turhaan jännitimme!

Vellamosta löytyi monesta kohtaa lapsille touhunurkkauksia, joissa pojat saivat levähtää leikin parissa. Myös laivakoira Vellun tassunjälkien seuraaminen tehtävärastilta toiselle oli lapsista ihan huippukivaa.

 Kävimme myös testaamassa Ravintola Laakongin seisovan pöydän. Pojille ruoka ei oikein maistunut ja valmiiksi annosteltua jälkiruokaa oli heidän mielestään aivan liian pieni nokare. Me muut taas tykästyimme kolmen yrtin kanaan ja loheen wasabikastikkeessa.

Täydelliseen talviseen retkipäivään kuuluu meidän lasten mielestä myös makkaran paistoa. Iltapalaksi meillä palkittiinkin lapset hienosti sujuneesta reissusta makkaralla ja tietysti nuotiolla itse paistettuna :) Refluksilapselle vaan makkara ei oikein ole hyvä iltapala. Viime yö valvottiin ja iltapäivästä asti olen taas vaihteeksi taistellut migreenin kanssa. Muistoja mukavasta päivästä nämä eivät kuitenkaan pilaa :)

  Onko muilla tapana tehdä tällaisia päivän retkiä?

Kun muut pääsivät, mutta Onni ei

 Kyllähän sen ymmärtää, että pientä joskus kiukuttaa. Ei ole helppoa olla perheen kuopus. Muut pääsevät lätkämatsiin, mutta Onnin pitää jäädä äidin kanssa kotiin, koska on muka liian pieni. Kuinkas muuten suuren harmistuksen 2,5-vuotias näyttääkään kun huutamalla naama punaisena ikuisuudelta tuntuvan ajan? Onhan kiukuttelu pienen lapsen tapa kertoa kuinka pahalta ja epäreilulta hänestä tuntuukaan.

   Onni on hyvin sopeutuvainen eikä kovinkaan usein kunnon uhmakohtauksia saa. Silloin kun kohtaus tulee, olen hyvin usein kuitenkin erittäin mielissäni, onhan lapsen kiukku luottamuksen osoitus. Niinpä tänäänkin Onnin raivotessa hymyilin sisäänpäin kertoessani pojalleni ymmärtäväni kyllä hänen kiukkunsa ja sen kuinka harmittaa, ettei päässyt muiden mukaan.

 Yksi hyvä keino lopettaa kiukkukohtaus on lapsen huomion kääntäminen muuas. Niinpä nytkin markkinoin Onnille illan vain meidän kahden omaksi. Lähdettiin kahdestaan pulkkakävelylle nauttimaan valoisasta illasta ja ihmettelemään mitä kaikkea luonnosta voikaan löytyä.

  Mikä kumma kone se taivaalla lentelee kuin noin kauniin valkoisen viivan tekee tai kuka kumma on mennyt tästä?

 Onkohan pupunen hyppinyt tästä meidänkin pihalle? Ja kuinka kaunista auringon laskiessa onkaan?

 Pienillä asioilla syliini nukahtikin onnellinen poika, jota ei enää yhtään harmittanutkaan olla äidin kanssa kaksin kotona :) En tiedä onnistuinko tänään vain pojan väsyttämään niin kovin hyvin vai toimiiko taianomainen Kani-iltasatu oikeasti. Ostettiin siis tänään meillekin parempien yöunien toivossa Kani joka tahtoi nukahtaa-kirja ja sivulla 20 huomasin pojan nukkuvan! Jännityksellä odotan miten käy muina iltoina ja ennen kaikkea koko yön kanssa.

 Kuinkas muualla näistä epäreiluista tilanteista selvitään?