Päätin julkaista vielä näin jälkikäteen meidän hieman erilaisen raskauspolun ja sen kuinka se päättyikään. Ehdin kirjoittelemaan kevääseen asti ylös ajatuksia blogia varten. Julkaisen luonnokset järjestyksessä sitä mukaa, kun ehdin ne viimeistellä. Kenties tästä kaikesta, tai edes osasta siitä, on vertaistukea jollekin. Nyt on vihdoin ensimmäisen ultran aika!
Alkuraskauden epävarmuudessa olisin niin kovin tahtonut varhaisultraan! Valitettavasti vaan lähiseudulla ei sopuhintaista ole tarjolla, eikä sopivaa ajankohtaa pienelle ultrausreissulle tuntunut löytyvän. Toisaalta eihän se olisi mitään taannut, vaikka varhaisultrassa olisikin syke näkynyt. Kävin siis kiltisti rv 10 labrassa verikokeissa ja odottelin jännityksessä hermoillen nt-ultraa.
Vihdoin koitti kauan odotettu päivä, kun matkasimme miehen kanssa äitiyspolille. Heti ultrauksen aluksi ruutuun ilmestyi pieni, liikkuva ihme eikä kyyneleitä silmäkulmissa voinut estää. Kätilö kertoi jo ennen mittauksia, ettei niskaturvotuksesta ainakaan huolta ole. Näin huolemme väheni heti alkuun ja pystyimme vain ihastelemaan pientä kätilön tutkiessa hyvin tarkkaan rakenteita. Mitään poikkeavaa ei tutkimuksessa löydetty eli täydellinen pieni. Kooltaan mittojen mukaan hieman viikkoja pienempi, mutta edes laskettua aikaa oli heiton mukaan turha muuttaa.
Koska ultraus oli sujunut jopa edellä aikataulusta ja vatsan päältä oli niin erinomainen näkyvyys, saimme lopuksi ihastella pientä myös 3D.nä ♥ Saimme laskea pienen pienet varpaat ja sormet. Ihasteltiin nöpönenää ja muutenkin suloisia kasvoja, jotka muistuttivat selvästi sisaruksia. Siinä hetkessä oli vain valtaisa kiitollisus, onni ja rauhallisuus. Pienen potkiessa villisti anturia sain myös varmistuksen, että muutamia päiviä aikaisemmin liikkeiksi hyvällä mielikuvituksella luulemani hentoinen havina oli kuin olikin pienen liikkeitä ♥
Nt-ultran jälkeen uskalsin ensimmäistä kertaa ääneen puhua miehelle syksystä, jolloin vauva ehkä saapuisi. Tiesin, että mitä vain voi vielä raskaudessa tapahtua. Keskityin onnellisena mahan kasvattamiseen ja pienen liikkeistä nauttimiseen yrittäen ottaa raskauden iloista kaiken irti. Silti tahtomattani ja kaikesta järkeilyistä huolimatta en päässyt eroon tunteesta, ettei kaikki ole hyvin. Tuo sama tunne oli ollut edellisessä hyvin sujuneessa raskaudessa mukana, mutta nyt se tuntui erilaiselle ja jotenkin voimakkaammalle. Ehkä iän vuoksi tieto vain rauhoittamisen sijaan lisäsi nyt epävarmuutta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti