9. heinäkuuta 2015

Mitä lahjaksi 2-vuotiaalle?

 Meillä suunnitellaan jo kovaa vauhtia ensi kuussa vietettäviä 2-vuotissynttäreitä. Kutsujen ohella olen yrittänyt miettiä uteleville lahjaideoita, mutta paikkojen pursuillessa jo ennestään pää lyö aika tyhjää. Yhteinen aika lahjanantajan kanssa ei varmaan vielä onnistu ja kaikille ei kannata vihjata askartelutarvikkeistakaan, vaikka toki ne kovassa kulutuksessa olisivatkin.

 Kokosin pikaisesti kollaasiin muutamia ideoita, jos niistä olisi apua jollekin muulle.
1. Pussilakanat. Meillä pienin rakastaa Marimekon Pikku Bo Boo-pussilakanasettiään. Setti 57€ Marimekko

2. Astioitahan käytetään päivittäin. Iittalan Lysti-sarjan muki nyt alessa 10€ Iittalan verkkokaupassa.

3. Aika moni on varmasti joskus ajatellut ettei Brion junarataa tai Legoja voi olla liikaa. Alan olla asiasta erimieltä ylitäysien säilytyslaatikoiden vuoksi. Sankaria varmasti kuitenkin ilostuttaisi suuresti esim. Brion laivamatkasetti 49,90€ tai Legon sammutusvene 15,90€ Lekmeristä.

4. Lapset ottavat aikuisista mallia joten leikkiruuat ja työkalut ovat tykättyjä leluja. Leikattavat herkut 24,90€ ja työkalusarja 19,90€ Fiksumuksusta

5. Helppoja pelejä kannattaa kokeilla 2-vuotiaiden kanssa. Toiset eivät jaksa vielä keskittyä pelaamaan, mutta toiset taas meidän lasten tavoin rakastavat pelaamista. Esim. Habalta löytyy kivoja ensipelejä pienemmille. Kalastuspeli 27,90€ Lautapelit.fi Tuolta löytyy koottuna muunkin ikäisille kätevästi ikätasoon soveltuvia pelejä.

  Muutama idea meidän omaan lahjaan olisi vielä hatussa, mutta katsotaan nyt mihin lopulta päädymme. Aina ei olla lasten ollessa pieniä edes itse lahjaa ostettu, mutta sattuneesta syystä taidetaan hieman hemmotella meidän pienintä.

 Millaisia suosikkilahjoja tai ideoita muilla on 2-vuotiaalle?

2 kommenttia:

  1. Meidän pieni tykkää Duploista ja junaradoista. Ja kaikki eläinjutut ovat kivoja myöskin. Lekmer on tuttu paikka ja moni lelu tulee sieltä.

    Uutena ihanuutena on Ekokiva (http://www.ekokiva.fi) josta ainakin meidän lapset pitävät kovasti. Sieltä löytyy leluja ja muutakin kaiken ikäisille. Jos ei ole vielä tuttu paikka niin kannattaa kaydä katsomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Duplot ja junaradat onkin hurjan kivoja ja kehittäviä! Meillä pienin tykkää rakennella niillä kovasti ja etenkin Legoja on tullut jokaisena jouluna ja synttärinä lapsille useampi paketti lahjoiksi. Kestosuosikkilahjoja siis :)

      Täytyypä käydä kurkkimassa tuo Ekokivan valikoima kunhan ehdin. Kiitos vinkistä :)

      Poista