Valoa pimeyteen

Ennen lapsia pyrin täydellisyyteen. Aivan kaiken piti olla täydellistä ja ellei ollut niin ahdistuin. Lapsena minut opetettiin ahdistuneena sekä surullisena herkuttelemaan ja ostamaan jotain kivaa. Herkuteltua ja shoppailtua siis tuli kohtalaisen usein sillä eihän se elämä mitään täydellistä voi olla!

 

Yksi tärkeimmistä asioista minkä lasten myötä olen oppinut on suhtautuminen asioihin rennommalla otteella. Ei ole maailmanloppu ellei kotona tavarat ole millilleen oikeilla paikoilla tai voimat ei riitä imuroimiseen. Lasten elämä ei ole piloilla jos voimia ohjattuun askarteluun, temppuiluun tai lauleluun ei ole tai jos joskus turvautuukin noutoruokaan. Juhlat eivät ole piloilla ellei ole aikaa tai voimia koristeluihin tai leivonnaiset on osin muualta hankittuja. Harvoin kaikki menee juuri niin kuin on etukäteen ajatellut, mutta mitä sitten?!

 

 Viimeinen vuosi on ollut todella rankka. Olen oppinut ottamaan entistä rennommin. On ollut pakko. Kuitenkin tänään talon hiljennyttyä tuntui kuin olisin vajonnut pimeään kuiluun. Henkiset ja fyysiset voimavarat yksinkertaisesti loppuivat. Jälkikäteen ajateltuna vanhoja varoitusmerkkejä on ollut kesän mittaan ilmassa; herkut ovat maistuneet ruokaa paremmin ja alesta on todellakin shoppailtu. Olin ajatellut niiden olevan merkki paremmasta, mutta lapsena opittua taitoahan se vaan olikin ja matkaa kohti kuilun reunaa.

 Vaikka nyt vajosinkin pimeyteen, tahdon uskoa pimeässäkin olevan aina edes pienen pieni pilkahdus valoa. Uskon, että seuraava vuosi on jo helpompi. Sen on pakko olla! Kulunut vuosi on lujentanut suhdetta mieheni kanssa joten on minulla ainakin joku joka vetää pois pimeydestä. Tai sitten perhe on se valonpilkahdus, joka auttaa jaksamaan.

 Rentouttava sauna, lasillinen Fresitaa terassilla auringonlaskua katsellen ja kokonaiset korvatulpilla turvatut yöunet miehen hoitaessa nuorimmaista yön. Eiköhän huomenna asiat taas näytä huomattavasti valoisammalle!

Kummin tehotyttö

 Vanhin kummilapseni tahtoi vielä viikonlopuksi lomailemaan kummilaan ennen koulunalkua. Minusta on mahtavaa, että teini-iän kynnyksellä oleva lapsi viitsii vielä yökylään tulla! Toivottavasti näin on myös ensi kesänä ja muina koulun loma-aikoina sillä tämä on minusta kummiudessa ehkä sitä parasta. Kiireetöntä laatuaikaa ja mukavaa yhdessä puuhastelua.

 Telluhan on innoissaan kun sai huomattavasti isompaa leikki- ja puuhailuseuraa. Viime yön tytöt viettivätkin leikkimökissä ja melko myöhään vielä valonkajastusta oli havaittavissa. Muutenkin arki on ollut normaalia helpompaa sillä kummityttö mielellään leikittää pienempiä ruuanlaiton yms. yhteydessä ja saattaa oma-aloitteisesti hieman siivoillakin. Leivontaurakkakin helpottui kun tytöt leipoivat keksejä.

 Näissä kekseissä on taikinaan lisättynä tummaa suklaata ja Omar-karkkeja. Taikina maistui ainakin niin hyvälle että saa nähdä jääkö näitä juhliin tarjottavaksi!

 Illalla me vietetään terassilla tyttöjen iltaa. Höpötystä, hemmottelua ja herkuttelua siis luvassa. Yöksi kuulemma pitäisi kumminkin mennä leikkimökkiin, mutta taitaa kyllä kipeällä selällä jäädä moinen tältäkin kesältä väliin.

 Millaisia suunnitelmia teillä on viikonlopun varalle?

Milloin on aika ostaa lapselle oma puhelin?

Sain taannoin Cuponationilta kyselyn jossa kyseltiin ajatuksia ja kokemuksia ekaluokkalaisten puhelinten hankinnasta. Olimme aihetta miehen kanssa pohtineet jo viime vuonna ja  uudelleen nyt koulujen alun lähestyessä.

  Meillähän Tellu kulkee koulukuljetuksella kouluun ja takaisin. Aamulla saatan vaarallisen tieosuuden bussipysäkille ja suoraan koulun loputtua taksi tuo postilaatikolle. Koulumatkalla tytön ei siis tarvitse olla tavoitettavissa sillä tiedämme noin suunnilleen missä hän on. Koulussahan ei saa puhelimet edes olla päällä ja vaikka saisikin niin tytön pystyy silti helposti tavoittamaan soittamalla kyläkoululle. Kotioloissa taas Tellu ei vielä viihdy yksin eli senkään puoleen emme näe tarvetta omalle kännykälle.

  Nykyäänhän jo monella alle kouluikäisellä on oma kännykkä ja Tellu on luokastaan ainut jolla sellaista ei ole. Itse olin useita vuosia koulukiusattu ja olenkin pohtinut kuinka helposti nykyään lapsi joutuu kiusatuksi kännykästä tai sen puutteesta? Omaa lastani haluaisin siis pahimmassa tapauksessa ikuiset arvet jättävältä koulukiusaamiselta varjella, mutta mitä tehdä kun tytöllä ei vielä puhelimelle tarvetta ole? Meillä ei siis todellakaan osteta mitään ihan vaan sen takia koska kaikilla muillakin on, vaikka tyttö sitä on useamman kerran yrittänytkin.

 Järki sanoo siis yhä ettei Tellu tosiaankaan omaa kännykkää tarvitse vaan se ostetaan sitten kun lähden työelämään tai tyttö alkaa olemaan yksin kotona. Tunteet taas ovat ostamisen puolella, mutta varmasti vain koska pelkään oman lapseni kokevan samaa julmuutta mitä itse aikoinani koin. Voi siis olla, että tunteet voittaa järjen ja joulupukki tuo jonkun halvan peruspuhelimen.

 Missä vaiheessa teidän lapsillenne on hankittu tai aiotaan hankkia oma kännykkä?

Pian juhlitaan

 Meillä aletaan hiljalleen valmistautumaan pienimmän juhliin. Kutsut on lähetetty ja eilen hain postista ensimmäisen satsin juhlakamppeita, jotka tilasin Happy Monday verkkokaupasta. Mitään teemaa ei nyt nähdä vaan vietämme rennot puutarhajuhlat. Päivällä vanhemmalle väelle kahvit ja illemmalla pojan kummien ja lähimpien ystäviemme kanssa grillaillaan. Koristeluista en nyt jaksa stressata, mutta pari paperilyhtyä ledvaloineen ripustetaan terassille ja ehkä jotain pientä saan askarreltua. Ellen niin eipä haittaa. Tarjoilujen kanssa mennään samalla rennolla kaavalla eli mansikkakakkua ja mitä muuta lisäksi jaksan tai ehdin tehdä. Tärkeintä on viettää aikaa yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa!

 

 

Jostain syystä Blogger heitti taas kuvan väärin päin, mutta juhlapäivän värit on Tellun valitsemat. Keltaista kuin aurinko, koska pikkuveli on oireettomina hetkinä aina niin aurinkoinen ja turkoosia juhlijan ollessa poika. Pikkutäry taas sai päättää kakun ja päätyi mansikkakakkuun. Oiva valinta sillä päivänsankari rakastaa tuoreita mansikoita :)

 

 Vielä puuttuisi pienimmältä juhlavaatteet ja 1-vuotiskuvaus. Miten pojille on niin vaikea löytää mieleisiä juhlavaatteita? Muutaman kivan löysin, mutta väri ei sopinut tai sitten ei ollut meidän kokoa. Toisaalta rennoissa juhlissa voi pukeutuakin rennosti eli eiköhän lähikaupungista edes sopivat housut löydy. Kuvauksen kanssa taas olen kahden vaiheilla; viedäkö kuvaamoon siihen ainaisen  tylsän sinisen taustan eteen kiukuttelemaan sen samaisen valkoisen tuolin kanssa vai yrittääkö rohkeasti ihan itse? Kumpikaan ei kyllä tällä hetkellä innostaisi, joten pitäisikö sittenkin lähteä hieman pidemmälle kuvausreissulle? Miten te olette 1-vuotiskuvien kanssa toimineet?



Kerhoreppu

 Koulujen alun lisäksi alkavat taas syksyllä pienemmillä lapsilla kerhot. Reppuostoksilla on siis pienempääkin väkeä. Tai ainakin täällä moni kyllä käyttää ihan kirjakerhon reppua ja toimiihan sekin hyvin. Meillä oli viime vuonna käytössä Pikkutäryn vauvalahjana saama kaivinkonereppu, mutta nyt on harkinnassa ostaa ihan virallinen kerhoreppu sillä siskokin pääsi taas reppuostoksille. Markettien tarjonta on valtava. On muumeja, Legoa, Lentsikoita sun muita, mutta me kaivattaisiin jotain toisenlaista. Yksi vaihtoehto olisi Skip Hopin reput, mutta niitäkin näkyy kaikkialla jo valtavasti. Poimimmekin yhdessä pojan kanssa netistä muutaman vaihtoehdon.

 Lekmerin sivuilta Pikkutäry huomasi ensin Beatrix New Yorkin dinosaurusrepun (44,9€). Myös Pick & Pack:n traktorireppu (37,9€) olisi pojan mieleen. Saman merkin pandareppu oli pojasta ihan kiva, mutta sopisi paremmin kuulemma pikkuveljelle.

Samsoniten reppu hurmasi pojan punaisella värillään. Repulla olisi myös materiaali- ja valmistusvirheille 2 vuoden takuu ja hintaa 32€. Ainakin Bag stagella toimitusaika kuitenkin 2-3 viikkoa eli ei ehtisi kerhon alkuun.
Fjällräven Mini Kånken olisi varmasti hyvä ja pitkäikäinen valinta. Partioaitassa reppu tällä hetkellä tarjoushinnalla 54,9€
Lastenturvasta taas löytyi vielä eläinaiheen ystäville Deuterin Kikki-kerhoreppu. Tällä laadukkaalla repulla hintaa 48€.

 Jokaiselle perheelle ja etenkin pienelle kerholaiselle löytyy varmasti se oikea kerhoreppu. Loppujen lopuksihan pääasia on, että reppuun mahtuu kerhotossut, eväät sekä ainakin pienemmillä vielä varavaatteet. 

 Onko teillä kerhorepun ostaminen ajankohtaista tai löytyykö sellainen jo käytöstä?

Elokuun poika

 Vuosi sitten toivoin vain pian syntyvän vauvan olevan terve. Niinhän sitä kai aina toivotaan. Tämän vuoden aikana olen viimeistään kuitenkin oppinut ettei tärkeintä ole terve vauva. Lapseni ei ole terve, mutta hän on täällä. Hän on elossa! En ole joutunut loputtomaan pimeyteen ja ikävään vaan saan hoivata ja pitää rakasta lasta sylissäni. Vuoden olen viettänyt lähes jokaisena yönä pitkät hetket olohuoneen keinussa itkevä lapsi sylissäni. Raskasta, mutta ilman tuota pientä avutonta lasta olisi ollut vieläkin raskaampaa. Hän ei kasva neuvolan käyrien mukaan, mutta kasvaa kuitenkin. Pieni lapseni ei ole itsestään selvyys ja olenkin kovin kiitollinen hänen jaksettua pitää jo raskausaikana elämästään kaksin käsin kiinni.

 Vuosi sitten muut tahtoivat lapsen olevan tyttö. Tulikin pikkuinen hentoääninen poika. Kun vauva ei ollutkaan toivottua sukupuolta vaan ihan kumman näköinen, syntymän ihmeestä menikin ihmisiltä mielenkiinto. He kun halusivat niin tyttöä. Vasta lähes vuoden myöhemmin pettynyt joukko ihmettelee eikö lapsi olekaan ihan terve ja miten sitä nyt ei olla voitu kuntoon hoitaa. Läheskään kaikki ei tapahdu nyt ja heti. Onneksi muiden elämä ei mene niin kuin itse toivoisi vaan jokainen on oman elämänsä sankari.

 Tällä hetkellä toivon että saamme olla vielä kauan yhdessä. Toki toivon koko sydämestäni myös lapseni olon helpottavan, mutta tärkeintä se ei ole. Tärkeintä on olla yhdessä ja jaksaa tämän vaikean ajan yli. Helliä, hoivata ja olla läsnä. Tärkeintä on olla niiden rakkaiden ihmisten ympäröimänä jota omaksi perheeksikin sanotaan. Tärkeintä on elää, rakastaa ja saada rakkautta.

Lapsi kameran takana

 Meidän vanha luotettava Olympuksen digikamera alkaa olemaan siinä kunnossa, että sen uskaltaa hyvillä mielin antaa päiväksi vilkkaan 4-vuotiaankin käsiteltäväksi. Poikahan innostui ensikertaa ihan itse luvan kanssa kuvaamisesta niin että tuloksena oli lähes 500 kuvaa. Joukossa on niin hienoja todella onnistuneita otoksia kuin niitä mistä ei todellakaan ota selvää. Suurimmaksi osaksi Pikkutäry napsi kuvia sisaruksista ja muista läheisistä sekä itsestään. Tässä muutama muu kuva.

 
Missä iässä teillä lapset ovat innostuneet valokuvauksesta? Tellua alkoi kiinnostaa vasta nyt alkukesästä, mutta tämä meidän isompi herra taas ilmoitti nyt aikovansa isona valokuvaajaksi ja toivovansa joulupukilta kameraa. Poika taitaa kyllä joutua tyytymään aluksi tähän vanhaan uskolliseen peliimme kunhan joskus itsellemme uuden hankimme.