22. elokuuta 2016

Yhtä juhlaa

Kesä näyttää loppuvan samalla lailla kuin se alkoikin eli juhlinnalla. On syntymäpäiviä, rippijuhlia, polttareita ja vielä häätkin. Juhlat on hurjan kivoja, mutta myönnän kaipaavani jo tavallista rauhallista viikonloppua, jota pääsemme kuitenkin viettämään vasta joskus syyskuun puolenvälin jälkeen!
 Juhlasumassa pidimme myös Onnin 3-vuotissynttärit. Tykkään ihan hirveästi järjestellä lasten juhlia ja mua harmitti vietävästi, ettei Onnin juhlien järjestämiseen tuntunut oma aika riittävän. Olin jo aikaisemmin 3-vuotiskuviin tilannut Pikkunekkulasta mustan t-paidan keltaruudullisella rusetilla ja sama paita sopi hyvin juhliinkin. Koska pakastin oli jo niin täynnä kuin voi vaan olla ja edellisenä päivänä juhlin muualla, oli leipominenkin suoritettava juhlapäivän aamusta. Onneksi mies sentään oli lasten kanssa siivonnut ja hoiti koristelunkin :)
 Onnin synttärit vietettiin yllätys, yllätys koneteemalla. Joku oli unohtanut ladata edellisenä päivänä loppuneen kameran akun, joten kuviahan ei tullut otettua juuri muuta kuin pakollinen kynttilänpuhallus. Kakku oli paniikissa kasattu ja kaikki muu nopeasti uuniin ja pöytään heitettäviä. Teeman mukaisesti kaitaliinana oli mustasta lakanakankaasta ommeltu tie ja sen päällä tarjoiluastioina autoja ja koneita sekä pyöreitä lautasia liikenneympyröinä.
 Päivänsankari ei juuri juhlia rakasta, joten kutsuttuina oli vain lähimmät sukulaiset, kummit sekä Onnille tärkeimmät ystäväperheet. Välillä juhlien hälinä oli sankarille liikaa, mutta onneksi hän löysi aina oman rauhallisen pesän ja villeimmät tapaukset pystyi houkuttelemaan ulos leikkimään. Viimeisten vieraiden lähtiessä Onni oli hyvin helpottunut ja kävi innoissaan leikkimään kauan odottamallaan lahjalla. Metsäkoneesta tuli uusi kallein aarre♥

 Millaisissa merkeissä muiden viikonloppu sujui?


10 kommenttia:

  1. Rakastan itse myös juhlien järjestämistä! Joskus aikaa toteuttamiseen kuitenkin jää liian vähän. Pienimmät juhlijat ei kuitenkaan yleensä huomaa miten paljon/vähän aikaa on ollut järjestämiseen - kunhan vaan juhlat on! :) Hihii.. Meilläkin viikonloppu meni juhliessa ystäväni häitä joissa itse olin kaasona. Aamusta iltaan oli siis hommia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille tosiaan ne itse juhlat ovat tärkeimmät ja Onni ei välitä niistäkään :D Häät on kyllä ihania, vaikka kaasoilussa omat lisähommansa onkin!

      Poista
  2. Ihana kakku! <3
    Mäkin olen vähän suunnitellut jotain tuollaista autoteemaista kakkua, kun 2v. synttärit lähestyy. Poju on kova autofani. Tosin jos sattuu synttäreiden lähestyessä vielä jostain muusta kiinnostumaan niin täytyy katsoa josko teen sitten jonkin muun teeman mukaan. Saa nähdä :)

    Meillä viikonloppu sujui nopeasti, kun olin pe-su taaperon kanssa Mummolla ja siinä välissä vielä lauantai meni pikkusiskon+taaperon kanssa Tallinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä piti alunperin tulle ihan kunnon kaivinkonekakku, mutta tää on tällainen helppo ja pikainen konemiehen versio :D Etenkin isommilla lapsilla se mielipide teemasta voi vaihtua 10 kertaa päivässä, joten on vielä mukavaa kun voi itse päättää hyvissä ajoin millä mennään :)

      Siellä onkin ollut mukava viikonloppu! Mä vähän kanssa haaveilen, että ehdittäisiin jossain välissä käymään edes Tallinnaa ihailemassa.

      Poista
  3. Voi miten ihana kakku! Juhlien järjestäminen on kivaa, mutta niin on sekin että ne ovat ohi! ;) Ihana lukea, että huomioitte pienen sankarin noin hienosti juhlajärjestelyissä - hänen oma olonsa on tärkein! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Mun mielestä näissä tapauksissa juhlat mennään sankarin ehdoilla :) Meillä Onni ei myöskään esim. ottanut vieraita tai juuri keneltäkään lahjoja vastaan tai edes kiittänyt niistä. Normaalisti en moista käytöstä sallisi, mutta jokainen juhlija tiesi päivänsankarin taustat ja Onni taas vastaavasti mitä pitäisi tehdä. Toki lapsi joutuu väkisinkin joskus tekemään sellaisiakin asioita, jotka eivät ole hänelle mieluisia, mutta mielestäni 3-vuotiaiden ei myöskään vielä kuulu stressata :)

      Poista
  4. Hienon kakun olet tehnyt. Ja kiva, kun juhlissa on ollut teema. Meillä "teema" rajoittuu korkeintaan kakkuun, aina lapset ei sellaista edes halua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Ei meilläkään aina ole sen kummemmin teemaa ollut tai se on ollut vain joku tietty värimaailma :) Tämä oli sen verran helppo toteuttaa, että onnistui kiireessäkin, mutta monet muut aiheet olisivat jääneet pelkkään kakkuun.

      Poista
  5. Juhlat ovat mukavia, mutta ymmärrän tuon arkikaipuun. Meille on jo ensi kesälle siunaantunut seitsemät erilaiset juhlat, kuvittele! Siis ensi kesälle. On häitä, viiskymppisiä ja vaikka mitä. Hivenen jo hirvittää, että ehtiikö sitä kesälomasta nauttia kun koko ajan on jotkin kinkerit :) Toivotaan, ettei sentään ihan vierekkäisille viikonlopuille osu. No se siitä :) Aivan huippu tuo kakku. Kerrassaan ihana ja varmasti herkullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mulla tulee hiki pelkästä ajatuksesta :D Tosin meilläkin alkukesän viikonloput olivat juhlaa täynnä, sitten sairasteltiin putkeen vesirokkoa ja muutaman vapaan viikonlopun jälkeen nautitaan seitsämänä peräkkäisenä viikonloppuna erilaisista juhlista, useimmiten vielä tuplapäivinä. Tuleepahan ainakin vastapainoa kotiäidin arkeen :D Toivottavasti siellä kuitenkaan ensi kesä ei mene ihan näin uuvuttavassa juhlaputkessa!

      Poista