Piristystä sadepäivään

 Eilen aamusta sohvalla röhnötti yksi polttareista toipuva ja kolme pikkutyyppiä, jotka valittivat sateen tylsyyttä. Oli siis ehdottomasti keksittävä jotain kivaa sunnuntain piristykseksi. Yritimme miehen kanssa lyödä väsyneet päämme yhteen, muttemme keksineet kivaa sisäkohdetta. Niinpä päätimme vain hypätä autoon ja katsastaa millainen säätila Helsingissä vallitsee.

 Matkalla teimme alustavia suunnitelmia ja aluksi tarkoitus olikin mennä johonkin sisäkohteeseen. Koska onnistuimme matkalla karistamaan sateen kannoiltamme, suuntasimmekin Korkeasaareen. Jo parkkipaikalla huomasin Onnin varavaatekassin unohtuneen ja Korkeasaaren siltaa pitkin kävellessämme mietin olisikohan poika kuitenkin tarvinnut tälle reissulle rattaat. Onneksi pelkoni oli turha sillä kuuden tunnin vierailu sujui loistavasti ilmankin, kunhan muistimme pitää huilitaukoja!

  Aluksi lapset eivät olleet vierailusta Tellua lukuun ottamatta kovinkaan innoissaan. Kissalaakson kissat pysyivät piilossa tai makasivat vain lahnoina paikoillaan, ei ollut norsuja, kirahveja eikä edes pingviinejä. Siinä vaiheessa kun Kissalaaksosta jatkoimme matkaa peurojen luokse ja pojat huusivat lähes kuorossa "Peuloja me nähään kyllä koti-ikkunastakin", olisi mieleni tehnyt heittäytyä maahan itkemään. Päätin kuitenkin käyttäytyä kuin aikuinen ja motivoida lapsia hieman uudelleen jäätelön voimin sekä kertomalla Helsingistä löytyvän hurjasti muitakin kivoja kohteita kuin Linnanmäen. Sen jälkeen ne tutut hirvetkin olivat hurjan mielenkiintoisia!

 Jätskiltä eteenpäin me ihmeteltiin merta, laivoja ja tietysti niitä eläimiä. Lapset yrittivät kilpaa etsiä missä eläin aina piilottelee tai miettiä kuinka mikäkin eläin ääntelikään. Ihmeteltiin vapaina kulkevia riikinkukkoja ja ihasteltiin eläinvauvoja. Välillä tankattiin omat mahamme, hankimme matkamuistot ja lopuksi Kissalaaksossakin alkoi olemaan enemmän elämää. Tiikeri ei enää vain nukkunut kuin jättiläismäinen pehmolelu, vaan liikutti jopa päätään ja lipoi kieltään. Leijonat taas olivat hyvinkin liikkuvaisia ja saattoipa pojat hieman pelästyäkin, vaikka heidän edessään oli suuri joukko aikuisia.

 Tummien pilvien lähestyessä me vanhemmat päätimme kotiinlähdön lähestyvän, mutta lapsethan eivät olisi halunneet millään pois. He olisivat halunneet uudestaan sinne, tänne ja tuonne. Onnikin viihtyi väkimäärästä huolimatta sillä pystyi säilyttämään oman tilansa. Vain Trooppinen talo oli hänelle liikaa ja niinpä me huilattiinkin se aika talon aulassa kaloja opetellen :) Autolle päästyämme Onni nukahti välittömästi auton käynnistyttyä ja tutun sateen ropinan alkaessa. Tänään meillä on liikkunut ulkon pikkuisia leopardeja hurjasti muristen♥  Vaikka kuvaaminen kaikessa ihmetyksessä lähes kokonaan jäikin, Kotiäidin elämää-blogin joukot suosittelevat esim. syysretken kohteeksi Korkeasaarta!

 Onko muilla tapana tehdä yllätysretkiä? Tai mikä olisi paras vinkkisi syksyn retkikohteeksi?