Saanko esitellä: Aarre

 Lähes 2-vuotias ei enää ole mikään ihan pienen pieni, vaikka toisaalta toki vielä selvästi pieni lapsi onkin. Pikkuinen itsekin ilmoittaa usein olevansa jo 'ito', joten viimeistään nyt on aika heittää hyvästit kuopuksemme tähänastiselle blogin kutsumanimelle. Oikeastaan olen tätä muutosta miettinyt jo lähes vuoden, mutta lopullinen valinta kahden poikaa loistavasti kuvaavan nimen väliltä oli varmaan vaikeampaa kuin sen ihan oikean kutsumanimen. Onneksi sentään näissä touhuissa ei nimen päättämisellä mikään kiirus olekaan!

 Kesän aikana päätös hiljalleen kypsyi. Huomasin hokevani pojalleni yhä useammin samaa lausetta, jossa esiintyi myös toinen nimivaihtoehdoista. Vaikka tämä on vain blogi, tahdoin tänne ehdottomasti lapselleni nimen, jolla on isompien tavoin takanaan tarina tai tunneside. Tahdoin nimen, joka sopii luontevasti kantajalleen ja on näin helpompi täällä käyttääkin. Nyt lopullisen valinnan tehneenäni tiedän löytäneeni sen täydellisen nimen. Tuo lauseen pohja, jota usein muokkaillen pojallemme sanomme, on: 'Olet oikea aarteemme'. Tästä lähin Pikkuinen kulkee blogissa siis nimellä Aarre. 

 Vaikka Eino Leino onkin runoillut 'Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, kell’ aarre on, se aarteen peittäköön', on Aarren nimi tosiaan ihan muualta. Onni on aina selvästi bloginimensä veroinen tapaus, mutta iloinen Aarre ei varmasti vielä täysin tiedäkään, kuinka paljon oikeasti koko perheelle merkitsee♥

Uusi arki vaatii totettulua kaikilta

 Onnin kolmas eskaripäivä lähenee pian loppuaan eli olemme viikonlopun jäljiltä palailleet taas uuteen arkeen. Näihin päiviin on mahtunut paljon erilaisia tunteita; intoa, jännitystä, pelkoa, kiukkua, iloa jne. Meidän vanhempien toimesta ilmassa on ollut rutkasti myös haikeutta ja muutamia kyyneleitä. Vaikka lapsen eskariin lähtö on meille jo tuttu juttu, on ne samat tunteet pinnassa jokaisen lapsen kohdalla.

 Uusi arki vaatii meiltä kaikilta hieman totuttelua. Tällä hetkellä eniten muutos vaikuttaa pikkuiseen. Hän ei vielä ymmärrä miksi kaikki muut lähtevät aamuisin ja hän joutuu jäämään äidin kanssa. Kyllä, pikkuisen mielestä nämä ensimmäiset päivät ovat olleet mahdollisuuden sijaan suuri rangaistus! Kerrassaan epäreilu tilanne olla liian pieni taksin tai bussin kyytiin saati pääsemään isin mukaan töihin. Toisaalta taas pieni ei tahdo päästää hetkeksikään minua silmistään, sillä eihän sitä tiedä jos katoaisin myös. Aamupäivät ovatkin menneet lähinnä kiukun hallintaan, vaikka olen yrittänyt keksiä mukavia kahdenkeskisiä puuhia.

 Onnin eskari puolestaan on alkanut hieman vaihtelevasti. Ensimmäisenä aamuna hän pinkaisi taksiin kuin vanha tekijä. Olin enemmän kuin ihmeissäni. Minun pieni, ujo poikani olikin niin iso ja reipas! Iltapäivällä kotiin palasi poika tutusti hymy huulillaan innosta kertoen kuinka oli saanut jo uuden kaverin. Hän oli siis selvästi uskaltanut jo jutellakin täysin vieraille ihmisille! Kerrassaan mahtavaa! Seuraavana aamuna palasin kuitenkin heti aamusta maanpinnalle kantaessani Onnia taksin kyytiin. Pikkutaksi, jossa ei tilataksiin verrattuna ole samalla lailla omaa tilaa ja vielä ohjaksissa vieras kuski saivat pojan menemään täysin lukkoon. Ilmeisesti eskaripäivä oli sentään sujunut ilman suurempia ongelmia, mutta kahden päivän jälkeen Onni oli jo aivan kuitti. Kaikki se hälinä, jännitys ja uudet tilanteet väsyttivät.

 Nyt on edessä siis ensimmäinen kokonainen viikko tätä muuttunutta arkeamme. Talo yhden lapsen kanssa tuntuu niin kovin hiljaiselle, vaikka pikkuinen yhä on normaalia äkäisempi. Onnin oli vaikea aamulla herätä, mutta tuttuun taksiin meno ei tuota ongelmia. Eskaripäivät varmasti sujuvat jo hieman helpommin, kun poika tietää miten siellä toimitaan. Huomenna olisi edessä pikkutaksilla kotiin tulo, mutta onneksi isoveli on turvana. Ehkä tämä arki siis hiljalleen tästä taas normalisoituu ja asettuu uomiinsa, kuten sillä on yleensäkin tapana tehdä. Pian me kaikki jo nautimme täysillä näistä uusista hetkistä ja keräämme uudenlaisia muistoja. Syksyn uudet seikkailut täältä tullaan!

 Kuinka siellä arkeen paluu sujui?

Milloin sinusta tuli noin iso?!

 Niin vain heinäkuu vaihtui elokuuksi ja havahduimme kesäloman olevan aivan pian ohi. Mihin kummaan kesä jo hurahti? Koulujen alkaessa päättyy myös Onnin huoleton kotielämä eskarin alkaessa ryhmittää arkea. Jokaisen lapsen kohdalla tämä vaihe on tuntunut haikealta, mutta Onnin kohdalla tunteet ovat vieläkin syvempiä. Kyse ei ole siitä, että poika olisi yhtään sen rakkaampi kuin isommatkaan. Olemme vain kulkeneet hieman haasteellisemman tien monessa suhteessa.

 Lähes kolme vuotta sitten koin hetken, jolloin tiesin olevan oikea ratkaisu pitää Onni kotona eskariin asti. Jo tuona hetkenä tiesin myös sen eskarin tulevan nopeammin kuin uskoinkaan, mutta että näin nopeasti?! Vuodet ovat todellakin kiitäneet, vaikka olemme viettäneet leppoisia aamuja köllien ja kiireettömiä päiviä metsän hiljaisuudessa kuljeskellen. Ihan näin nopeasti en ollut valmis arkipäivistä Onnin kanssa luopumaan, mutta onneksi eskaripäivän jälkeenkin ehdimme vielä tehdä yhdessä monia tuttuja asioita!

 Itse eskarin sujumisesta en ole lainkaan huolissani, sillä meillä asuu fiksu ja liiankin omatoiminen  lähes 6-vuotias. Viimeisetkin huolen muruset katosivat kesällä Onnin mennessä ensimmäistä kertaa yksin kylään kaverinsa luokse. Ennen poika ei olisi mennyt tuntemattomasta ovesta sisään suosiolla edes kanssani, mutta kaikkien yllätykseksi poika hyppäsi auton pysähdyttyä vauhdilla ulos ja viipotti  kaverinsa kanssa leikkimään huudellen moikat vaan peräänsä. Itse jäin suu auki ihmettelemään milloin pojasta oli tullut noin iso?! Tuon hetken jälkeen vastaava kysymys on päässyt erilaisissa tilanteissa suustani useampaan kertaan kuten mm. hetkenä, jolloin poika vain marssi miehekkäänä sisään ja kaivoi ison tikun itse sormestaan.

 Eskarin aloitus on suuri asia lapselle. Reppu, penaali, kirjoitusvälineet ja muut tarvittavat varusteet on huolella valittuja ja suurella ilolla vieraille esiteltyjä. Kun pääsee koulutaksin kyytiin, on pakosti jo tosi iso! Meille kotiin jääville uusi arki on myös iso muutos ja kestää varmasti hetki ennen kuin pikkuisen kanssa sisäistämme tämän. Onnin eskari on kuitenkin pikkuiselle mahdollisuus kokea vuorostaan ne samat seikkailut kanssani ihan kahden. Kenties neljän vuoden päästä olen taas ihmettelemässä miten ihmeessä pienestä pojastani on tullut niin iso. Onneksi kuitenkin olen saanut Onnin kanssa nauttia näistä hetkistä näinkin kauan ja pienihän se eskarilainenkin vielä on♥

 Millaisia tunteita eskarin aloitus sinussa herättää?

Äiti, minulla on ikävä kotiin

 Itselleni kesä merkitsi pitkään myös kauan odotettua leiriä. Leirielämän ihanuuden ovat myös omat koululaisenikin huomanneet. Parhaimmillaan leiri on ikimuistoinen elämys tai paikka, josta löytää uusia samanhenkisiä kavereita. Toisessa päässä etenkin pienemmillä voi kuitenkin iskeä ikävä kotiin ja tämä on oikeastaan jonkinasteisena melko yleistäkin. Kaikki tunteet ovat toki sallittuja, mutta koti-ikävästäkin voi selvitä ja leiristä tulla siitä huolimatta mahtava kokemus.

 Nykyään todella monet lapset haluavat pakata leirille mukaan kännykän tai perheet eivät edes mieti sen jättämistä kotiin. Matkapuhelimista on tullut arkipäivää ja sen kautta on helppo vaihtaa kuulumisia. Todellisuudessa yhteydenpito lapseen voi helpottaa kyllä vanhemman oloa, mutta leiriläiselle soitot ja viestit voivat vain aiheuttaa ja lisätä koti-ikävää! Vaikka kuinka vanhempi haluaisi kuulla miten leirillä sujuu, kannattaa etenkin pienemmän lapsen kännykkä jättää kotiin. Vanhemmille varmasti kyllä ilmoitetaan, jos lapsella on hätä! Ne leirin tapahtumat ehtii kuulemaan vielä monen monta kertaa leirin jälkeenkin!

 Myös ennen leiriä annettu lupaus tarvittaessa kotiin hakemisesta toimii todellisuudessa päinvastoin. Lapsen ei tarvitse edes yrittää päästä ikävän tunteen ylitse, kun tietää siihen olevan vanhemman mielestäkin helpompi ratkaisu. Tällaisissa tilanteissa oikeastaan lapsen ikävä voi saada aikaan muidenkin lasten koti-ikävän pahenemisen. En toki kiellä, etteikö joskus ole tilanteita, joissa lapsi on parempi hakea kotiin. Noin joka viides lapsi kokee voimakasta koti-ikävää ja muutamalla prosentilla ikävä yltyy niin, että häiritsee jo päivän askareita; leikit ja leiriohjelma ei innosta, ruoka ei maistu ja on vaikea nukkuakin.  Ellei mikään auta, on parempi palata kotiin kehuen hienosta yrityksestä. Kenties seuraavana kesänä leiristä nauttiminen jo sujuukin!

 Monella leirillä on myös vierailupäivä. Nuo ovat mahtavia tilaisuuksia päästä kurkistamaan leirielämään ja halaamaan sitä omaa murusta. Ennen vierailulle kirmaamista kannattaa kuitenkin miettiä palveleeko se vain vanhempaa vai hyötyykö näkemisestä lapsikin. Jo ennestään pienestä ikävästä kärsivän leiriläisen nimittäin voi olla vaikea päästää lähdön hetkellä vanhemmista irti. Tämä on monesti juuri se paikka, jossa koti-ikävästä kärsivä leiriläinen lähtee kotiin. Toisaalta tämänkin hetken yli lapsen voi auttaa ja sen jälkeen usein leiri sujuu jo varsin hyvin loppuun asti.

 Mikä sitten voi leiriläisen koti-ikävään auttaa? Yleensähän koti-ikävä iskee iltaisin päivän touhujen rauhoittuessa nukkumaanmenoaikaan. Ajatukset harhailevat helposti kotiin ja lapsi voi tuntea pientä ahdistusta tai surua. Ikävän tullen leiriltä löytyy luotettavia aikuisia lasta tukemaan.  Usein jo pelkkä lohdutus, kehu ja juttelutuokio auttavat pahimman yli ja seuraavan päivän puuhissa ikävä unohtuu. Mikäli lapsi soittaa, ei kannata harmitella tai voivotella vaan kääntää puhe hyviin puoliin ja kannustaa nauttimaan ainutlaatuisesta elämyksestä. Kun lapselle tulee tunne, että vanhempi luottaa selviämiseen, on lapsen helpompi päästä itsekin ikävän yli.

 Lasta tukien ja tilanteessa 'oikein' toimien lapsi harvoin tahtoo lopulta kesken leirin kotiin. Koti-ikävän tunne on harvoin oikeastaan niin paha, ettei lapselle jää leiristä hyviä muistoja. Silti leirin jälkeenkin kannattaa kehua lasta ja muistella yhdessä niitä leirin kohokohtia, jutella uusista kavereista jne. eikä kiinnittää liiaksi huomiota negatiivisiin puoliin. Ensimmäisen kerran ikävän yli päästyä lapsi osaa helpommin työstää tunteitaan seuraavallakin kerralla.  Kenties lapsi pian alkaa innolla odottamaan jo seuraavaa leiriään!

 Loppuun täytyy todeta näiden vinkkien perustuvan täysin omiin kokemuksiini leiriläisten vastuuhenkilönä ja itse vanhempana. Lapset ovat niin erilaisia ja siinä missä toinen ei muista vanhempia lainkaan, potee toinen ikävää. Vanhempana ja leiriläisen kannalta on helpompaa, jos samasta perheestä on sisarus mukana. Luottamus lapsen pärjäämiseen sekä vastuuhenkilöihin ja itsensä hillitseminen tuovat kuitenkin usein hyvän leirikokemuksen, vaikkei sisaruksen turvaa olisikaan saatavilla.

 Oletko sinä päässyt kurkistamaan leirielämään tai onko teillä tänä kesänä nautittu leiristä?

Koko kesä terveellisemmin paljain jaloin

 Muistatko kuinka mukavaa oli lapsena juoksennella pitkin pihoja paljain jaloin? Kuinka ihanalle nurmikko tuntuikaan! Silloin ei edes sora jalkojen alla tuntunut yhtään miltään vaan vauhtia riitti. Nyt jos pitäisi kirmata niin ilon sijasta suusta raikaisi parkaisut. Pikkuinen sen sijaan rakastaa olla ilman kenkiä ja iltaisin saan sisälle pienen tyypin mustine jalkoineen.

 Pikkuinen ei ole koskaan rakastanut kenkiä tai sukkia, mutta suurimmat protestit koimme alkukesästä. Kävin lähialueen kaikki kaupat läpi enkä löytänyt isoihin, mutta vielä vauvanpulleisiin jalkoihin täysin istuvia hyviä sandaaleja. Mummo taas löysi yhdet Vikingit, jotka eivät puristaneet mistään, mutta eivät myöskään pysy kunnolla menossa mukana. Kun kenkä ei tunnu hyvältä jalassa, ei sitä halua myöskään käyttää. Pikkuinenkin riisui aina silmäni välttäessä salaa sandaalinsa ja juosta viipotti paljasvarpain. Ainaisen taistelun sijaan luovutin kotioloissa, sillä likahan lähtee vedellä!

 Oikeastaan meille kaikille tekisi hyvää kulkea kotona ilman kenkiä. Tiesitkö, että jalkaongelmat ovat erittäin harvinaisia kansoilla, jotka eivät kenkiä käytä? Kengät rajoittavat jalkojen luonnollista liikettä ja hyvä oikeankokoinen kenkä tai jopa tiukka sukkakin voivat vaikuttaa jalan asentoon. Paljain jaloin kulkiessa siis jalan ja jalkaterän lihakset ovat etenkin epätasaisilla alustoilla kulkiessa luonnonmukaisessa käytössä, joka auttaa pitämään jalat terveimpinä.

 Pienen lapsen jalat ovat yhä kehittymässä. Monet meistä ostavat mahdollisimman hyvin tukevia ensikenkiä, mutta todellisuudessa tämä pikkuisen tyyli onkin paljon parempi! Paljain jaloin kuljettaessa lapsi sekä lapsen jalka kehittyvät parhaiten eli lapsen jalkojen lihakset, hermoyhteydet ja jopa selkäranka kehittyvät. Eikä kengittä käveleminen kehitä pelkästään lapsen jalkoja vaan isompaa kokonaisuutta! Nimittäin paljain jaloin kävellessä kehon on tasapainotettava itsensä joka askeleella eli tämä aktivoi ja kehittää kehoa tukevaa lihaksistoa ja parantaa siten tasapainoa. Erilaisilla alustoilla jalat saavat erilaisia ärsykkeitä eli vaihtelevissa maastoissa lapsen kehon hallinta saa hyvää treeniä.

Turvallinen ympäristö täytyy toki paljain varpain liikuttaessa muistaa, sillä antavathan kengät suojaa esim. teräviltä jutuilta. Aina ympäristö tai lapsi eivät kuitenkaan ole suotuisia kengittä kulkemaan. Inhoaahan meidän Onnikin hiekanjyviä varpaissa, mutta hänen jalat ovat kiittäneet Slipstop-tossuista, joista kerroin täällä. Lisäksi nykyään on saatavilla lapsillekin paljasjalkakenkiä, jotka suojaavat pitäen pienet jalat puhtaina sekä turvassa, mutta ovat tavallisia kenkiä jalkaystävällisempiä.

 Kenkien hylkääminen ei myöskään ole pahitteeksi aikuisten jaloille! Vaikka jalan kehitys loppuukin noin 18-vuotiaana, kaipaa aikuisen jalkakin vielä hellimistä ja erilaisia haasteita. Kuka siis uskaltaa ottaa lapsen kanssa juoksukisan paljain jaloin? Itse olen nyt opetellut taas rantahiekalla ja nurmikolla, mutta myönnän karkeammilla pinnoilla etanankin menevän kovempaa :D

 Käveletkö sinä tai lapsesi paljain jaloin? Tai onko sinulla kokemuksia paljasjalkakengistä?

Pilasimmeko lastemme juhannuksen?

 Vanhemman tehtävä on tuottaa lapsilleen myös pettymyksiä. Silti tunsin epäonnistuneeni kuullessani aatonaattona 9-vuotiaamme suusta pettyneen lauseen 'mun koko juhannus on pilalla!'. Olimme juuri miehen kanssa kertoneet lapsille ettemme sittenkään pääsisi juhannukseksi mökille. Lapset olivat pakanneet ja odottaneet lähtöä koko aamupäivän. Vene oli valmiina testiajoon ja kerrankin helle helli. Olimme odottaneet mökille pääsyä koko kiireisen alkukesän, joten kyllähän se kotiin jääminen pettymys oli kaikille. Jonkun on kuitenkin hoidettava tietyt päivystystyöt juhannuksenakin.

 Olemme me aikaisemminkin juhannuksia kotona viettäneet mm. muutama vuosi sitten vesirokon vuoksi, mutta Onnin muisti ei niin pitkälle riittänyt. Poika päätti ottaa kotiin jäämisenkin seikkailuna ja suunnitteli innoissaan ohjelmaa; vaahtokarkkien grillausta, pihaolympialaiset, jätskin syöntiä ja töitä. Isommat olivat enemmän harmissaan ja pikkuinen nyt ihmetteli koko show'ta. Kuinka meidän kotijuhannus sitten loppujen lopuksi meni? Pilasimmeko lastemme juhannuksen?

 Naurun määrästä päätellen emme sittenkään aiheuttaneet lapsillemme suuria traumoja vaan opetimme taas pääsemään yhden pettymyksen yli. Keskityimme viettämään perheen yhteistä juhlaa ja unohdimme niin hyvin kuin mahdollista kaiken muun. Hauskinta oli saunominen itsetehtyjen vastojen kanssa. Juhannustunnelmaa saa tehtyä, vaikka järvi puuttuisikin! Eikä lapset joutuneet olemaan täysin ilman järveäkään, sillä kävimme kyllä uimassa joka päivä. Lisäksi grillasimme, leikimme vesisotaa, keräsimme kukkia, pelasimme krokettia, herkuttelimme kesäisillä herkuilla jne. Jokaisen lapsen toiveet toteutettiin sitä mökille pääsemistä lukuun ottamatta.

 Ainut, joka jälkikäteen vähän harmittelee, olen minä. Syykin on vain Pikkuisen odotusaikana muodostuneessa juhannuskuvaperinteessä, joka nyt siis katkesi. Toisaalta voihan tuon kuvan ottaa sittenkin, kun pääsemme laiturillemme! Ei se järvi sieltä mihinkään karkaa eikä poika muutamassa viikossa metrejä kasva.

 Huomioitava tosiasia on myös se, että lämpöä riittää juhannuksena aina kotona sitä juhlistaessamme. Eipähän tarvinnut Pikkuisen piiloutua makuupussiin, kuten viime vuonna :D Kylmyyden sijasta saimme nauttia lämmöstä muuallakin kuin saunassa ja juuri sehän on tässä vuodenajassa ihanaa. Jokaisessa asiassa on siis puolensa ja tämäkin keskikesän juhla oli alun peloista huolimatta kaikkien mielestä oikein onnistunut :)

 Kuinka sinun juhannuksesi sujui?

Rentoa lomaa odotellessa

 1,5 viikkoa koululaisten kesälomaa takana eikä tämä äiti ole paljon ehtinyt istuskelemaan. Päivät ovat olleet vauhtia, hymyjä ja työtä täynnä, mutta on tuo lasten loma-aika silti niin ihanaa! Voi mennä fiiliksen mukaan, nauttia kesähelteistä ja unohtaa koko herätyskellon olemassaolon. Kävipä meillä jo heti loman alussa niinkin, että juuri 9 vuotta täyttänyt nukkui ennätyksensä eli jopa yhdeksään :D

 Loman alkuun on mahtunut jo useat juhlat, joista kahdet olivat tosiaan meidän 9 vuotiaan. Kesäloman alussa juhliessa jo loma karsii selvästi kaverivieraita, mutta saimme viettää riemukkaat hellepäivän kaverisynttärit vesisodan ja jätskibaarin merkeissä. Olin kattanut sisälle pöydän täyteen herkkuja vesimelonista ja mansikoista sekä suolaisista herkuista sankarin toivomaan pavlovaan, mutta eihän pojat malttaneet sisällä käydä kuin kääntymässä. Voi sitä kiljahdusten ja naurun määrää, joka meidän pihalla raikasi pienimmän yrittäessä pysyä isompien perässä!

 Juhlimisen lisäksi loma on täyttynyt silkasta työstä. Isommille pojille iski heti kärkeen tylsyys ja he pistivät taas kioskin pystyyn. Rahaa heillä kuulemma on jo tarpeeksi, joten päättivät vieläpä laittaa osan potista hyväntekeväisyyteen muille lapsille. Kylän ainoa kahvipaikka on ollut etenkin vanhempien kyläläisten mieleen ja olemme Onnin kanssa saaneet urakalla leipoa herkkuja. Jos poikien innostus pysyy läpi loman, on rantakunto kyllä tätä menoa saanut uuden käsitteen :D

 Kesäillat on tähän asti täyttyneet puolestaan liikunnalla, hiekkakakuilla ja vesileikeillä. Pihalla on ollut kovia jalkapallomatseja, muumit on pesty useita kertoja päivässä ja ettei herkuttelu pääsisi unohtumaan, on Pikkuisen kahvilasta saanut jatkuvalla syötöllä herkullisia kakkusia kahvin kera. Iltapesut on hoidettu alkuun vesisodalla ja iltapalan jälkeen sohvalla on maannut kasassa väsynyt joukko jännittämässä kuka nukahtaakaan ensin.

 Ensimmäiset kesäloman päivät ovat olleet täynnä toimintaa, mutta myös suuria tunteita. Olen saanut katsella kuinka isommat pojat ylittävät itseään ja jakavat paljon iloista mieltä. Olemme saaneet olla juhlimassa ainutlaatuisissa juhlissa ja nähdä kaukaisia sukulaisia ja ystäviä. Olemme maistelleet kesän makuja ja nauttineet yhteisestä puuhailusta. Aina loman ei tarvitse olla mitään ihmeellistä ollakseen hauskaa ja ikimuistettavaa. Silti, mökille on jo kova ikävä. Onneksi nämä kesäkuun viikonloppukiireet alkavat jo juhannuksen jälkeen helpottamaan ja päästään keräämään toisenlaisiakin kesämuistoja koko perheen kesken.

 Mitä sinulle kuuluu nyt?