Tellun aloitettua eskarin me ollaan Pikkutäryn kanssa asuttu aamupäivät metsässä. Poika ei oikein kotioloissa osannut rauhoittua touhuamaan ilman siskoaan ja kieltämättä paremmin itsekin tuolla viihdyn. Mustikoita ja sieniä on siis kannettu urakalla kotiin. On nautittu piirakoita ja tehty sienistä kastikkeita ja keittoja; meidän lasten herkkua. Pakastinkin on jo pullollaan, vaikka osa sienistä on vasta nousemassa ja puolukat kypsymässä. Talvella on kuitenkin ihana jatkaa herkuttelua!
Pikkutäry nauttii metsässä olosta, vaikkei kauaa jaksa mustikoita kerätäkään. Vihreä Lindexin lippis on selvästi pojan suosikki. Muut eivät kelpaisi sitten millään. Nyt on tosin jo aivan mustikassa, kuten kaikki metsässä olleet vaatteet sukkia myöten! Onneksi on sappisaippua! Ainakin vielä tähän asti sillä on saanut mustikkatahrat katoamaan. Saa nähdä mitä me kahdestaan ensi viikolla keksitään jos viikonlopun sadesää jatkuu!
19. elokuuta 2012
15. heinäkuuta 2012
Vuoden ekat
Nyt mennään taas tylsästi ilman kuvia sillä en vieläkään ole oppinut ettei sadesää + kameran lopussa oleva akku ole tosiaankaan itselleni sopiva yhtälö. Mutta siis niihin höpinöihin... Täällähän ei ole lapsille sellaista mahtavaa paikkaa kuin leikkipuisto. Itse lähiössä kasvaneena mietin mitä lapseni jäävät ilman? Ok, on lapsille varmasti hienompaa ja ikimuistoisempaa kun leikkipuistoon pääsee harvemmin, mutta kuuluuhan puistoiluun myös kaverit ja muut sellaiset. Puiston puuttuessa pitää kuitenkin sopeutua vallitseviin olosuhteisiin ja niinpä oman pihan alkaessa kyllästyttää lähdemme kävelylle metsään/ metsätielle, jossa lapset saavat juosta, kiipeillä ja etsiä aarteita. Loppukesä ja syksy onkin metsässä oikeaa aarreaikaa. Lapset ovat nytkin ehtineet tunkea suihinsa ties kuinka paljon metsämansikkaa (löytyy jopa omalta pihaltakin) ja mustikkaakin. Tänään menimme lopulta retken päätteeksi kastumaan läpimäriksi, kun satuimme löytämään vuoden ekat tuoreet kantarellit! Suurimman osan jätimme vielä kasvamaan toivoen ettei joku roisto löydä apajaamme, mutta iltapalaksi nautimme sienikeittoa. Kyllä oli hyvää!
11. heinäkuuta 2012
Kesäyönä
Pikkutäryllä on taas menossa oireidensa suhteen vaikeampi vaihe. Vain pystyssä olisi edes hieman parempi olla. Tämä tietää itselleni valvottuja öitä ja jumittavia päiviä. Kuitenkin ennemmin istun keinuttelemassa valoisammassa kesäyönä kuin pilkkopimeässä talven viimassa. Valoisammassa kun jaksaa kuitenkin paremmin. Valvomisen käydessä entistä raskaammaksi täytyy yrittää nukkua lapsi mahan päällä. Voin sanoa ettei 8kg painava lapsi tunnu vielä missään, mutta 13kg alkaa jo pidemmän päälle tuntumaan. Ei voi ainakaan sanoa etteikö Pikkutäry olisi läheisyyttä ja syliä osakseen saanut :)
9. heinäkuuta 2012
Kotiäidin elämää
Aloittaessani tätä blogia meillä oli meneillään erittäin rankka vaihe. Pikkutäry oli koko sen astisen elämänsä ollut vaivainen ja luulin helpotusta jo tulleen. Vaan eipä tullutkaan kun ehkä vasta nyt, ainakin toivottavasti, alkaa helpottamaan. Pitkään jatkuneilla parin tunnin yöunilla ajatusmaailma katoaa lähes olemattomiin. Ei ollut luovuutta keksiä blogille edes nimeä.
Tänään lapset (tai lähinnä Pikkutäry) istuivat kerrankin kiltisti lastenohjelmia katsoen. Sain rauhassa laittaa ruokaa ja jopa ajatella. Erään puhelun jälkeen siinä sitten pohdin kuinka kuusi vuotta kotiäitinä on muuttanut minua. Pystyn hyvin jopa unohtamaan kännykän kotiin tai vastaamaan kun jaksan. Kiire on muuttanut muotoaan tai jonkun mielestä poistunut elämästäni kokonaan. Päivien sisältö on paljon rikkaampi ja arvaamattomampi, puhumattakaan kuinka paljon erilaisia tunnetiloja päiviin mahtuukaan. Helpommalla ehkä pääsisi oikeissa töissä (saisi jopa pitää ruoka- ja kahvitaukoja), mutta olisiko minusta enää siihenkään? Sopeutumista se ainakin kaikilta vaatisi. Koska täällä ainakin vuoden päivät vielä vietetään kotiäidin elämää niin olkoot se bloginkin nimi kunnes tulee taas uusi entistäkin parempi mieleen :)
Ainiin, joku on ehkä joskus miettinyt, että mikä ihmeen Pikkutäry? Kuka kummassa nyt kutsuu lastaan noin hölmöllä nimellä? Onko täällä ihan tärähtänyttä sakkia? Ehkä onkin, mutta on nimellä ihan tarinansakin. Miehellä on töissään oma "lempinimi", joka ei kuitenkaan ole täry vaan joku aivan muu miehen alaan liittyvä. Pojan synnyttyä sitten miehen työkaveri oli kahvipöytään tullessaan huikannut iloisesti, että Pikkutäryn iskähän tarjoaa pullakahvit perheenlisäyksen kunniaksi. Pikkutäry kulkee siis miehen työporukassa toisinaan vieläkin Pikkutärynä, vaikka kotona nimi elääkin vain täällä blogimaailmassa.

25. kesäkuuta 2012
Pikkutäryn lahja testissä
Olin hieman yllättynyt, kun parikymppinen lapsiin tottumaton sinkkumies toi kummipojalleen lahjaksi tämän ihanan Skip Hopin valjasrepun
Oli siis selvästi huomannut meidän eväslaukun tai muuten erittäin hyvin perillä mausta. Täytyy myöntää, että ajattelin mielessäni mitä ihmettä me tehdään valjasrepulla? Repulla on taatusti käyttöä, mutta että niillä valjailla?? Täytyihän sitä kuitenkin testata! Ensin Pikkutäry oli innoissaan saadessaan repun selkäänsä, mutta valjaiden hihna jo hieman mietitytti. Keksin selittää, että nyt leikitään koiraa ja niinpä poika läähätti innoissaan koko kirppiskierroksen ajan :) Kyllä muuten ihmiset katsoivatkin pitkään! Koko aikaa en poikaa kuitenkaan valjaissa kuljettanut, mutta ehkä hieman lämpenin repulle kuitenkin. Pikkutäry ei oikein viihdy rattaissa, mutta etenkin kassajonoissa menettää hermonsa välittömästi juosten silloin karkuun. Valjasrepulla pojan saa pysymään tarvittaessa aloillaan, mutta valitettavasti kapinahuutoon tämäkään ei tehoa.
13. kesäkuuta 2012
Testissä PO.P:n verkkokauppa
Tarpeeksi kun tylsistyy sitä keksii lähes mitä vaan. Me päätettiin lasten kanssa kokeilla miten toimii kauan kaivattu Polarn O. Pyretin nettikauppa kun toimituskulujakaan ei vielä ollut. Valikoima oli kyllä itselleni pettymys ja pitkään ajattelin etten tilaakaan mitään. Osittain tästä pettymyksestä johtuen annoin Pikkutäryn valita itselleen t-paidan. Tellu ei nyt saanut mitään koska ei tähän hätään tarvitse ja mitään pakko saada-fiilistä ei mistään tullut. Viime viikon tiistaina tilattu paita löytyi sitten tänään postilaatikosta, joten reilu viikko meni. Joillain ei ilmeisesti ole tilaus onnistunut laisinkaan joten jännitin kuinka käy, kunnes loppuviikosta sähköpostista löytyi ilmoitus toimituksesta. Voihan se olla, että näin alkuun on valtavasti tilauksia tullutkin, mutta kärsimättömälle tämäkin aika tuntuu jo pitkälle.
Mitä Pikkutäry sitten valitsikaan? Oikeastaan varmaan lähes ainoan t-paidan joka pikkupoikaa olisi tarjonnasta voinut kiinnostaakaan.
Mitä Pikkutäry sitten valitsikaan? Oikeastaan varmaan lähes ainoan t-paidan joka pikkupoikaa olisi tarjonnasta voinut kiinnostaakaan.
12. kesäkuuta 2012
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa
Koska ei Pikkutäryn kanssa päästä ihmisten ilmoille (onneksi pakastimessa on ruokaa miehen ollessa tämän viikon töiden takia poissa), ollaan nautittu ihan vaan kotipihan ihmeistä. Tarkemmin ollaan mm. bongattu traktoreita, kuunneltu lintujen laulua ja iltaisin kiikaroitu metsän eläimiä. Tellu viihtyy päivät pitkät ulkosalla ja saan olla siitä onnellinen, että saan joka päivä maljakkoon uuden kukkakimpun.
Meillä siis on tälläinen useita kymmeniä metrejä pitkä kukkameri heti oman tontin ulkopuolella. Metsämansikoitakin on tulossa valtavasti ja niiden kypsymistä tyttö odottaa jo innoissaan :)
Pikkutäry taas ei kukista välitä, mutta kykkii pitkiä toveja katsellen ampiaisia ja mehiläisiä työssään. Aluksi pelkäsi pistämistä (hyvä niin), mutta pian huomasi nätisti katsomisen onnistuvan ilman piikkejä. Myös muurahaiset, koppakuoriaiset ja madot ovat kiinnostavia, mutta hämähäkit liiskataan nopeasti kiljuen.
Ja kerran kun luontoaiheissa liikutaan niin pakko hehkuttaa täällä mainitsemastani hyttyspuikosta olevan vastoin epäilyjäni oikeasti hyötyä! Yöt ovat sujuneet kaikilta ilman raapimista ja ininäkin onneksi loppui löydettyämme hyttysten sisäänkäynnin :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)