30. joulukuuta 2017

Tällainen oli meidän vuosi 2017

 Vuosi sitten kirjoitin tämän vuoden suunnitelmia koskevan postauksen alkuun "Elämä on yllätyksiä täynnä, eikä kaikkia voi onneksi ennalta tietääkään". Kuinka oikeassa tuo lause olikaan! Suurin ja ihanin yllätys tuhisee nyt sylissämme, mutta valitettavasti saimme myös niitä ikävämpiäkin yllätyksiä. Yksi sellainen osui vielä samaan päivään kun heikosti positiivinen raskaustesti. Onneksi emme menettäneet Toivoa, kuten pelkäsin!
 Tämä vuosi on siis mennyt pitkälti onnen huumassa ensin mahaa kasvatellen ja sitten pikkuisesta hullaantuen. Vuoteen on mahtunut kuitenkin myös paljon perheen kanssa vietettyjä ihania hetkiä ja retkiä. Heti loppiaisena Hygge valtasi kotimme ja kalusi hyvällä prosentilla kaikkea, myös juuri uusittuja huonekaluja. Vuodatimme kyyneleitä Pikkutäryn eskarin loppumisen ja ensimmäisen koulupäivän vuoksi. Kunnostimme mökkirantaa ja saimme myös ihmetellä Onnin nopeaa reipastumista.
 Blogia päivittelin tänä vuonna aiempaa vähemmän sillä olotila ja aika eivät vain sallineet muuta. Aiempaa hiljaisemmasta tahdista huolimatta blogivuosi oli aivan mahtava, paras ikinä! Suuret kiitokset teille ihanaiset siellä♥ Kiitokset myös yhteistyökumppaneille, joiden kanssa sain tehdä mukavia yhteistöitä♥

 Mikä teitä lukijoita sitten tänä vuonna kiinnosti? Vaikka pyrin kirjoittamaan muustakin kuin raskaudesta ja pikkuisesta, on top 10-lista juurikin noita aiheita täynnä.
10. Pikkuinen on täällä♥
Pikkuinen syntyi ja hurmasi niin meidät kuin muutkin.
9. Tyttö vai poika?
Arvuuttelut pikkuisen sukupuolesta kävivät kuumina. Tämä vanhoihin uskomuksiin ja ennustuksiin perustuva postaus taisi mennä ennustuksissaan aika metsään :D
8. Pikkuisen syntymä
 Synnytyskertomukset tuntuvat kiinnostavan aina ja niin näyttäisi olevan tämänkin listan perusteella. Vaikka pikkuisen syntymä ei mennytkään ihan toiveiden mukaan, ei mitään traumojakaan päässyt syntymään. Osaston kiireellehän ei synnyttäjä nyt vaan voi mitään.
7. Kyyneleitä
 Postaus, joka saa yhä pienen kyyneleen silmäkulmaani. Kertomus siitä kuinka emme vielä olleet valmiita luopumaan vauvajutuista ja ihan pienistä lapsista, mutta samalla olimme jo tehneet surutyötä asian suhteen. Lopussa kyyneleet vaihtuivatkin onnen kyyneleiksi, kun paljastin suuren uutisemme.
6. Mikä pikkuiselle nimeksi?
 Nimen löytäminen pikkuiselle ei ollut ihan helppoa. Onneksi olitte valmiita auttamaan mahtavilla ehdotuksillanne♥
5. Mitä meille kuuluu?
 Oli mukava huomata, että meidän kuulumiset kiinnostavat teitä! Täytyy jatkossa yrittää kirjoitella enemmänkin ihan näitä peruskuulumisia :)
4. Ihan(a) kamala alkuraskaus
 Alkuraskaudessa olin onnesta sekaisin, mutta samalla peloissani pääsisimmekö loppuun asti. Oireista inhottavin oli pahoinvointi, joka sitten lopulta kulki seuralaisena läpi raskauden. Onneksi kuitenkin jossakin kohtaa ymmärsi helpottaa hieman!

3. Mitä hankintoja vauvalle osa 2: Nukkumiseen
 Vauvahankinnat tuntuivat kiinnostavan kokonaisuudessaankin ja niitähän meillä riitti. Jostain syystä hankintasarjasta juuri nukkumisosa oli hurjan suosittu. Pienten uneen kannattaakin panostaa, sillä vaikuttaahan vauvan nukkuminen myös omaan jaksamiseen.
2. Kesäiloa lapsille-haaste + 10 vinkkiä ilmaisiin kesäpuuhiin
 Jos edellisenä vuonna hetken mielijohteesta pistin pystyyn mahtavien kanssabloggaajien kanssa keräyksen Lastenklinikoiden kummeille, heräsin tänä vuonna ehkä hieman myöhässä keräämään kesäiloa lapsille. Oli sydäntälämmittävää huomata, että haastetta myös otettiin vastaan ja Brother Christmas pääsi kesäiloa välittämään.
1. Äitiyspakkaus vai avustus rahana?
 Vuoden ehdottomasti suosituin postaus oli pohdintani ottaako äitiyspakkaus vaiko avustus rahana. Vaikka olin aluksi ollut ehdottomasti pakkauksen linjalla, en ole katunut rahan valitsemista. Pieniä vaatteita kun meille ehti jo pelkästään raskauden aikana kerääntyä valtavat kasat ja tuon ihanan pöllömakuupussin sai ostettua muutenkin.

 Instagramissa (@kotiaidinelamaa) julkaisin vuoden aikana 634 kuvaa. Aika vauvanhuuruinen syksy ollut, sillä koko vuoden yhdeksän suosituinta kuvaa näyttävät tältä.
 Sellainen oli vuosi 2017 ja mielenkiinnolla jään odottamaan mitä seuraava vuosi tuokaan tullessaan. Toivottavasti olette viihtyneet kanssamme tämän ikimuistoisen vuoden. Toivon teille onnen täyttämää vuotta 2018 ♥

4 kommenttia:

  1. Ihana vuosikooste! <3 Teidän perheessä on ollut vaikka mitä tärkeitä tapahtumia tänä vuonna! Onnea uuteen vuoteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja onnellista uutta vuotta teidänkin perheellenne♥

      Poista
  2. Ihana oli teidän vuotenne ja kiva seurailla sitä tätä kautta. Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta teidän perheelle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! Ihanaa, että olet siellä♥ Onnellista vuotta 2018 perheellenne♥

      Poista