27. joulukuuta 2017

Joulu 2017

 Niin nopeasti joulu taas vilahti ohi, mutta onneksi rentoa menoa voi jatkaa joulun jälkeenkin! Meidän joulu meni siis lähinnä vain yhdessäolosta nauttiessa rennolla fiiliksellä ja pidinkin totaalista blogilomaa jättämällä joulun kuvausvastuunkin pääosin miehen harteille.  Pyjamat pysyivät päällä normaalia pidempään ja kodin täytti nauru, riemunkiljahdukset sekä onnelliset kasvot. Mies joutui käymään muutamaan otteeseen lasten nukkuessa töissä, mutta muutoin nautimme perheen yhteisestä ajasta.
 Aaton odotetuin vieras oli tietysti joulupukki. Jos viime vuonna pukki oli melkoinen fiasko, otti tuo aaton kunniavieras tänä vuonna lapset ihanasti huomioon. Aikataulustaan huolimatta hän leikitti, laulatti, sylitteli ja jutteli paljon lasten kanssa lahjojen jaon ollessa se sivuseikka. Kuinka ihania ilmeitä lapsilla olikaan kasvoilla ja pikkuinenkin haltioissaan katseli tuota punanuttuista vierasta! Lahjojakin tuli lapsille taas valtaisat kasat, mutta joukossa oli paljon myös muutakin kuin leluja.
 Joulupäivä ja tapani menivätkin pitkälti yhdessä puuhaillen ja ulkoillen. Söimme paljon suklaata, löhöilimme yhdessä kasassa sohvalla, pelailimme pukin tuomia pelejä, luimme uusia kirjoja ja kasailimme lahjaksi saatuja leluja. Niin arjessa kuin juhlassakin nautin eniten juuri tuollaisista kiireettömistä hetkistä, joissa koko perhe on yhdessä. Toki välissä näimme myös hieman ystäviä, mutta pääpiirteittäin päätimme viettää ja vietimmekin rauhaisan kotijoulun lasten ehdoilla. Tällä samalla linjalla onkin hyvä jatkaa seuraavaan vuoteen asti :)
 Kuinkas sinun joulusi sujui?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti