Pienin askelin eteenpäin

 Onni on omalla tavallaan ollut meidän lapsista se vaativin. Arki aurinkoisen pojan kanssa sujuu kyllä ihailtavasti uhmaiästä huolimatta. On lähinnä suloista, kuinka Onni polkee jalkaa samalla hennolla äänellään muristen. Yötkin menee hiljalleen aina vain parempaan suuntaan, vaikka toisinaan rohina onkin melkoinen. Sitten on liuta niitä asioita, joihin ei auta kuin aika ja kärsivällisyys.

 Onni pelkää isoja ihmismassoja ja jopa yksittäisiä ihmisiä. Pelko ei ulotu pelkästään vieraisiin tai harvoin nähtäviin ihmisiin vaan Onni pelkää myös mm. äitiäni ja tätiään, joita kuitenkin näkee usein. Pelon vuoksi olenkin usein miettinyt kuinka pojan kerho lähtee sujumaan, mutta poika itse selittää usein mitä kerhoon mennessä tehdään. Onni ei malttaisi odottaa kerhon alkua! Mietin myös viime viikolla matkalla Tykkimäkeen kuinka Onni mahtaa suhtautua ihmismassaan ja laitteissa meidän mittakaavan mukaan suht lähelle tuleviin vieraisiin ihmisiin. Turhaan mietin, sillä ujosteluista huolimatta Onni meni laittaisiin jopa yksin ja vieläpä antoi työntekijöiden nostella häntä!

 Onni rakastaa hedelmiä, mutta hän ei siedä niitä käsissään. Myönnän joskus salaa kiroavani asiaa mielessäni. Kuinka paljon helpompaa olisi antaa se banaani tai omena etenkin kiireessä pojalle käteen?! Sen sijaan hedelmät pitää kuoria ja pilkkoa haarukalla syötäviksi tai vaihtoehtoisesti soseuttaa. Onneksi on retkieväiksi ja mökille saatavilla valmiita annospussejakin! Jos pelkkä hedelmän syöminen on niin kovin kauheaa, niin kuvitelkaapa Onni syömässä munkkia! Eihän sen sokerin kanssa syömisestä tule kuin pojan ja äidin kilpatuskailua.

 Sitten päästäänkin vielä käsistä varpaisiin ja kesään. Muiden lasten tavoin Onni tykkää vesileikeistä. Siis kunhan varpaat eivät mene hiekkaan (hiekkalaatikon koneleikeissä sekään ei haittaa) ja kukaan muu ei kastele Onnia. Joko arvaatte miksi sairastelujenkaan jälkeen emme tänä kesänä ole julkisilla rannoilla käyneet? Onni ei nauttisi siitä yhtään vaan kokemus olisi kivan sijaan ahdistava. Liikaa väkeä ja liikaa varpaisiin menevää hiekkaa. Saunapäivänäkin Onni tykkää saunoa, kunhan saa isoon kuppiin vettä (ammeeseen siis) eikä joudu suihkun alle. Suihku on kiva vain jos sillä saa itse suihkuttaa itseään tai ennemminkin kastella muita.

Kaikesta huolimatta Onni on meille niin kovin rakas. Joskus se kärsivällisyys on koetuksella, mutta niinhän se on jokaisen lapsen kohdalla! Aina ei jaksa ymmärtää tai edes kokeilla kivoja juttuja. Aivan hyvin voisimme sinne rannalle lähteä siedättämään poikaa, mutta tällä hetkellä itse koen sen reissun menevän mukavuusalueeni ulkopuolelle. Rannalla pitäisi kaikilla olla kivaa.

 Hiljalleen lasta tukien elosta tulee aina vain helpompaa. Onni pelkää ihmisiä, mutta rohkaistui jo huvittelemaan sillä se on kivaa. Ehkä ensi kerralla hän nauttii jo tilanteesta entistä vapautuneemmin ja rohkaistuu kokeilemaan uusiakin kivoja juttuja. Toisinaan poika jo kokeilee haukun verran hedelmän syömistä käsin. Vielä joskus tulee se päivä jolloin menee haukkuja kaksi, kolme tai koko hedelmä. Ennen märkyyttä inhonnut Onni rakastaa jo kylpemistä eikä vesisodassa uikit päällä ahdistu muiden häntä kastellessa. Kehitystä on siis tapahtunut, vielä kun kaiken kiireen ja väsymyksen keskellä itse sen muistaisi.

 Onko muilla ollut lasten kanssa toistuvia haastavia tilanteita? Kuinka niistä on selvitty?