Pienimmän oireilut jatkuvat. Pienen vauvan huutamista ja kantelua on mielestäni helpompi jaksaa. Tai sitten meillä on huudettu jo niin kauan, että alkaa mitta täyttyä. Itse huudon vielä kestää sillä mahtuhan maailmaan ääntä. Toisen hätää, johon en osaa auttaa, en sen sijaan kestä. Pitäisihän minun osata ja pystyä oman lapseni tuskaa helpottamaan. Mikään ei muka ole vialla eli siis flunssan jälkitautia ei ole, mutta lapsi vain huutaa. Onko se sitten hampaat, refluksi vai jokin muu? Sen kun tietäisi!
Näinä vaikeina kausina sitä pitää osata etsiä ne hyvät puolet ja imeä niistä voimaa. Sää oli tänään taas ainakin ihanan aurinkoinen. Kotiutuessamme kävimme pienen kanssa hakemassa potkukelkalla postit ja hetken pienin loisti kilpaa auringon kanssa.
Aurinko on ihana, mutta toivottavasti vielä potkuttelukelejäkin riittäisi. Pieninkin nimittäin kelkan kyydissä nauraa lähes kippurassa. Kerrassaan ihanaa katseltavaa!
Varjot ovat nyt pienestä hurjan mielenkiintoisia. Ulkoillessakin pitää aina katsoa mistä se oma ja äidin varjo löytyykään.
Jännittävää oli myös katolta vauhdilla alas valuva vesi. Kuin suihku ulkona ja allehan olisi tottakai pitänyt päästä. Näissä varusteissa vaan ei passaa itseään kastella. Yöllä satanutta lunta pienen piti paljailla käsillä tiputella aina heti kun silmäni vaan vältti. Juuri parantunut flunssa varmaan kiittää molemmista ideoista.
Mistä muut etsivät voimaa raskailta tuntuviin arkipäiviin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti