3. maaliskuuta 2014

Pestävä ja tuhottava ennen käyttöä

 Muistan kuinka aikoinaan ihastuttiin Tellun kanssa ensisilmäyksellä Pompdeluxin vaatteisiin. Laatu oli vakuuttavaa ja tykkäsimme ettei ihan heti samanlaisia vaatteita vastaan tullut. Viime vuonna koimme karvaita pettymyksiä useamman vaatteen kanssa. Kaksi hajosi heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen ja pari muuta järkytti laadullaan lyhyen käytön jälkeen. Täältä esim. löytyy postauksesta viime vuoden alussa 70% alella ostetut toppahousut lyhyen käyttönsä jälkeen lumisena talvena.

  Useamman pettymyksen jälkeen en ole syksystä lähtien juurikaan merkin vaatteisiin kiinnittänyt huomiota. Nyt kuitenkin 70% ale sai houkuteltua tilaamaan melko reilun paketin, jossa oli mm. viime viikonlopulle juhliin mekko. Hain paketin perjantaina sen ensin jonkin aikaa seikkailtua ilmeisesti Itellan logistiikkakeskuksessa.

 Lauantaina iltasella pesin mekon pesuohjeen mukaan. Vaikka kuukaudesta toiseen huutavat poikavauvat ovat opettaneet kotitöissä menemään pitkälti siitä mistä aita on matalin, olen yhä erittäin tarkka vaatteiden hoidossa. Mies kiertääkin koko kodinhoitohuoneen kaukaa todeten ettei uskalla edes tyhjentää konetta. Väsyneenä laitoin mekon kuivumaan ja juhliin valmistautuessa huomasin sen menneen jo ensimmäisessä pesussa rikki.


 En kovin taidokkaasti onnistunut kiireessä kameralla tuhoja ikuistamaan, mutta siis molemmista olkapäistä on laajalta alueelta paljetit irronneet lankojen vain hapsottaessa. Juhliin oli siis tietysti kamala kiire ja itselläni kolme lasta + itse laitettavana edes jonkinlaiseen edustuskuntoon miehen huudattaessa valmiina jo autoa ulkona. Jyrä huusi vakiona, Pikkutäry ilmoitti ettei halua tyhmiin juhliin (kiitos koulun isot pojat, jotka opetitte poikaa noin taidokkaaksti) ja Tellu itki ettei risalla mekolla voi mihinkään lähteä. Kuinka ihanaa!

 Verenpaineeni ollessa varmasti huippulukemissa ehdittiin juhliin kuitenkin ajoissa. Tellulla oli kuin olikin risa mekko päällänsä. Taivaallisen ihana suklaakakku sai tytön mielen paremmaksi, Pikkutärynkin muuttamaan mielipidettään juhlista ja toimimaan lääkkeenä verenpaineelleni. Vain meidän minimies jatkoi kiukkuaan, mutta helliä sylejä hänelle juhlassa riitti.

 Nyt vuorokauden toivuttuani olen entistä varmempi ettei meille taida pitkään aikaan enää Pompin vaatteita tulla. Tosin eihän sitä koskaan tiedä jos jollain heikolla hetkellä sorrun taas aleen. Toivon että muut paketin vaatteet edes kestäisivät ja olen onnellinen ettei mekko maksanut kuin reilun 10€. Niin ja kaiholla lähes kuola kilpaa Jyrän kanssa valuen muistelen sitä taivaallista suklaakakkua.

Maukasta maaliskuun alkua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Apua! Aika paha, kannattaa reklata toi. :( Rupesin nyt miettimään olenko pessyt muita kuin sukkahousuja 8jotka ovat tietty ihan nyppyisiä). Sen yhden tyllimekon pesaisin, ja se pysyi ihan kunnossa, mutta siinä nyt ei ole kuin trikoota ja tylliä. Tosi kurja juttu tuo. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla jo hieman myöhäistä. Olin keväällä niin väsynyt ettei mihinkään ylimääräiseen tosiaankaan ollut voimia. Ehkä meille kotiutuu aina vaan ne maanantaikappaleet kun muut tuntuvat kuitenkin tyytyväisiä olemaan!

      Poista