25. maaliskuuta 2014

Kohti unelmien kotia osa 1: Suunnittelu

 Taloprojekti ei ole kunnolla vielä käynnissäkään, kun olemme jo ehtineet oppia ja kokea yhtä sun toista. Se tiedettiin jo valmiiksi ettei talopakettien vertaileminen ole mitenkään helppoa. Kuvittelimme kuitenkin, että tarjoukset voisi saada yhdestä ja samasta pohjaratkaisusta vaan eihän se mene niin! Löydettiin meitä miellyttävä pohja, jota itse muokkailimme. Tämän piirtämäni kuvan perusteella kävimme läpi talofirmoja tarjouksia pyydellen. Välillä tapaamisista kotia lähtiessämme tuli tunne että koko reissu oli hukkaan heitetty. Mitä me sitten opimme?

 Ainakin sen, että jos ensivaikutelma ja meidän toiveisiimme suhtautuminen on huono ei yhteistyötä kannata jatkaa. Samoin on jos luvatusta ajankohdasta on kulunut jo kuukausi eikä mitään kuulu kahden puhelunkaan jälkeen tai jos kuuluu niin kaikki tehty on pielessä siis hätäpäissä kysättynä. Pätee muuhunkin kuin vain rakentamiseen! Olemme kuitenkin rakentamassa ja maksamassa kotiamme, joten miksi meidän pitäisi tyytyä sellaiseen mitä ei haluta? Ja miksi ihmeessä meidän pitäisi tehdä myyjälle kuuluva työ ellei pohjaratkaisumme suoraan heille kelpaa? Eräänkin firman edustaja kovalla äänellä kailotti, että valitkaa näistä heidän pohjista ja soveltakaa pohjanne siihen ihan itse. Maallikkona minulta meni vaivaiset 5 min asian valmiiksi pyörittelemiseen, mutta siitä huolimatta tämä firma sai jäädä tarjousten ulkopuolelle. Toisen firman edustaja taas kuukauden odottelun ja kahden puhelun jälkeen sai lupaamansa asiat toimitettua, mutta kun niissä ei  mikään ollut kohdillaan. Olisimme joutuneet muuttamaan siis lähes kaiken ja aloittamaan alusta.

 Kuten jo totesin itse talopakettien tarjousten vertaileminen on täyttä salapoliisin työtä. Yhdellä firmalla tarjous mahtuu kahteen sivuun kun taas toisesta paikasta saat kirjan kokoisen nivaskan luettavaa ja lisäksi on kaikkea näiden väliltä. On firmoja joiden tarjous pohjautuu meidän tekemään pohjaan ja sitten taas niitä firmoja joissa pohja on jotain aivan muuta. Lopullisen hinnan kannalta on melkoisen iso ero onko tarjoukseen sisällytetty 140 vaiko 190 neliötä! Yhteen tarjoukseen sisältyy sitä ja toiseen taas jotakin muuta. Onneksi meillä on tarjousten vertailemisessa luottomies apuna!

 Meidän unelmien kodin toimittaja on siis usean toisinaan värikkäänkin vaiheen jälkeen onnellisesti valittuna. Helpointa olisi ollut ottaa halvin vaihtoehto, mutta me arvostimme muutakin. Kyseisen firman edustajan kanssa oli aina mukava asioida ja mukana oleva lapsi tai useampi ei ollut ikinä ongelma vaan suuri ilo. Oma pohjakuva tai siihen kaksi kertaa tehdyt isotkin muutokset eivät olleet tarjouksen tekemisen esteenä vaan myyjä teki töitä tosissaan että sai meidän haluamamme asiat kasaan. Päätöksen tekemisen jälkeen olo oli varsin helpottunut ja luottavainen. Me saamme sen mistä haaveilemmekin! Projekti jouluksi uuteen kotiin alkakoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti