Meidän maalaislapsille pellot ovat kyllä tuttu leikkipaikka ja traktoreidenkin kyytiin pääsevät joka vuosi. Eläimiä on kylässä vielä kaikenlaisia, joten niitäkin on päästy paijailemaan. Päätettiin viikonloppuna kuitenkin tehdä retki ja käydä katsomassa millaisia koneita ja elämää ennen vanhaan olikaan.
Pojat tietysti tykästyivät traktoreihin. Voi juku kuinka paljon niitä olikaan! Myös vanhat autot, puimurit ja muut koneet kiinnostivat sekä tietysti vanhan traktorin kyytiin pääseminen. Tellu taas tykkäsi enemmän kauramoottoreista ja olisi ratsastanutkin vaikka koko päivän. Onnin mielestä parhaita eläimiä oli ihanan pehmeät lampaat, jollaisen hän olisi kotiinkin asti halunnut kantaa. Tällä kertaa emme kuitenkaan ottaneet kotimatkalle mukaan lisämatkustajia ;)
Iloisimmat naurut kuitenkin lapsilta sai heinäsateessa ja heinissä peuhatessa. Lasten iloa katsellessa äkäisinkin mörökölli sai taatusti hymyn huulille. Kotimatkalla pysähdyttiin ravintolaan syömään ja kaupungissa varmasti ihmiset salaa kuiskailivat maalaisten olevan liikenteessä. Sitä heinää kun oli tietysti lapsilla hiuksetkin täynnä eikä kaikkea saanut mitenkään pois ennen pesua.
Täytyy varmaan naapurin isännältä kysyä, josko lapset saisivat puinnin jälkeen pari olkikasaa pellolle tehdä. pääsisivät hyppimään ja kisailemaan vielä uudemman kerran :) Mitäs kivaa muut viikonloppuna puuhailivat?
31. elokuuta 2015
28. elokuuta 2015
Ei, ei ei
Toisinaan, tai oikeammin hyvin monta kertaa päivässä, Onnin kanssa on hyvin tylsää keskustella. Poika kun tykkää vastata kaikkeen yhdellä kahden kirjaimen sanalla. Ei, ei, eiiiii kuuluu vaan vastaukseksi, kun itse yritän viestiä kuopukseni kanssa. Tuolla sanalla Onni kirjaimellisesti vastaa kaikkeen sillä jopa kysymys jonkun herkun ottamisesta saa tutun ein kajahtamaan. Hetken päästä tosin Onni tajuaa mitä tuli vastattua ja sitten voikin taas huutaa.
Toisista lapsen uhmaikä on varmasti todella raastavaa. Itse olen kuitenkin tähän asti salaa hymyillyt ja hihkunut. Onhan ei-huuto paljon mukavampaa kuin naama punaisena 24/7 huutaminen! Uhma on myös merkki lapsen tarpeesta itsenäistyä ja minulle uhmaaminen kertoo suhteemme läheisyydestä. Vaikka kaksi vuotta on ollut yhtä huutoa, niin suhteemme on silti kehittynyt erittäin läheiseksi. En voi myöskään olla salaa hymyilemättä Onnille, sillä suu mutrulla ja nyrkillä lattiaan kohti tehostettuna se ei on vaan jotain niin kovin suloisen näköistä.
Vaikka salaa olen uhmasta iloinnutkin, on tämä ikävaihe kieltämättä joskus aika raskasta. Aina ei jaksaisi olla taistelemassa uhmailijan kanssa. Johdonmukaisesti kuitenkin täytyy tilanteet selvittää ja asettaa rajat. Ottaa kiukku vastaan, opastaa ja helliä. Kyllä se seesteisempikin aika sieltä vielä tulee. Toisaalta Onni ei ole edes meidän lapsista vahvatahtoisin eli jos olen kunnialla selvinnyt rakkaan esikoisenikin kanssa niin eiköhän pohjimmiltaan kiltin kuopuksenkin kanssa tilanteet selvitetä.
Aina ei uhmaikäinenkään jaksa uhmata vaan onneksi viihtyy jo yllättävän pitkiäkin aikoja leikkien parissa. Pojan viihtyvyyttä lisäämään olen alkanut tehdä olohuoneeseemme pientä leikkinurkkausta sillä yläkertaan ei poikaa voi pienten osien vuoksi päästää ilman kunnon valvontaa. Ennen pitkin olohuonetta olleet kulkupelit pysyvätkin tiiviisti H&M:n automaton ympärillä. Toivottavasti ei olisi hetken huumaa vaan leikkinurkkaus auttaisi pitämään lelut kurissa :)
Vieläkö muut noin 2-vuotiaat uhmailee? Tai onko jo uhman selättäneiden vanhemmilla jakaa muille hyväksi havaittuja neuvoja?
Toisista lapsen uhmaikä on varmasti todella raastavaa. Itse olen kuitenkin tähän asti salaa hymyillyt ja hihkunut. Onhan ei-huuto paljon mukavampaa kuin naama punaisena 24/7 huutaminen! Uhma on myös merkki lapsen tarpeesta itsenäistyä ja minulle uhmaaminen kertoo suhteemme läheisyydestä. Vaikka kaksi vuotta on ollut yhtä huutoa, niin suhteemme on silti kehittynyt erittäin läheiseksi. En voi myöskään olla salaa hymyilemättä Onnille, sillä suu mutrulla ja nyrkillä lattiaan kohti tehostettuna se ei on vaan jotain niin kovin suloisen näköistä.
Vaikka salaa olen uhmasta iloinnutkin, on tämä ikävaihe kieltämättä joskus aika raskasta. Aina ei jaksaisi olla taistelemassa uhmailijan kanssa. Johdonmukaisesti kuitenkin täytyy tilanteet selvittää ja asettaa rajat. Ottaa kiukku vastaan, opastaa ja helliä. Kyllä se seesteisempikin aika sieltä vielä tulee. Toisaalta Onni ei ole edes meidän lapsista vahvatahtoisin eli jos olen kunnialla selvinnyt rakkaan esikoisenikin kanssa niin eiköhän pohjimmiltaan kiltin kuopuksenkin kanssa tilanteet selvitetä.
Aina ei uhmaikäinenkään jaksa uhmata vaan onneksi viihtyy jo yllättävän pitkiäkin aikoja leikkien parissa. Pojan viihtyvyyttä lisäämään olen alkanut tehdä olohuoneeseemme pientä leikkinurkkausta sillä yläkertaan ei poikaa voi pienten osien vuoksi päästää ilman kunnon valvontaa. Ennen pitkin olohuonetta olleet kulkupelit pysyvätkin tiiviisti H&M:n automaton ympärillä. Toivottavasti ei olisi hetken huumaa vaan leikkinurkkaus auttaisi pitämään lelut kurissa :)
Vieläkö muut noin 2-vuotiaat uhmailee? Tai onko jo uhman selättäneiden vanhemmilla jakaa muille hyväksi havaittuja neuvoja?
27. elokuuta 2015
Syksy on jo ovella
Vielä voi ulkona viilettää lyhythihaisissa, mutta syksy on selvästi jo ovella. Haikeaa, mutta toisaalta on syksylläkin kaunista! Pojatkin jo odottavat kovasti pellolle syystöihin tulevia koneita.
Ennemmin kuitenkin vielä nauttisin kesästä ja sen herkuista!
Vaan eihän syksylle mitään voi! Syksyn tullessa täytyy vain sanoa kesälle hyvästit ja alkaa nauttimaan uudesta vuodenajasta.
Sitä ennen ehdimme kuitenkin vielä ihmettelemään ötököitä ja ehkä vielä viikonloppuna voisi uimaankin päästä?
Mitähän kivaa se syksy tullessaan tuokaan? Vielä ei ole tiedossa mitään hurjan kivoja juttuja, mutta elämällä on onneksi joskus tapana yllättääkin. Iloa saa myös arjen pienistä jutuista eli mitään huippua ei aina tarvitse odottaakaan.
Mistä te olette viime aikoina iloinneet tai mitä odotuksia on syksylle? Itselle ainakin on ollut huippujuttu Onnin 2-vuotiskuvaus viimeisenä hellepäivänä luonnonhelmassa ja myös pojan neuvolakäynti tuotti hyvän mielen. Aurinko on kasvattanut hienosti meidän lilliputtiakin!
Ennemmin kuitenkin vielä nauttisin kesästä ja sen herkuista!
Vaan eihän syksylle mitään voi! Syksyn tullessa täytyy vain sanoa kesälle hyvästit ja alkaa nauttimaan uudesta vuodenajasta.
Sitä ennen ehdimme kuitenkin vielä ihmettelemään ötököitä ja ehkä vielä viikonloppuna voisi uimaankin päästä?
Mitähän kivaa se syksy tullessaan tuokaan? Vielä ei ole tiedossa mitään hurjan kivoja juttuja, mutta elämällä on onneksi joskus tapana yllättääkin. Iloa saa myös arjen pienistä jutuista eli mitään huippua ei aina tarvitse odottaakaan.
Mistä te olette viime aikoina iloinneet tai mitä odotuksia on syksylle? Itselle ainakin on ollut huippujuttu Onnin 2-vuotiskuvaus viimeisenä hellepäivänä luonnonhelmassa ja myös pojan neuvolakäynti tuotti hyvän mielen. Aurinko on kasvattanut hienosti meidän lilliputtiakin!
26. elokuuta 2015
Joskus sattuu ja tapahtuu kaikesta huolimatta
Olen tarkka lasten turvallisuudesta. En hysteerisesti kiellä lapsia tekemästä sitä, tätä tai tuota vaan annan heidän, jopa kannustaen, elää ja kokeilla rajojaan mikäli näen sen turvalliseksi. Astianpesukonetabletitkin ovat ihan helpossa paikassa, koska luotan valistukseen. Sen sijaan meillä on mm. pistorasiat suojattu, terävät esineet piilotettu, lääkkeet yms. lasten ulottumattomissa ja elinympäristöstä karsittu riskitekijät lukuun ottamatta olohuoneen pöytää, jonka kulmat ovat vetäneet jokaista lastamme liiankin tehokkaasti puoleensa.
Ulkona ei pyöräillä edes pihalla ilman kypärää. Kypäräpakko koskee myös isompia lapsia muilla kulkupeleillä, joissa vauhti ja sitä myöten kaatumisriski nousee selvästi. Ellei kypärä kiinnosta, ei myöskään kulkupelit liiku. Pienimmäinen menee potkupyörällä vielä melko hiljaa ja jalat tukevasti maassa, mutta kypärään olemme totutelleet silti. Autossa istutaan omissa istuimissa nätisti vöissä tai jäädään kyydistä pois. Onnin on tällä hetkellä tätä hyvin vaikea uskoa, mutta bussipysäkille autosta nostaminen tehoaa lähes aina. Mökillä taas lapset ovat jatkuvasti sovitusti aikuisen silmän alla ja laiturille ei esim. kalaan mennessä uimataidottomilla ole asiaa ilman pelastusliivejä.
Lapsille on pienestä pitäen opetettu ikätasoisesti toimimista hätätilanteessa. Eihän sitä koskaan tiedä jos esim. itselleni sattuisikin jotain käymään miehen ollessa töissä! Molempien vanhempien puhelimesta taas löytyy myös kaiken varalta tallennettuna myrkytystietokeskuksen numero. Vaikka periaatteessa kaiken pitäisi olla turvallista, ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Siitä saimme muistutuksen taas tällä viikolla.
Olin lasten kanssa tulossa asioilta. Kesken reissun alkoi migreeni uhkaavasti täysin yllättäen iskeä päälle ja otin särkylääkettä. Se kulkee laukun vetoketjullisessa sivutakussa aina varuilta mukana, laukku on aina kiinni ja korkealla naulakossa. Tällä kertaa tullessamme kotiin Tellu kantoi oma-aloitteisesti laukkuni sisälle. Painuin pienimmän kanssa pimeään makuuhuoneeseen ja hetken päästä tajusin pojan olevan poissa. Oli liian hiljaista, joten nousin katsomaan tilannetta. Isommat lapset piirtelivät keittiössä ja pienin istui rattaissaan laukkuni kanssa. Viidessä minuutissa hän oli löytänyt Burana-laatikon, avannut sen ja saanut yhden lääkkeen suuhunsakin.
Olen oppinut toimimaan hätätilanteissa vaistomaisesti, joten nytkään en säikähtänyt yhtään. Nostin Onnin rattaista, otin lääkkeet ja tutkin monta puuttui. Migreenin jyskyttäessä muisti ei ollut ihan terässään, mutta tiesin imeskellyn lisäksi korkeintaan yhden puuttuvan. Marssin makuuhuoneeseen ja soitin myrkytystietokeskukseen. Loppupäivän Onnille koitti juomispäivä ja saimme harjoitella sitä kautta potalle ehtimistä urakalla.
Jälkikäteen mietin miten olisin voinut toimia toisin? Miten olisin voinut ehkäistä tapahtuneen? Kokemuksesta tiedän, että jos särkylääkkeen laittaisi vasta lähtiessä laukkuun, saattaisi se joskus etenkin kiireessä unohtua ja kotimatka vaikeutua. Kotelo oli laukun turvallisimmassa paikassa ja käskin Tellun nostaa laukun naulakkoon ja katsoa Onnin perään eli ainut vaihtoehto olisi ollut kantaa laukku itse tai tarkistaa tytön tottelevaisuus.
Muistakaahan siis että vaikka olisi kuinka varovainen, voi lasten kanssa sattua ja tapahtua! Se ei ole huonon vanhemmuuden merkki sillä jokainen meistä, niin lapsista kuin aikuisistakin, on erehtyväinen. Jos vahinko sattuu, silloin toimitaan ja tarvittaessa pyydetään apua. Neuvon pyytämistä tällaisissakaan tapauksissa ei kannata hävetä. Tuskin meidän Onnikaan ainut on, joka on vastaavaa tehnyt. Myrkytystietokeskuksen nettisivuillakin on laajasti ohjeita ja neuvoja, mutta soittamalla saa varmasti nopeammin varmuuden.
Ulkona ei pyöräillä edes pihalla ilman kypärää. Kypäräpakko koskee myös isompia lapsia muilla kulkupeleillä, joissa vauhti ja sitä myöten kaatumisriski nousee selvästi. Ellei kypärä kiinnosta, ei myöskään kulkupelit liiku. Pienimmäinen menee potkupyörällä vielä melko hiljaa ja jalat tukevasti maassa, mutta kypärään olemme totutelleet silti. Autossa istutaan omissa istuimissa nätisti vöissä tai jäädään kyydistä pois. Onnin on tällä hetkellä tätä hyvin vaikea uskoa, mutta bussipysäkille autosta nostaminen tehoaa lähes aina. Mökillä taas lapset ovat jatkuvasti sovitusti aikuisen silmän alla ja laiturille ei esim. kalaan mennessä uimataidottomilla ole asiaa ilman pelastusliivejä.
Lapsille on pienestä pitäen opetettu ikätasoisesti toimimista hätätilanteessa. Eihän sitä koskaan tiedä jos esim. itselleni sattuisikin jotain käymään miehen ollessa töissä! Molempien vanhempien puhelimesta taas löytyy myös kaiken varalta tallennettuna myrkytystietokeskuksen numero. Vaikka periaatteessa kaiken pitäisi olla turvallista, ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Siitä saimme muistutuksen taas tällä viikolla.
Olin lasten kanssa tulossa asioilta. Kesken reissun alkoi migreeni uhkaavasti täysin yllättäen iskeä päälle ja otin särkylääkettä. Se kulkee laukun vetoketjullisessa sivutakussa aina varuilta mukana, laukku on aina kiinni ja korkealla naulakossa. Tällä kertaa tullessamme kotiin Tellu kantoi oma-aloitteisesti laukkuni sisälle. Painuin pienimmän kanssa pimeään makuuhuoneeseen ja hetken päästä tajusin pojan olevan poissa. Oli liian hiljaista, joten nousin katsomaan tilannetta. Isommat lapset piirtelivät keittiössä ja pienin istui rattaissaan laukkuni kanssa. Viidessä minuutissa hän oli löytänyt Burana-laatikon, avannut sen ja saanut yhden lääkkeen suuhunsakin.
Olen oppinut toimimaan hätätilanteissa vaistomaisesti, joten nytkään en säikähtänyt yhtään. Nostin Onnin rattaista, otin lääkkeet ja tutkin monta puuttui. Migreenin jyskyttäessä muisti ei ollut ihan terässään, mutta tiesin imeskellyn lisäksi korkeintaan yhden puuttuvan. Marssin makuuhuoneeseen ja soitin myrkytystietokeskukseen. Loppupäivän Onnille koitti juomispäivä ja saimme harjoitella sitä kautta potalle ehtimistä urakalla.
Jälkikäteen mietin miten olisin voinut toimia toisin? Miten olisin voinut ehkäistä tapahtuneen? Kokemuksesta tiedän, että jos särkylääkkeen laittaisi vasta lähtiessä laukkuun, saattaisi se joskus etenkin kiireessä unohtua ja kotimatka vaikeutua. Kotelo oli laukun turvallisimmassa paikassa ja käskin Tellun nostaa laukun naulakkoon ja katsoa Onnin perään eli ainut vaihtoehto olisi ollut kantaa laukku itse tai tarkistaa tytön tottelevaisuus.
Muistakaahan siis että vaikka olisi kuinka varovainen, voi lasten kanssa sattua ja tapahtua! Se ei ole huonon vanhemmuuden merkki sillä jokainen meistä, niin lapsista kuin aikuisistakin, on erehtyväinen. Jos vahinko sattuu, silloin toimitaan ja tarvittaessa pyydetään apua. Neuvon pyytämistä tällaisissakaan tapauksissa ei kannata hävetä. Tuskin meidän Onnikaan ainut on, joka on vastaavaa tehnyt. Myrkytystietokeskuksen nettisivuillakin on laajasti ohjeita ja neuvoja, mutta soittamalla saa varmasti nopeammin varmuuden.
24. elokuuta 2015
Pyörremyrsky
Muistan todella selvästi vieläkin kuinka istuin yhdeksännen luokan keväällä bussissa matkalla naapurikaupunkiin. Katselin ikkunasta ulos auringon paistaessa ja radiosta alkoi soimaan Suburban Triben First spring day. Minut valtasi jännä helpotuksen tunne ja mielessäni huusin: Minä selvisin, minä elän!
Viikonloppuna ystäväperheemme oli vieraanamme. Siinä ulkona varjoisalla terassilla nautimme kaukkukahveista sekä hellepäivästä ja jutustelimme mukavia. Kesken jutustelun vaivuin omiin mietteisiini ja siinä läheisiä ympärilläni katsellessani tuo jännä tunne valtasi minut taas. Minä selvisin tästäkin ja elän yhä!
Ei meillä vielä kunnolla nukuta, mutta pahin on (ainakin toivottavasti) takana. Siinä terassilla istuskellessamme tajusin, kuinka se vanha minä on hiljalleen taas löytymässä. Se, joka rakastaa leipomista eikä leivo vain pakosta. Se, jolla on miljoona projektia kotiin, lapsille ja muuten vain suunnitteilla. Se, joka jaksaa taas itsekin aktiivisesti kysellä ystäviltään mitä kuuluu.Tuon kaiken tajuaminen antoi vielä entisestään lisää virtaa ja nyt täällä on pyörinyt oikea puhuri!
Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet raskaat ja opettaneet niin paljon. En vielä uskalla luottaa tämän olevan pysyvää. Paluu vanhaan voi tapahtua nopeammin kuin aiemmin. Senkin vuoksi olen ollut itselleni armollinen. Tekemättömien töiden ja suunnitelmien lista saa kasvaa. Kaikki tehdään tästä eteenkin päin vain omien voimien mukaan. Maailma ei yhä edelleenkään kaadu jos jotain jää tekemättä. Tällä hetkellä olo on järkyttävästä väsymyksestä huolimatta kuitenkin aivan mahtava, joten antaa pyörremyrskyn nyt pyöriä ;)
Onnellista alkanutta viikkoa kaikille!
Viikonloppuna ystäväperheemme oli vieraanamme. Siinä ulkona varjoisalla terassilla nautimme kaukkukahveista sekä hellepäivästä ja jutustelimme mukavia. Kesken jutustelun vaivuin omiin mietteisiini ja siinä läheisiä ympärilläni katsellessani tuo jännä tunne valtasi minut taas. Minä selvisin tästäkin ja elän yhä!
Ei meillä vielä kunnolla nukuta, mutta pahin on (ainakin toivottavasti) takana. Siinä terassilla istuskellessamme tajusin, kuinka se vanha minä on hiljalleen taas löytymässä. Se, joka rakastaa leipomista eikä leivo vain pakosta. Se, jolla on miljoona projektia kotiin, lapsille ja muuten vain suunnitteilla. Se, joka jaksaa taas itsekin aktiivisesti kysellä ystäviltään mitä kuuluu.Tuon kaiken tajuaminen antoi vielä entisestään lisää virtaa ja nyt täällä on pyörinyt oikea puhuri!
Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet raskaat ja opettaneet niin paljon. En vielä uskalla luottaa tämän olevan pysyvää. Paluu vanhaan voi tapahtua nopeammin kuin aiemmin. Senkin vuoksi olen ollut itselleni armollinen. Tekemättömien töiden ja suunnitelmien lista saa kasvaa. Kaikki tehdään tästä eteenkin päin vain omien voimien mukaan. Maailma ei yhä edelleenkään kaadu jos jotain jää tekemättä. Tällä hetkellä olo on järkyttävästä väsymyksestä huolimatta kuitenkin aivan mahtava, joten antaa pyörremyrskyn nyt pyöriä ;)
Onnellista alkanutta viikkoa kaikille!
21. elokuuta 2015
Aamun pikainen alevinkki: Racoon -70%
Oletteko huomanneet, että Racoonin verkkokaupassa on kevään tuotteet jopa 70% alella? Meille ei nyt mitään sopivaa löytynyt, mutta kannattaa käydä katsomassa! Nyt tuolta alesta saisi syksyksi esim. pienille sadehaalareita vain noin 12€:lla. Koot tosin tuntuvat olevan jo vähissä.
Ale kestää enää vain tämän viikon ja siihen pääset tästä.
Ale kestää enää vain tämän viikon ja siihen pääset tästä.
20. elokuuta 2015
Rentoa menoa hellepäivänä
Tänään aamupäivän juoksemisen jälkeen päätettiin ottaa rennosti. Levitettiin takapihalle viltti, tehtiin minttujuomaa kannuun ja maattiin ihmettelemässä lähes pilvetöntä taivasta.
Onni ei malttanut kauaa maata vaan hän hyppäsi pyöränsä selkään. Tällä kertaa pyörä oli paloauto, jolla pieni mies kiisi piipaapiipaa-kuuluen hälytyksestä toiseen.
Vielä löytyy pihalta kukkiakin. Rakastaako vaiko eikö rakasta oli päivän suuri pulma. Kuka lienee arvottelun kohde ollut? Sitä Pikkutäry ei suostunut paljastamaan. Vielä pitäisi itseni jaksaa kerätä loput marjat pensaista, mutta silmäluomet menevät väkisin kiinni. Josko ottaisinkin uima-altaassa polskivat lapset avuksi niin olisi vähemmän kerättävää marjojen eksyessä ämpärin sijasta pieniin suihin :D
Onkos muualla päästy nauttimaan helteistä?
Onni ei malttanut kauaa maata vaan hän hyppäsi pyöränsä selkään. Tällä kertaa pyörä oli paloauto, jolla pieni mies kiisi piipaapiipaa-kuuluen hälytyksestä toiseen.
Vielä löytyy pihalta kukkiakin. Rakastaako vaiko eikö rakasta oli päivän suuri pulma. Kuka lienee arvottelun kohde ollut? Sitä Pikkutäry ei suostunut paljastamaan. Vielä pitäisi itseni jaksaa kerätä loput marjat pensaista, mutta silmäluomet menevät väkisin kiinni. Josko ottaisinkin uima-altaassa polskivat lapset avuksi niin olisi vähemmän kerättävää marjojen eksyessä ämpärin sijasta pieniin suihin :D
Onkos muualla päästy nauttimaan helteistä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)