7. marraskuuta 2018

Täällä taas!

 Onpa ihanaa olla taas täällä! Blogi hiljentyi siis täysin yllättäen teknisten ongelmien vuoksi ja koska meillä oli wifi pois käytössä, vähentyi myös muu somen käyttö sekä jopa valokuvaaminen. Toisaalta pieni loma tekee aina silloin tällöin vaan hyvää ja tuntuu hurjan vapauttavalle. Mielessä olisi kuitenkin ollut niin paljon mitä olisin kanssasi halunnut jakaa.
 Blogin ollessa pakkolomalla vietimme myös syyslomaa. Tällä kertaa syysloma vietettiin ihan kotosalla ja oli varsin työntäyteinen poikien keksiessä mahtavan ja opettavaisen projektin. Kerron tästä projektista vielä erillisessä postauksessa lisää! Vielä hetken mystisen projektin lisäksi me nautimme yhdessäolosta ihan perinteiseen tapaan mm. ulkoillen, pelaillen, leikkien ja lukien. Toki lomaan mahtui myös herkuttelua sekä kävimme lasten kanssa shoppailemassakin. Tai lapset shoppailivat lahjakorteillaan ja nauttivat liikkeiden syyslomaohjelmasta, sillä itse unohdin hässäkässä lompakon kotiin. Tuli edullinen reissu :D
 Näihin viikkoihin on mahtunut myös paljon juhlimisen aihetta. Järjestimme pyhäinpäivänä omat pienet Halloween-juhlat, joihin teimme itse koristeet. Lapset olivat jokainen keksineet ohjelmanumeroita ja saimmekin miehen kanssa nauttia mm. teatterista, taidenäyttelystä, varjokuvista ja pikkuisen tanssiesityksestä. Etenkin pikkuisen esitys oli hurjan söpö, sillä hän selvästi nautti huomiosta ja taputuksista. Ohjelmanumeroiden lisäksi juhlissamme tietysti nautittiin hurjia  ruokia sekä herkkuja.
 Muutoin päivät ovat menneet ihan normaalin arjen pyörittämisellä. Loman ja kellojen kääntämisen jälkeen paluu arkeen oli hieman tahmea, mutta hiljalleen olemme päässeet normaaliin vauhtiin. Pikkuisesta on tullut reipas apulainen ja Onni on kova työmies. Isommat pojat reippaasti ja oma-aloitteisesti haravoivatkin koko meidän pihan. Olin tästä kovin mielissäni, sillä pikkuisen kanssa haravointi tuntuikin jo vähän hölmöläisen hommalta pojan liikutellessa haravaa kasastani poispäin. Kenties hän yritti tehdä syksyistä ikiliikkujaa?
 Tauon aikana kävimme myös pikkuisen ja Onnin kanssa neuvolassa. Meidän pesukone ei sittenkään kutista vaatteita vaan pojilla tuntuu olevan kasvupyrähdys menossa molempien kiriessä pituutta hienosti ylöspäin. Muutenkin pojat saivat paljon kehuja, vaikka kenties pikkuisen jatkuva liike sai th:n väsymään pelkällä katsomisella :D Meno kyllä rauhoittui useaksi päiväksi rokotusten jälkeen, sillä kuumeen lisäksi pikkuisen koko reisi turposi! Hetken yritti turvonneella jalalla liikkua konttaamalla, mutta lopulta viihtyi paljon pelkästään sylissä.
 Vaikka blogi onkin ollut hiljainen, olen kovasti suunnitellut tulevia juttuja. Kyselin Instagramin puolella vieläkö ennen suosittu joulukalenteri kiinnostaa ja vastaus oli varsin yksiselitteinen. 100% vastanneista vastasi KYLLÄ. Sisältöä koskevissa vastauksissa taas yksiselitteisesti korostui, että kalenterin sisällöksi ehdottomasti muutakin kuin pelkkiä arvontoja. Mukavasti juuri samaa olin itsekin miettinyt.  Kunhan saan rästihommat koneella tehtyä, alkaa siis joulun suunnitteleminen. Katsotaan mitä mukavaa keksitäänkään!
 Muutoinkin ollaan jo alettu odottamaan joulua. Ensimmäiset piparit ja tortut on leivottu sekä syöty, joululaulut soi ja ei todellakaan niin jouluhullu mies yllätti meidät muut ostamalla jouluvalon. Ensimmäinen valokin siis palaa jo! Enää ei haittaa jouluverhotkaan ikkunassa! Saisimmekohan pian jo sitä ensiluntakin?

 Mitä sinulle kuuluu juuri nyt?

4 kommenttia:

  1. Kiitos kysymästä minulle kuuluu hyvää :) meillä oli myös halloween bileet pyhäinpäivänä ja kivaa oli.Mukavaa viikon jatkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teilläkin on juhlittu! On kyllä mukava luoda vähän piristystä pimeneviin päiviin :)

      Iloista viikkoa♥

      Poista
  2. Olenkin odottanut teidän kuulumisia. Kiva että olet taas täällä <3 Meille kuuluu myös tavallista arkea. Vietimme Halloweenin sijaan tänä vuonna Kekri-juhlia, piipahdimme isi-ihmisen kanssa kahdestaan Budapestissa ja juuri nyt tuntuu taas että tulevat viikot pyörivät enemmän tai vähemmän terveystarkastusten, vanhempainkokousten ja harrastusturnausten ympärillä. Huhheijaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana♥ Saatoin olla ihan vähän vihreänä täällä kateudesta lomakuvianne katsellessani :D Voi kunpa tämän kaiken kiireen keskellä pääsisikin lomalle! Voimia arkeen♥

      Poista