Viimeinenkin kupla poksahti!

Kohta kaksi vuotta olen ollut kuin joidenkin kuplien sisällä. Ensin nautin loppuun asti jatkuneesta pahoinvoinnista huolimatta niin kovin kauan odotetusta raskaudesta ja viimeisen reilun vuoden olen ollut vauvakuplassa. Niin ihania, ihmeellisiä ja ikimuistettavia aikoja, joista olen halunnut imeä kaikki muistojen lokeroon. Samalla olen kuitenkin huomaamattani vähitellen unohtanut kaiken muun.

 Muutama viikko sitten viimeinenkin kupla taisi poksahtaa. Nautin yhä suunnattomasti hetkistä pikkuisen kanssa, mutta olinko unohtanut millaista arki taaperon kanssa on? Jokainen asia pitäisi mennä 1-vuotiaan mielen mukaan tai vauhdikas syöksyminen lattialle ja huutokonsertti on taattu. Jos kiellät asioita, se tapahtuu naurun kanssa kunnes palaat lähtöruutuun ja siihen syöksymiseen. Mikäli keskityt muuhun kuin taaperoon on kaaos kodissasi valmis.

 Jos taapero saisi päättää, ruualla ennemmin leikittäisiin kuin pistettäisiin suuhun. Syömisen pitäisi tapahtua salaisilla jääkaappikäynneillä ja ruokavalion koostua pelkistä kirsikkatomaateista ja hedelmistä. Ok, kanakin käy pahimmassa hädässä, mutta ennemmin sittenkin koiranruokaa. Koiranruoka kuuluisi taaperon mielestä myös ennemmin pitkin lattioita kuin astiaansa. Huonekalut pitäisi taaperon mielestä sijoittaa aivan toisin ja nukkuminen tietysti pitäisi kieltää lailla, tai ainakin isän nukkuminen äidin vieressä.

 Helpoimmalla taaperon kanssa tuntuu pääsevänkin ulkona. Mitä nyt lehdet haravoidaan kasasta poispäin ja risut levitellään pitkin pihoja. Pikkuinen kuitenkin rakastaa ulkona olemista eikä silloin kaaos kodissa ole taattu. Ulkona myös aivan kaikki ruoka maistuu paremmalta ja unikin tulee kuin vahingossa. 

 Vaikka päivät pikkuisen kanssa ovatkin vauhdikkaita, ovat ne myös täynnä suuria onnistumisen hetkiä, naurua ja hellyyttä. Päivät ovat täynnä hetkiä, joita tiedän vielä joskus kaipaavani. Kyllä, myös tätä vauhdikasta eloa! Kenties vain vuosia jatkuneen univelan tai vanhenemisen vuoksi tuohon energiapakkaukseen kaipaisi toisinaan off-nappulaa ja miehen käydessä kotona lähes vain nukkumassa kaipaan tavallista enemmän niitä omia hetkiä.

 Päiväuniaikaan ollessani yksin kotona huomaan vauhdin olevan päällä enkä aina edes tajua kahvikupillista nauttia, ennen kuin on liian myöhäistä. Toisaalta kuplan puhkeamisen jälkeen myös pikkuisen yöunet ovat hiljaa menneet normaalimpaan suuntaan. Pitkästä aikaa olen nyt viimeisten viikkojen aikana tarttunut illalla kirjaan tai puikkoihin sohvalle väsähtämisen sijaan. Nautin hiljaisista, pimeistä illoista kynttilänvalossa tai takkatulen loimussa glögimuki käsissä. 

 Kuplat poksahtelevat aikanaan ja hyvä niin. Nyt on taas aika lapsista nauttimisen lisäksi myös ottaa enemmän huomioon oma hyvinvointi. Ottaa aikaa niille omille jutuille ja helliä kärsinyttä kehoa. Tiedän, kiireisen arjen keskellä helpommin sanottu kuin tehty, mutta täytyy yrittää! 

 Iloista alkanutta viikkoa♥