Kohti parempia öitä osa 1: Pikkuinen

 Ensimmäiset puoli vuotta ihmettelin, kuinka pieni vauva voikaan nukkua niin hyvin. Miten ihmeessä koliikista kärsivä vastasyntynytkin nukkui öisin niin pitkiä pätkiä ?! Elämä oli ihmeellisen ihanaa, kun elo ei ollutkaan pelätynlaista 24/7 valvomista. Kuitenkin jotenkin alitajunnassa tiesin, että jokaisella vauvalla tulee unien kanssa ongelmia ennemmin tai myöhemmin.

 Puoli vuotta saimme nauttia ja isompien poikien salliessa nukkua toisinaan kokonaisia öitä ensimmäistä kertaa vuosiin. Sitten ne ongelmat tulivat. Ensin ajattelin syyn olevan aktiivisessa liikkumisessa, mutta pian aloin jostain syystä epäilemään refluksia. Väliin ensimmäisiä hampaita, joiden jälkeen lisää selvittelyä mistä kipuitku voisi johtua. Karsimme lopulta lukuisia ruoka-aineita pois ja niin pulauttelut kuin kipuitkutkin loppuivat!

 Valitettavasti kuitenkin kesän myötä olin huomaamattani hankkinut meille uuden uniongelman. Miehen ollessa töissä, hoidin poikien iltatoimia yksin ja usein iltamaidolla ollut pikkuinen nukahti kesken isompien iltasadun syliin. Virhe, jota olin jo isompien lasten kohdalla välttänyt viimeiseen asti! Pikkuisen sai siis nukkuvana sänkyyn, mutta sieltähän hän heräsi ties kuinka monta kertaa yössä tajutessaan äidin puuttuvan. Ja koska halusin edes miehen saavan nukkua, tainnutin pojan maidolla. Toinen moka, joka sai aikaan vain kierteen ja väsymyksen sekä ihmettelyn mitä päässäni oikein liikkui?! Oli aika korjata omat virheet ja yrittää palauttaa meille vihdoin paremmat yöunet.

  Unikouluja on nykyään paljon erilaisia, mutta perusajatuksena kaikissa taitaa olla, että nukkumaan laitettavan itkiessä mennään luokse. Useimmissa versioissa tyynnyttelyä rajoitetaan asteittain, jolloin lapsi oppii nukahtamaan itse. Monet suosivat tassuttelua, mutta tiesin jo ennakkoon, ettei se Pikkuisella toimisi. En oikeastaan edes tiennyt miten olisi fiksuinta alkaa unikoulua pitämään, kun eräänä iltana väsyneenä päätin, että tänään se alkaa.

  Hieman soveltaen aloitin siis perusasioista. Iltarutiinit aina saman kaavan mukaan ja hellyyskiintiö varmasti täyteen. Univaippaa vaihdettaessa osoitin sänkyä ja kerroin kohta olevan nukkuma-aika. Iltasadun jälkeen menimme hämärään makuuhuoneeseen, jossa lauloimme unilaulun ja laskin pikkuisen sänkyyn toivottaen hyvät yöt. Tässä kohtaa vedin syvää henkeä ja kokosin kaiken itsevarmuuden, päättäväisyyden ja rauhallisuuden, sillä tiesin niitä tarvittavan.

 Ensimmäisenä iltana poika huusi kuin palosireeni tunnin! Koska yö on nukkumista varten, minimoin kaiken toiminnan. Aluksi istuin sängyllä, jossa hoin muutamaan otteeseen pienellä aikavälillä 'Äiti on tässä. Nyt on yö, nyt nukutaan.' Koska tämähän ei tosiaankaan tehonnut vaan huuto vain yltyi, otin hiljaa pikkuisen syliini, silittelin selkää ja toistelin samalla aikavälillä 'Nyt on yö, nyt nukutaan'. Pojan selvästi rauhoittuessa laskin takaisin sänkyyn ja palasin sängylle. Aika monta kertaa tuota sai veivata, mutta toisena iltana aikaa meni enää vartti ja kolmantena muutama minuutti.

 Ensimmäisinä öinä jouduin nousemaan useita kertoja yössä hokemaan nukkumislausetta uudelleen.  Kuitenkin lähes jo alusta lähtien yöllä pikkuisen herätessä tapanani on ollut odotella rauhassa hetken. Usein Willen valkoinen kohina, joka rauhoitti myös unikoulun aikaan, tuo unen tullessaan.

 Nyt meillä herätään kerran aikaisin aamulla pikaiselle maitotankkaukselle. Periaatteessa Pikkuinen taatusti pärjäisi ilmankin, mutta näillä helteillä neste ei ole pahitteeksi. Pikkuinen osaa nukahtaa sänkyynsä laittamisen jälkeen muutamassa minuutissa itse, mutta huoneesta en ole ennen simahtamista vielä päässyt pois. Joskus hän myös herää noin puolilta öin itkien, mutta kaataminen takaisin sänkyyn kera nyt nukutaan, sekä Willen kohinan hoitaa homman saman tien. Ehkä me vielä päästään takaisin niihin vielä hieman pitempiinkin uniin!

 Onko sulla antaa muille hyväksi koettuja vinkkejä kohti parempia yöunia?