7. tammikuuta 2017

Hygge valtasi kodin

 Tällä kertaa en tarkoita kotimme valtaajalla Tanskasta lähtenyttä muoti-ilmiötä, vaikka varmasti voisin kertoa senkin meille ainakin osittain kotiutuneen. Tämä Hygge on kuitenkin jotain oikein pehmeää, karvaista ja liikkuvaista. Jotain mikä saa hyvällä prosentilla matot pesuun ja nostattaa verenpaineita omaamalla hyvän kenkämaun. Saanen esitellä Hygge.
 Meidän lapset ovat toivoneet uutta koiraa jo useamman vuoden. Yksi on haaveillut kultaisesta noutajasta, toinen dalmatialaisesta ja kolmas ilmoitti haluavansa hihhuahuan. Mistä lie moisenkin rodun keksinyt :D Syksyllä meille tarjottiin ystäväperheen karvaista yllätysvauvaa, mutta silloin voimia ei tuntunut vielä olevan. Jotain jäi kuitenkin kytemään, sillä melko pian meillä oli jo koiranpentu varattuna :D

 Nyt Hygge on siis kotiutunut ja varsin hyvin sopeutuminen onkin tapahtunut. Emoakaan ei ole liiemmin ikävöinyt edes yön pimeinä tunteina. Kiitos tämän uuden perheenjäsenemme pääsen myös keväällä kenkäkauppaan. Hän kun oli napannut kaapista kaikkien vanhojen kevät- ja kesäkenkien joukosta lähes arvokkaimmat; minun Vagabondit. Vaikka Hygge onkin silmiini varsinainen tuholainen, on se kyllä aika ihana ja hurmannut koko perheen♥

 Loppuun vielä muistutus. Vielä on nimittäin tämä viikonloppu aikaa esittää meille kysymyksiä täällä!

17 kommenttia:

  1. Oi! :) Minkä rotuinen hän on? Muistuttaa paljon norjan harmaata hirvikoiraa! :) Olemme nimittäin hakemassa sellaisen parin viikon päästä isovanhempien kotiin! <3 Blogisi näyttää mukavalta, jään seurailemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa seuraamaan❤️ Tunnistit rodun ihan oikein :) Tällä kertaa lapset eivät saaneet seurakoiraa, mutta metsäretkille tämä varmasti mielellään osallistuu😄

      Poista
    2. Voi että, ihana! :) <3 Ja juu se on kyllä totta, metsäretkistä kyllä varmasti tykkää! :) Meillä pääsee miehen ja miehen isän mukaan metsästyskaveriksi. :)

      Poista
    3. Meilläkin Hygge pääsee miehen metsästyskaveriksi :) Oikeastaan mies oli varannut pennun ensin ja kysyi multa lupaa vasta sitten :D Meillä Onni pelkää hysteerisesti koiria, joten metsästyskaveri sopi tähän tilanteeseenkin seurakoiraa paremmin sillä senhän voi tarvittaessa pitää ulkona :)

      Poista
  2. Niin suloinen <3 En kestä... Mehän olemme allergisia koirille mutta olemme päättäneet ottaa lainakoiran ainakin hetkeksi nyt kesällä ja selviytyä sen ajan lääkkeiden avulla. Meidän lapset ovat nimittäin aivan hulluna koiriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ihana ja nukkuu usein mun sylissä♥ Meillä taas Onni pelkää koiria hysteerisesti, mutta hiljalleen on uskaltautunut jo leikkimäänkin hieman riehakkaan pennun kanssa :D

      Poista
  3. Voi kun suloinen! Mukava kun sopeutuminen lähtenyt hyvin käyntiin:) Meillä ollut aina lapsuudenperheessäni koiria. Sitten myöhemmin minulla oli temperamenttinen ihana terrieri. Koirat on kyllä ihania! Ei vielä nyt mutta joskus myöhemmin hankimme vielä koiran. Meilläkin lapset kovasti jo haluaisivat koiraa. Todella hyvä kun koiran ei tarvitse olla pitkiä päiviä yksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi minttu, unohdin vahingossa vastata kommenttiisi♥ Itse olen myös aina ollut koiraihminen. Hygge vei siis jo heti ensitapaamisella sydämeni :) Yhtälö pienet lapset ja koiranpentu ei kyllä ole se kaikkein ihanteellisin, joten ymmärrän erittäin hyvin jos olette vielä päättäneet odottaa :)

      Poista
  4. Oi mikä suloinen söpöliini! Rapsutuksia!

    VastaaPoista
  5. Onpa hän suloinen <3

    Jäin lukijaksi ;)

    http://elamaapahkinankuoressaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sydämelisesti tervetuloa lukijaksi♥ Hygge on kyllä oikein suloinen ja iloinen tapaus♥

      Poista