4. huhtikuuta 2016

Pyöräilykausi avattu

 Lopputalvesta jännitin suuresti kuinka Onni suhtautuu lumien sulamiseen. Hän kun rakasti lumitöitä kolallaan ja lapiollaan yli kaiken ja aina haltioituneena katseli kaupassa lasten kolien värivalikoimaa. Onni olisi tahtonut ne kaikki :D Yhdet itkutkin poika tirautti kun ei enää päässyt hiihtämään ja kerroin kaikkien lumien sulavan pian pois. Onneksi järkytyksestä kuitenkin toivuttiin.
 Nyt uusi hitti on pyöräily. Viime keväänä hankittu Striderin potkupyörä kulkee nyt kovempaa kuin koskaan! Myös pienin polkupyörä alkaisi olemaan sopivan kokoinen, mutta se ei Onnia kiinnosta. Potkupyörä muuttuu milloin kaivinkoneeksi, traktoriksi ja ties miksi pöriseväksi kulkuneuvoksi. On kuulemma haami, ettei siinä ole kauhaa :D Menon yltyessä yhä kovemmaksi emme kuitenkaan kauhan puuttumista lukuun ottamatta ole pyörästä muuta moitittavaa löytäneet.
 Isompien lasten pyöräilyintoa hillitsee liian pienet pyörät. Mies töistä tullessaan ihmetteli kuka ihme ajaa noin hassusti. Oma rakas lapsihan se oli liian pienellä pyörällään :D Tellun nykyinen pyörä olisi kyllä Pikkutärylle sopiva, mutta arvatkaa vaan kelpaako hieman pinkkiin taittuva kukkapyörä? Vinkit hyvistä pyöräaleista otetaan siis innolla vastaan ;)

 Jokos muualla on pyöräilykausi avattu? Suositteko pienemmillä lapsilla millaisia pyöriä?

2 kommenttia:

  1. Ihanat pyöräilijät siellä! <3 Meillä otettiin jo hetkeksi ennen reissua pyörät esille, mutta kunnollinen perheen ensimmäinen pyöräretki on vielä tekemättä.. :) Meillä oli 3-vuotiaalla vielä käytössä potkuttelupyörä ja juuri kun hän täyttä 4-vuotta hän halusi jo "isojen" poikien pyörän.. Nyt meidän pienin vetelee sitten isoveljensä potkuttelupyörällä hullua vauhtia.. Hihii <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä jouduttiin odottamaan hieman kuivumista ja aika pehmeää on vieläkin. Pehmeydestä huolimatta vauhti on kuitenkin löytynyt :D Meilläkin taidetaan jatkaa ainakin tämä kesä tätä potkuttelua ellei se pyörä ala poikaa itseään kiinnostamaan :) Toisaalta hyvä vaan jos opettelee tasapainon tällä potkuversiolla niin ei tarvitse opetella apupyöristä eroon. Keskimmäisen kohdalla kun se oli aika tuskaista!

      Poista