21. huhtikuuta 2016

Hammaskeijulta suojaa pienille hampaille (sis. arvonnan)

 Onnistuimme lasten kanssa muutama vuosi sitten tekemään hammashoitolassa lähtemättömän vaikutuksen. Olin varannut lapsille yhteisajan ja aluksi hammashoitaja jutusteli lasten kanssa. Hoitajan kysyessä herkkujen syömisestä lapset tietysti kirkkain silmin kertoivat syövänsä namia joka päivä. Hoitajan ilme oli näkemisen arvoinen! Toivuttuaan järkytyksestä hän kääntyi minun puoleeni todeten, että tiesin varmasti, ettei makeita herkkuja saisi joka päivä syödä. Tiesinhän minä, eikä meillä syödäkään. Nameilla lapset tarkoittivat hammasnameja eli täysksylitolipastilleja :D

 Tuon käynnin jälkeen jokainen hammashoitajan kanssa käyty keskustelu on alkanut: "Teillähän nämä asiat ovat kyllä hienosti, mutta...". Onhan niitä asioita hyvä kerrata tasaisin väliajoin, sillä pienistä nakkeleista kannattaa pitää hyvää huolta. Sen vuoksi meillä on hammasnamien käyttö aloitettu hiljalleen noin 1-vuotiaana. Vaikuttaahan täysksylitolipastillit happohyökkäyksen keskeyttämisen lisäksi lapsen muuhunkin hyvinvointiin. Tiesittekö, että säännöllisesti suositusten mukaan täysksylitolituotteita nauttimalla voi vähentää myös korvatulehduksia? Lisäksi säännöllinen käyttö mm. lisää syljen eritystä ja hidastaa bakteeripeitteen kasvua sekä vaikeuttaa bakteereiden kiinnittymistä hampaiden pinnalle eli ehkäisee reikiintymistä ja ientulehdusta.
 Saimme suureksi iloksemme XyliMind Oy:ltä testiin Hammaskeiju-monimakupakkauksen. Hammaskeijut ovat täysksylitolipastilleja, joissa on vain vähän lisäaineita. Itse ksylitoli valmistetaan Euroopassa, mutta nämä pastillit ovat ihan suomalaisia sillä ne valmistetaan Riihimäellä. Hammaskeijuperheessä on ilahduttavasti myös kaksi luomu-vaihtoehtoa; mustikka ja karpalo, jotka ovat saaneet värinsä ja makunsa luomumarjoista.

 Meidän saamassamme Hammaskeiju-monimakupakkauksessa on neljä 210g:n pussia makuinaan greippi, lakritsi, päärynä ja luomumustikka. Itse mielelläni hankin hammasnameja aina isomman määrän kerralla ja tässä suoraan postilaatikkoon kolahtaneessa monimakupakkauksessa on varmasti jokaiselle mieleinen maku! Tellu tykästyi jo aikaisemmin greippiin, kun taas kuopus ihastui mustikkaan. Kaikkein onnellisin ja rakastunein taisi kuitenkin olla Pikkutäry, joka kerrankin saa maistella lakritsia! Allergiansa vuoksi, kun lakut ovat tähän asti jääneet aika pitkälti syömättä.
 Tämä postaus on yhteistyössä Hammaskeijun/ XyliMind Oy:n kanssa.

  Loppuun minulla onkin aivan huippujuttu! Sain nimittäin arvottavaksi teidän lukijoiden kesken yhden Hammaskeijun monimakupakkauksen! Arvonta alkaa siis nyt ja siihen voit osallistua kertomalla suosikkimakusi Hammaskeijun tuotevalikoimasta. Valikoiman löydät täältä. Viralliset lukijani saavat taas tuttuun tapaan yhden lisäarvan, joten muistathan kertoa, monella arvalla olet mukana. Liitäthän kommenttiisi myös toimivan sähköpostiosoitteesi niin mahdollinen voittosi ei mene sivu suun. Arvonta päättyy 29.4. Onnea arvontaan!

22 kommenttia:

  1. Lakritsi valikoitui suosikkimauksi!
    Kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Nämä hammaskeijun tuotteet ovat ihan mahtavia! :D Itse myös innostuin kovasti näistä tuotteista lapsimessuilla! Ihan mahtavat nämä luomu-maut!<3

    (Sain itsekin testiin vähän tuotteita Hammaskeijulta, joten jätän tällä kertaa osallistumatta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykästyin luomumakuihin, kun taas vannoutunut purkkamies napsii tyttärensä tavoin greippejä. Sopivat siis loistavasti aikuiseenkin makuun :D

      Poista
  3. Ihania makuja, joista luomumustikka on suosikkini. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  4. Suosikkimakuni on luomumustikka!
    Mukana yhdellä arvalla.
    minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Voisin kuvitella että tuo metsämarja olisi meillä suosiossa :) kahdella mukana.
    maisamiisa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Suosikkini lakritsi. Kahdella arvalla mukaan arvontaan.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Metsämarja ja lakritsi saattaisivat olla meillä suosituimmat. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  8. Luomumustikka on suosikkimakuni 😊 Mukana yhdellä arvalla. tanja.lintunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  9. Greippi ja lakritsi varmaan äidin suosikkeja :D poika saattaisi tykätä eteenkin päärynästä.

    lotta.m.nuotio@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Luomumustikka on varmasti hyvä :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Lakritsi kävisi meillä kaupaksi :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Oi nam, kuulostaa hyviltä mauilta. Ehkä itseä eniten miellyttäisi lakritsa, lapsille maistuis varmaan mustikka. Yhdellä arvalla mukana. :)
    virpi.kuopus@evl.fi

    VastaaPoista
  13. Päärynä on suosikki.
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Yksi arpa minulle, kiitos! Vastaan lakritsi.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  15. Edelliseen viestiini korjaus, s-postiosoitteeni on virpi.kuopus@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluatko että poistan tuon edellisen viestisi sähköpostiosoitteineen?

      Poista
    2. Ei tarvitse (näin matti-myöhäis-ilmoitus). Eikä sillä taida enää niin väliä ollaakkaan.:)

      Poista
  16. Hennajenniina
    Yksi arpa, lakritsi on suosikkimaku.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla mukana. Metsämarjan maku kuullostaa hyvältä.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana! Suosikkimakuni on lakritsi :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Airiina
    Yhdellä arvalla mukaan arvontaan, suosikki on lakritsi.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista