12. huhtikuuta 2016

Liimaa hampaisiin

 Tellun ollessa pieni, sitä aina innolla odotti uutta kehitysvaihetta. Joskus varmasti äiti oli monesta taidosta tai asiasta tytärtään innostuneempi. Pikkutäryn kanssa asiat menivät aluksi samalla tavalla kunnes tajusin kuinka nopeasti kaikki oikeastaan menee. Siinä missä Tellun kanssa riemuitsi aidosti, Pikkutäryn kanssa riemuitsin ulospäin, mutta pään sisällä huusin paniikissa tyyliin jos se nyt oppii jo tuon, niin kohta se on jo siinä ja siinä vaiheessa. Entäs sitten nykyään?

  Viimeisen viikon sisään olemme saaneet miehen kanssa kuivata kyyneleitä silmäkulmistamme ihan liian useasti. Ensin tuli mustaa valkoisella Pikkutäryn eskaripaikasta. Eihän meidän vauva voi lähteä eskariin, vastahan se syntyi! Kun olimme juuri ja juuri selvinneet ajatuksesta eskarin alun lähestymisestä, sanoi Onni tuteille heipat. Iloinen ja toivottu asia, mutta meille vanhemmille oli lähes kestämätön ajatus siitä, ettei meillä todennäköisesti enää koskaan ole pientä tuttisuuta.
 Kyllähän sen nyt kaikki tietää, että lapset kasvavat ja kehittyvät koko ajan. Nautimme miehen kanssa suuresti isompien lasten kanssa puuhastelusta ja helppoudesta sekä haaveilemme kunnon yöunista.   Kuitenkin pienet kädet kaulan ympärillä tai yön pimeydessä läheltä kantautuva tuhina ovat sellaisia asioita joista en ole saanut tarpeekseni. En ole valmis lasten kasvamiseen.

 Olin valmis tai en, lapset kasvavat sekä kehittyvät päivä päivältä. Kun Tellulta irtoaa hammas, se on ihme kyllä vieläkin aivan mahtava juttu. Pikkutäryn tullessa aamulla luokseni esittelemään outoa piikkiä hampaassaan taas kyyneleet valuivat. Jätkällähän heilui molemmat alahampaat ja uusi komea ihka ensimmäinen rautahammas oli jo puhjennut! Mahtavan kamalaa!
 Onneksi Onni pelasti tällä kertaa vanhempansa kyynelehtimästä sen enempää. Jo viimeksi Tellun hampaan irrotessa poika kauhistuneena halusi liimaa omiin hampaisiinsa. Nyt Onni kiiruhtikin hakemaan liimapuikkoa, että voi korjata veljen heiluvat hampaat :D Äiti kun oli selittänyt ettei maitohampaita voi liimata takaisin suuhun vaan rautahammas kasvaa tilalle, mutta Onnin mielestä maito suussa on parempaa kuin rauta.

 Kuinkas muut suhtautuvat lasten kasvuun? Onko se mahtavan hienoa vai ihanan kamalaa? Ollaanko me miehen kanssa ainoita kyynelehtijöitä?

8 kommenttia:

  1. Samanlaisin sekalaisin tunteinhan näihin joutuu suhtautumaan <3 etenkin sen esikoisen kasvamisen kanssa on aina totuttelemista ja samaan aikaanhan tässä myös kasvetaan vanhemmuuteen! Minusta tuo "mahtavan kamalaa"-on hyvin sanottu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tellun kanssa kanssa mulla on ollut kaikki helpompaa, kun pojathan on vielä pienempiä. On voinut vain elää ja nauttia juuri niistä hetkistä vailla huolta. Tai no eskariin ja kouluun lähdöt oli kamalan herkkiä hetkiä kyllä :D Poikien kanssa sitä paremmin jo tietää, että juuri tämä voi olla se viimeinen hetki tai kerta ja haikeaksi pistää :)

      Poista
    2. No niinpä.. En edes halua ajatella sitä kun "on viimeinen kerta" kun jotain tapahtuu.. *Nyyh* :(

      Poista
    3. Ehkä parempi olla ajattelemattakin! Muutenhan tässä saa jatkuvasti vuodatella näitä kyyneleitään.

      Poista
  2. Ihana hampaidenkorjaaja! :D

    Mä olen vähän ristiriitaisissa tunnelmissa asian suhteen. Toisaalta on mahtavaa, että lapset kasvavat ja heidän kanssa pystyy tekemään enemmän ja erilaisia juttuja. Kuitenkin samalla on juurikin haikeus siitä, etteivät he enää ole niin pieniä. Meillä myös pienempi hetki sitten opetettiin pois peukalonsyömisestä ja kyllähän siitä tuli haikea olo. Olisi pitänyt muistaa ottaa videota pienestä suloisesta peukalonimijästä! :D

    En tiedä, mutta veikkaisin, että enemmän haikeutta tulee parin vuoden päästä. Nyt kuitenkin molemmat on vielä aika pieniä, mutta ehkä sitten lähempänä eskari- ja kouluikää alkaa tajuta, kuinka nopeasti aika on mennyt ja kuinka he eivät ole enää sellaisia pieniä sylipupusia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää hampaidenkorjaaja on kyllä sellainen niksinikkari ettei moni uskokaan :D

      Voi odotapas vaan kun saat sen virallisen eskaripaperin eteesi! Se jos mikä ottaa koville! Mutta onhan lasten kasvamisessa tosiaan paljon hyvääkin ja ehkä haikeus vain kuuluu asiaan :)

      Poista
  3. Kuulostaa tutulta. :) Niin ihana seurata kun lapset kasvavat ja oppivat uutta, mutta silti samalla niin ahdistavaa kuinka nopeasti se tapahtuu. Mun vauvakin täyttää kohta jo 8kk, mihin tämä aika katoaa?
    Sanoin tänään Ainolle, että älä kasva niin nopeeta, johon Aino sanoi että "kasvampas, koska haluan olla korkea." :D

    Niin ihana tuo liima juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tyttö♥ Aika kyllä tuntuu juoksevan aivan liian nopeasti! Vai onko se sitten niin, että lapsilla on kiire kasvaa? No joka tapauksessa voisi tahti edes ihan pikkiriikkisen hidastua :)

      Poista