Äitiyden ihanuutta?

 Ennen lasten saamista en olisi ikinä osannut kuvitella kuinka paljon tunteita rakas jälkikasvuni saa minussa aikaan jo ennen aamun sarastamista saati koko päivän aikana. En olisi myöskään osannut kuvitella kuinka tunteet voivat sekunnissa vaihtua pakahtuvasta onnesta silkkaan sisälläni salaa kiehuvaan raivoon. Lapset opettavat niin hyvässä kuin pahassakin.

 8 kuukauden unettomuus alkaa jo todellakin koetella ja toisinaan yön pimeinä tunteina mietin mikä ihmeen pikkupiru meille on vauvan muodossa saapunut. Ellen sitten fiksuna aikuisena itke vauvan kanssa kilpaa. Jyrän nukahdettua hän on taas maailman suloisin pieni äidin kullanmuru kunnes hetken päästä taas huudetaan. Ennen aamuyötä ehdin vielä kiroamaan koko yön nukkuvien vauvojen vanhempien niin rankkaa kommentit, häpeämään kiroamista sillä eihän se ole minulta pois ja häpeämään vieläkin kovemmin ajatellessani niitä jotka eivät koskaan voi saada edes omaa lasta.

 Aamulla lapset saavat ihmetellä kuinka äiti kiroaa kahvinkeitintä, joka ei toimi ilman sohvaa tai kuinka puuro näyttää pelkälle kuumalle vedelle jossa killuu marjoja tai niin kovin ravitsevaa koiranruokaa. Kerholainen saa evääksi kerhoon voiveitsen ja hänet haetaan sieltä kotiin usein nolona punastellen vartin myöhässä sillä ehtiihän jo muutamassa tunnissa unohtaa yhden lapsen olemassaolon.

 Jos jossain välissä erehtyy peiliin vilkaisemaan niin voi sitä järkytystä. Joku haamu, mörkö tai vastaava sieltä kurkkii takaisin ja mitä ihmettä sillä on päälläkin? Jos on päivällä menoa johonkin täytyy siis ottaa varman päälle ja unohtaa jo aamulla ne mukavat kotivaatteet ellei halua rikkinäisissä, likaisissa tai vaatekaapin häpeäpilkuissa ihmisten ilmoille lähteä. Onneksi maalla liikkuu vähän ihmisiä niin ulkona voi huoletta kirmata postin hakuun vaikka olisi unohtanut pukea päällyshousunsa.

 Tämäkö on sitä äitiyden ihanuutta? Pakko kai sen on olla sillä hetkeäkään en vaihtaisi pois! Meillä ei ilmeisesti saada kuin huutavia pikkupiruja, mutta uskaltaisin väittää niiden olevan niin valtavan rakkaita juuri siksi. Mitä vaikeampi elämän alkutaival on ollut sitä mahtavammalle tuntuvat ne  kaikista pienimmätkin hyvät hetket. Lapset ja heidän hyvinvointinsa eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaikka vaikeahan tätä kaikkea on yön pimeinä tunteina taas muistaa...