24. marraskuuta 2017

Kiitos kaukalopussin keksijälle!

 Vihdoin saimme ainakin hetken nauttia kunnon lumipeitteestä!  Talven tulo tietää lapsiperheessä kuitenkin pukemisen lisääntymistä. Mitä kovemmaksi pakkanen käy, sen enemmän saa vaatetta pukea. Onni onneksi sentään osaa jo itse pukea, vaikka toisinaan tarvitseekin apua hanskojen ja punttien saamiseksi hyvin. Pikkuinen taas ei pukemisestä tykkää yhtään vaan hän olisi mieluusti meidän oma Tarzan.
 Kun asutaan maalla ja talossa on vauvan lisäksi joukko isompia lapsia, saa autonkuljettajaa leikkiä kiitettävän usein. Kiitänkin suuresti sitä, joka on keksinyt lämpöpussin kaukaloon! Pikapyrähdykset on helppo ja nopea tehdä sujauttamalla vauva hattu päässä ja tumput käsissä sisävaatteissa pussin sisään kaukaloon. Eikä haittaa, vaikka vauva nukahtaisi matkalla sillä pussin avaamalla hänelle ei  tule liian kuuma.
 Arjen helpottamisen lisäksi vauva matkustaa talvella lämpöpussissa turvallisemmin. Paksuissa toppavaatteissa kun kaukalon vöitä ei välttämättä saakaan kunnolla kiinni. Kaukalon lämmössä taas vyöt saa takuuvarmasti hyvin ja tarpeeksi kireästi. Tämä turvavyöasia kannattaa muuten muistaa myös isompien lasten kanssa sillä paksut vaatteet ovat yhä samalla lailla riski turvavöiden jäämiseen liian löysäksi!
 Nykyään on kaukaloon sopivissa lämpöpusseissa hurjasti valinnan varaa. Arjen helpottamisen ja turvallisuuden lisäksi kaukalopussi voi tuoda iloa myös silmälle. Niin ja onhan tuollainen turvassa pussin sisällä uinuva pikkuinen niin hurjan suloinen näky♥

 Onko sinulla kokemuksia kaukalopusseista? Onko pussi mielestäsi arjen pelastaja vai turhake?

23. marraskuuta 2017

Joulukuu on pian täällä!

 Tällä hetkellä tuntu kuin sisälläni olisi pieni lapsi. Lasken innoissani päiviä joulukuun alkuun. Enää kahdeksan yötä jäljellä! Rakastan joulunaikaa, mutta on tähän intoiluun toinen syykin.
 Pikkuisen paljastuttua koliikkivauvaksi ajattelin, ettei blogin perinteisestä joulukalenterista tänä vuonna tule mitään. Jos en saa normaalivauhtia edes postauksia aikaiseksi, ei kalenteristakaan tulisi mitään.

 Olen kuitenkin saanut joulukuuksi aivan mahtavia juttuja teidän lukijoiden iloksi. Tulossa on siis perinteisten askarteluiden ja jouluvalmistelujemme lisäksi huippujuttuja, joista te rakkaat siellä pääsette nauttimaan! Olen niin innoissani, etten malttaisi pitää vielä suutani kiinni :D Sen verran kuitenkin paljastan, että kannattaa ehdottomasti pysyä kuulolla niin täällä blogissa kuin meidän Instagram-tililläkin (@kotiaidinelamaa).
 Eikä jouluilottelut ole vielä tässä, sillä myös Perheblogeilla avautuu joulukalenteri! Kalenterin luukuista paljastuu jouluista tunnelmaa, kivoja ohjeita sekä arvontoja. Kalenteria voi helposti seurata Perheblogien facebook-sivulta, jonka löydät täältä.

 Toivottavasti viihdyt jouluilottelumme parissa♥


20. marraskuuta 2017

Synnytyksestä palautuminen

 Miten oot palautunut? Jäikö paljonkin raskauskiloja? Edellä mainitut kysymykset ovat synnytyksen jälkeen tulleet tutuiksi, mutten osaa vastata kuin tyyliin 'ihan hyvin'. Kun vuorokausi synnytyksen jälkeen kävelin sairaalan ovesta ulos, tuntui kuin kehoni keskellä ei olisi mitään. Nopeasti kotona olo palasi kuitenkin normaaliksi.
Olen oikeastaan kokenut esikoisen synnytystä lukuun ottamatta aina oloni todella hyväksi jo heti synnytyksen jälkeen. Viimeksi Onnin jälkeen hölkkäilin ja otin juoksupyrähdyksiä bussipysäkiltä kotiin jo muutama päivä synnytyksen jälkeen. Virhe! Vaikka olo tuntuisikin hyvälle, keho kaipaa aikaa toipumiseen onhan se 9kk:n aikana muovautunut ja pitänyt huolta uudesta elämästä. Keho on siis ansainnut kunnioitusta eli aikaa toipumiseen.

 Nykyään somessa ja mediassa ihastellaan nopeaa synnytyksestä palautumista. Moni synnyttänyt haluaakin palautua mahdollisimman pian. Jotkut kenties jopa masentuvat, kun vanhat farkut eivät mahdu viikko-pari synnytyksestä jalkaan. Oikeasti aika harva heti niihin mahtuukaan! Vatsan palautuminen on yksilöllistä ja kestää oman aikansa. Itselleni raskauskiloja tuli vähemmän mitä pikkuinen syntyessään painoi, mutta silti raskaus näkyy yhä.
 Terveydenhoitajan tekemässä jälkitarkastuksessa katsottiin ensimmäistä kertaa ikinä myös lantionpohjanlihasteni kunto sekä vatsalihasten erkauma. Tuota erkaumaa olikin yhä hieman havaittavissa. Onneksi tällä kertaa olenkin aloittanut liikunnan kevyesti ja jättänyt ne vatsalihasliikkeet tekemättä.

 Kun nyt katson peiliin, ei takaisin kurkista missin mitoissa oleva tyyppi. Vatsani pömpöttää ja löysää nahkaa löytyy. Se ei kuitenkaan haittaa! Tiedän tarvitsevani aikaa ja yleensä viimeinen palautuminen onkin kohdallani tapahtunut vasta lopettaessani imetyksen. Siihen voi siis vierähtää vielä aikaa!

 Ensihetket vauvan kanssa kiitävät aivan liian nopeasti ohitse. Mielestäni synnytyksen jälkeen tärkeintä onkin nauttia vauvasta ja muistaa myös levätä. Terveellinen ruokavalio ja omien voimien mukaan tehdyt vaunulenkit riittävät varmasti palautumiseen alussa. Ei meidän äitien tarvitse heti näyttää samalta kuin ennen raskautta vaan olemme upeita juuri sellaisina kuin olemme.

 Millaisia kokemuksia palautumisesta sinulla on?

17. marraskuuta 2017

Täydellinen elämä

 Blogia pidempään seuranneet ovat ehkä huomanneetkin, että olen kova pohtimaan asioita öisin lapsien valvottaessa. Nuo öiset hetket ovat niitä, jolloin talossamme on rauhallisinta ja toisaalta öisin en viihdykkeeksi mitään muuta kaipaakaan. Riittää kun saan katsella lastani ja ajatella lähes rauhassa.
 Pikkuisen kanssa noita yön valvottuja hetkiä on yllättävän vähän sillä hän on todella hyvä nukkumaan öisin. Ensimmäinen kokonainen yökin, joka isompien poikien kanssa koettiin heidän ollessa noin 2-3vuotiaita, on suureksi ihmeekseni jo nukuttu! Yöheräämiset ovat siis usein pikaisia tankkaushetkiä 1-2 kertaa yössä.

 On näihin öihin Pikkuisen kanssa toki mahtunut myös niitä pohdiskeluöitä. Eräänä yönä rupesin miettimään ihan normaalisti viime aikojen tapahtumia. Tajusin kuinka aivan huomaamatta olen löytänyt taas palan sitä entistä minääni, joka kenties vaikeimpina aikoina hieman katosi. Vaikka suuri osa päivästä menee koliikkilapsen värinäsitteriä leikkiessä, olen käynnistänyt monen monta pientä ja isompaakin omaa projektia sekä saanut jotain valmiiksikin.
Sen jälkeen, kun huomasin tuon palaseni löytyneen, aloin ajattelemaan kuinka hyvältä elämä juuri nyt tuntuukaan. Vuosi sitten yritimme paikkailla haavojamme ja hyväksyä perheemme olevan siinä. Millainen onni meitä vielä kohtaisikaan! Hyvin nopeasti aloinkin yllättäen hiiren hiljaa laulaa Pikkuiselle Suvi Teräsniskan Täydellinen elämä-biisin kertosäettä.  Kuinka oikeassa se onkaan!

 Täydellinen elämä ei tosiaankaan tarkoita kaiken olevan pelkkää ihanuutta ja onnea. Kyllä elämään kuuluu myös surua ja epäonnistumisia. Vaikka pahimpina hetkinä ei ehkä uskoisikaan, eräänä päivänä huomaa elämän taas hymyilevän. Myös jokaiseen päivään, siihen kaikkein kurjimpaankin, on mahdutettu onnen hetkiä. Aina niitä ei vain ehkä huomaa.
 Tällä hetkellä musta tuntuu, että elämämme on täydellistä juuri näin. Vaikeat ajat ovat muokanneet meistä sen mitä me olemme ja nyt on aika vain nauttia onnen hetkistä. Toki pikkuisen koliikki on todella sydäntä särkevää katseltavaa, mutta se helpottaa aikanaan. Pääasia, että olemme saaneet hänet sulostuttamaan elämäämme. Meillä on naurua, vauhtia, itkua ja rakkautta täynnä oleva koti, josta lapset eivät omien sanojensa mukaan haluaisi muuttaa ikinä pois. Meillä on toisemme niin onnen kuin surunkin hetkillä.

 Mitä sinun elääsi nyt kuuluu?

14. marraskuuta 2017

Talvi sua kaivataan!

Tänä aamuna Onni kyseli talven perään. On oikeastaan kysellyt useita kertoja joka päivä siitä asti, kun lumet muutama viikko sitten sulivat. Vaikka kuraleikit ovatkin pojasta hurjan hauskoja, kaipaa hän jo nauttimaan talven riemuista. Siispä huusimmekin ikkunasta yhdessä kovaan ääneen Talvi missä viivyt?
 Pimeissä syysilloissa kynttilöineen on toki oma viehätyksensä. Sateen ropina ikkunassa kuulostaa kovin turvalliselle ja takkatulen ritistessä on mukava nauttia peiton alla kupillinen lämmintä juomista. Glögiä on viime aikoina kulunut paljon ja joulukin on kovasti ollut jo mielessä. Nautimme suunnattomasti joulun ajasta, mutta nautinto karisee hyvin nopeasti heitellessäni iltaisin kasallisen lasten kuraisia ulkovaatteita eteisen korista pesuun.
 Kun syksyn väriloisto on kadonnut ja ulkona on niin kovin synkkää ja ruskeaa, kaipaa tämä vilukissakin jo pakkasia ja luntakin. Voisitko siis talvi tulla jo kun joulukin lähestyy? Ihan muutama aste pakkasta vain ja vähän lunta tunnelmaa luomaan? Tahdomme nauraa lumessa ja etsiä tonttujen jälkiä. Pikkuiset jalat kaipaisivat myös jo niin kovin hiihtämään tai edes hieman kolalla auraamaan. Tai saisiko edes vesisateen sijaan niitä kauniita kuuraisia aamuja ja aurinkoisia päiviä?

 Löytyykö muita talvea toivovia?

11. marraskuuta 2017

Huuto palasi taloon

 Sanonnan mukaan pessimisti ei pety. Vaikken itseäni pessimistinä pidäkään, en juurikaan yllättynyt pikkuisen aloitellessa huutoputkeaan. Olihan meillä jo ennestään ollut yksi koliikkivauva ja kaksi muiden syiden takia ensimmäiset vuotensa huutanutta poikaa. Mielessäni oli siis varsin todennäköistä, että pikkuinenkin kuuluisi huutajien joukkoon, vaikka toiveissa olikin jotain aivan muuta.

 Jo heti pikkuisen syntymän jälkeen olin tuntosarvet herkillään. Vauvan heittäytyessä itkemään kaarelle, rohistessa tai lopettaessa pian syömisensä oli välittömästi merkki refluksista. Pinaattikeiton värisen tavaran vaipassa tulkitsin oitis allergiaksi ja pienikin itku iltaisin oli heti merkki koliikin alkamisesta. Jep, varsin vainoharhaista menoa sillä vauvallahan oli esim. nenä tukossa ja vihreä kakkakin ihan normaalia näin pienillä!
 En siis yllättynyt yhtään, kun tajusin jokapäiväisen huutokonsertin ja tyytymättömyyden alkavan suunnilleen samaan aikaa ja kestävän nukkumaan menoon asti. Tällä kertaa tahdon kuitenkin uskoa kyseessä olevan koliikin, sillä toisin kuin veljensä pikkuinen ei huuda öisin. Päivät sinne alkuiltaan asti vauva on oikein tyytyväinen ja rauhallinen tapaus. Saamme osaksemme suloisia hymyjä ja ihanaa jutustelua, joita isompien poikien kanssa ei juurikaan ollut.

 Pikkuisen koliikki tuntuukin todella helpolle jutulle. Tiedän koliikin olevan kyllä oikeasti rankkaa aikaa ja vaikuttavan koko perheeseen, mutta meidän kokemuksiemme vuoksi tämä ei enää todellakaan rankalle tunnu. Tällä kertaa me emme kuule huutoa kuukaudesta toiseen 24/7 vaan saamme öisin nukkua jopa useamman tunnin putkeen. Isompien poikien vauva-aikoihin verrattuna 4-5 tunnin päivittäinen putki ei ole enää mitään. On kuitenkin toki sydäntäsärkevää, ettei pysty pikkuisen oloa juuri paremmaksi saamaan.
 Koliikista kärsii muistaakseni vain noin 10% lapsista. Eräänä iltana mietinkin, miten kummassa me ollaan tällainen potti saatu kerättyä? Onko meillä jotain huutogeenejä? Vaikka emme tälläkään kertaa saaneet nauttia ns. normaalista vastasyntyneestä, katson pikkuista pahimpienkin huutokonserttien aikana suurella rakkaudella ja kiitollisuudella. Olemme saaneet oikean aarteen luoksemme ja jos tämä huuto on nyt tällä kertaa oikeasti vain koliikkia, ei se kestä ikuisuudelta tuntuvaa aikaa.

 Mukavaa isänpäiväviikonloppua♥

6. marraskuuta 2017

Suosittele itkuhälytintä!

 Niinhän siinä kävi aivan kuten olin ennen vauvan syntymää pelännytkin eli meidän vanhat, luotettavat ja rakkaat itkuhälyttimet sanoivat ahkeran työnsä jälkeen sopimuksensa irti. On siis sittenkin hankittava uudet. Kaikki on vain näiden vuosien aikana kehittynyt niin hurjasti, että olemme ihan pihalla. Osaisitko sinä auttaa meitä?
 Etsinnässä olisi siis itkarit, jotka toimisivat niin kotona kuin mökin laiturinnokkaan asti säällä kuin säällä sekä tarvittaessa myös hieman maastoisemmissa oloissa. Meillä nukutaan siis päikkärit ulkosalla myös talvipakkasella, kovimmilla tosin hieman suojaisemmassa paikassa. Talomme on kivitalo, jossa tavallisen kännykänkin kuuluvuus toisinaan mietityttää. Mitähän vielä pitäisikään ottaa huomioon?

 Ennen ostoksille ryntäämistä kuulisin siis hukkaostosta välttääkseni mielelläni käyttökokemuksia itkuhälyttimistä! Niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia kaivataan! Kiitos♥