20. syyskuuta 2018

Sama se mistä luetaan, kunhan luetaan!

Yhteistyössä LueMua!

 Suureksi ilokseni meillä kaikki lapset rakastavat kirjoja ja niitä luetaankin melkoiset määrät. Kotikirjastomme on valtava, mutta kirjaston ja kirjastoauton ovetkin käyvät tiuhaan. Lempikirjojen lisäksi on aina mukava lukea jotain uuttakin!
 Vaikka meillä luetaankin paljon, olen sen verran vanhanaikainen, etten ole ikinä edes harkinnut lapsille e-kirjoja ja meidän 8-vuotiaskin kuuluu niihin muutamaan prosenttiin ikäisistään, jotka eivät edes matkapuhelinta omista. Kun kesän alussa sain yhteistyötiedostelun Laura Raution kirjoittamasta ja Veera Träskelinin kuvittamasta Hippa ja Viipeli lasten e-kirjasarjasta, olin aluksi kohteliaasti tyrmäämässä koko ideaa. Eihän se nyt meidän juttu olisi! Hyvin nopeasti kuitenkin tulin toisiin ajatuksiin. Joskus on vain hyvä katsoa asioita uudelta kantilta ja edes kokeilla uusia juttuja. Loppupeleissähän ei ole tärkeää mistä lapsille satu luetaan, eikä lapsi itse voi lukea liikaa.
  Kesän aikana lapset saivat erikoistilanteissa tutustua Hipan ja Viipelin, joiden olemassaolosta ei kukaan ihminen tiedä, salaiseen elämään. Osan tarinoista luin esim. mökillä iltasaduksi kaikille ja osan luin vain Onnille koululaisen lukiessa itse tarinan myöhemmin. Näin mielestäni sain hyvän kuvan kuinka tarinat upposivat heihin. Aluksi toki lapset olivat ihmeissään jo ihan pelkästään e-kirjasta, mutta pian he jo odottivat uutta lukuhetkeä malttamattomina.

 8-vuotiaamme ahmii jo isompiakin kirjoja, mutta Hippa ja Viipeli e-kirjasarjan kirjat olivat hänelle juuri sopivan pituisia näytöltä luettavaksi. Teoksissa oli pojan mielestä kaikki hyvän tarinan ainekset; mm. sopivasti tapahtumia, jännitystä, hauskuutta sekä myös tietoa ja tehtäviä. 5-vuotiaamme taas ihasteli usein kuvitusta ja eläytyi selvästi tarinoiden maailmaan.
LueMua!:n tavoitteena on lisätä lasten lukuharrastuneisuutta ja siihen helppolukuinen Hippa ja Viipeli-sarja on mielestäni mainio. Usein etenkin juuri lukemaan oppineet pojat viihtyisivät mieluusti pelien ääressä. Tavallinen kirja voi tuntua tylsältä, mutta helppolukuisella e-kirjalla lukeminen voi olla jopa kivaa juuri älylaitteen käytön vuoksi.
 Hippa ja Viipeli-kirjasarjassa on neljä kirjaa ja yhden e-kirjan, joka kulkee kätevästi mukana automatkoilla, retkillä, matkoilla jne., hinta on verkkokaupassa 7,99€. Meidän pojat olisivat mieluusti uppoutuneet seikkailuihin enemmänkin eli kannattaa käydä tutustumassa mikäli kaipaat syksyn pimeneviin iltoihin uutta luettavaa lasten kanssa !

 Luetko sinä paljon lasten kanssa? Onko lasten e-kirjat tuttuja?




2 kommenttia:

  1. Minä olen itse todellakin painetun kirjan puolesta. Minulle itselleni kävi niin hassusti että kun lehdet ja kirjat siirtyivät e-kirjoiksi luulin että pystyisin mukauttamaan omat lukutottumukseni siihen. Se ei pitänyt paikkansa vaan lopetin lukemisen kokonaan. Nyt olen palannut taviskirjojen pariin. Lapset puolestaan ovat taas ihan eri maailmaa. He ovat vaastaanottavaisia juuri tällaisille kokemuksille, ja uskon että ekirjat voisi olla heidän juttu sitten kun oppivat lukemaan.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan perinteisissä kirjoissa on sitä jotain! Meilläkin suositaan tavallisia kirjoja niin kauan, kun ne lapsille uppoaa. Jos lukeminen on ekirjoista kiinni niin sitten voidaan hankitaan enemmänkin niitä. Itse kun toivon etenkin poikien viihtyvän kirjojen maailmassa mahdollisimman pitkään ja olen valmis kaikkeni heidän lukuharrastuksen eteen tekemään :)

      Poista