22. toukokuuta 2018

8kk:n ikäinen

 Pikkuisemme vauvavuodesta täyttyi kuin varkain jo 2/3 ja jos tätä ikävaihetta kuvailisi muutamalla sanalla, kuvaus olisi; vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Niitä on nyt jo 8kk:n ikään ehtineen pikkuisen kanssa päivät täynnä, kun hän kävelee vauhdilla tuen kanssa ja kiipeilee sekä poimii aivan kaiken suuhunsa.
Paikallaan olo on pikkuisesta aivan tylsää! Hetkittäin hän seisoo jo ilman tukeakin, mutta omia hermojani ajatellen miksi silloin aina pitää olla pöydänkulma tms. tulilinjalla? Vauhdin lisäksi leikit sisarusten kanssa kiinnostaa, etenkin Onnin autoleikkeihin on pakko päästä mukaan!

 Pikkuinen omaa jo erittäin vahvan oman tahdon ja loukkaantuu, ellei saa tehdä mielensä mukaan. Pettymyksen hetkellä hän kiipeää hetkeksi syliin ja on pian taas nauravaisena uusissa puuhissa. Heleää naurua riittää myös tilanteissa, joissa pikkuinen tietää olevansa kielletyissä puuhissa.
 Vaikka hampaita pikkuisen suussa ei vielä olekaan, on yöunet olleet hieman vähissä. Vauhdikkaat päivät ovat nimittäin tuoneet tullessaan myös levottomat yöt. Seisomista, konttailua ja kävelyä täytyy tehdä nukkuessakin. Pikkuinen kärsii myös yhä vatsavaivoista. Mitään selvää ruoka-allergiaan viittaavaa ei ole löytynyt, mutta lääkäri epäili vaivojen syyksi yhä kehittymätöntä suolistoa. Kevään ainainen tukkoisuus taas taisi olla allergiaa, sillä kokeilumielessä kuurina otettu allergialääke helpotti pikkuisen oloa.
 Päivät alkavat meillä nykyään mielestäni aivan liian aikaisin eli jopa ennen kuutta. Pitemmille päiväunille pikkuinen usein simahtaakin jo kesken touhun ennen yhtätoista. Kuumina päivinä taas koko päiväunille saaminen on ollut työn ja tuskan takana. Pikkuinen onkin oikea kuumakalle, jonka sopiva vaatettaminen on tälle konkariäidillekin välillä ilmojen muuttuessa hepreaa.

 Iltapäivällä pikkuisesta on parasta isompien kotiutuminen koulusta ja etenkin 'äijän', siis ekaluokkalaisemme, näkeminen saa pikkuisen suorastaan nauramaan sekä hihkumaan 'äiiiiäää'.  Leikkituokio sisarusten kanssa päättyykin usein päivällisen aikaan pieniin vartin torkkuihin, joilla jaksaa taas ulkoilla illan. Yöunilleen kahdeksankuisemme simahtaa usein noin klo 20.
8-kuisemme

Tykkää:
Mansikoista
♥ Keinumisesta
♥ Läträrä vedellä
♥ Koirista
♥ Musiikista ja Pikku kakkosen nallesta
♥ Jutella lasten ja miesten kanssa sekä tietysti äidin
♥ Nosta-pudota-leikistä sekä piiloleikeistä
♥ 'Piirtää' kuten isommat jos löytää kynän.
♥ Halia ja pusutella

Ei tykkää:
♥ Vieraista naisista
♥ Vaatteista, etenkään hatuista ja sukista
♥ 'Jäätelöstä'
♥ Rattaistaan
♥ Turvakaukalossa matkaamisesta ilman lämpöpussia

♥ Vilkuttaa valikoiduille henkilöille
♥ Sanoo ymmärrettävästi muutamia sanoja
♥ Viihtyy kaupan ostoskärryissä maailman menoa tutkien
♥ On kova automies ja pörisee leikkiessään
♥ Varastaa hihkuen kaukosäätimiä, kännyköitä yms. kiellettyjä laitteita
♥ Tahtoisi aina ja joka paikkaan isin mukaan

 Itseäni hieman harmittaa, ettei kunnon 8-kuukautiskuvia tullut tällä kertaa otettua. Päässäni oli kyllä mahtava keväinen idea, mutta kärsineellä kameralla kuvaaminen ei tällä hetkellä oikein innosta. Vaikka ajatellut kuvat jäivät napsimatta, olemme yrittäneet painaa jokaisen hetken tästäkin ikävaiheesta mieleemme ja nauttia ennen kuin hän taas kasvaa lisää. On tuo meidän pieni papanainen vaan niin mahtavan ihana pakkaus♥

 Mitä muille pienille kuuluu?

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon 8 kuukaudesta! Se on jo hieno ikä <3 Muistan hyvin tuon ajan kun vauvalla alkaa olemaan oma tahto ja ikäänkuin mielipiteitä jo asioista, vaikka ei vielä osaa puhua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista♥ On mahtavaa katsoa kuinka toinen on oppinut ilmaisemaan omaa tahtoaan ja tekee sen kyllä varsin selväksi ilman sanojakin tai omalla kielellään :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Terhi♥ Voi kunpa tuon ajan voisi edes hetkiseksi seisauttaa!

      Poista