8. toukokuuta 2014

Hississä

 Meillä on tietokone menossa alkuviikosta huoltoon tai varmaan saadaan uusi tilalle. Kerrankin on hyvä fiilis kun on ollut ennakkoon viisas ja ottanut pidennetyn takuun! Olen siis yrittänyt saada temppuilevasta koneesta kaiken oleellisen talteen. Muutama postauskin olisi tarkoitus vielä viikonlopun aikana ajastuksella yrittää väsätä sillä postin kautta kulkiessa kone tuskin ihan heti takaisinkaan on tulossa.

 Kaiken muun hässäkän ohella käytiin hoitamassa meidän kotiprojektia taas hieman eteenpäin. Nyt alkaa suoraan sanottuna tuntumaan että on liian monta rautaa tulessa verraten unimäärään. Asiat unohtuu sekunnissa ellei liimaa muistilappuja itseensä tai muuten todella hyvin näkyvälle paikalle. Mutta siis asiointireissulla mies osasi taas yllättää ja tällä kertaa täpötäydessä hississä. Mies siis yllättäen kovaan ääneen hihkaisi saaneensa juuri näyn jossa olen lastenvaatemyyjä. Perusteli sen olevan täydellinen ammatti koska rakastan lapsia ja olen hulluna pieniin vaatteisiin. Kiitos rakas ennustajaukko ettei enää uravalintaani tarvitse paria vuotta miettiä vaan voin huoletta nauttia lopuista kotiäitivuosista! Vai olikohan se näky sittenkään ihan kohdallaan? Jos mies vaan näkikin kuinka tuhlaan taas rahaa kaikkiin ihaniin pieniin vaatteisiin ja toivoi sen tarkoittavan rahan tuloa eikä menoa. Vain tulevaisuus tietää mitä on tulossa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti