Mitä kuuluu?

 Kuinkahan moni vastaa otsikon kysymykseen sen enempää miettimättä automaattisesti vain "ihan hyvää" tai "Ei ihmeempiä"? Toki vastaukseen riippuu paljolti myös kuinka läheisen ihmisen kanssa oikeasti sillä hetkellä keskustellaan. Kysymys itsessään antaa vapauden vastata monella tavalla, ja vastaaja voi miettiä kiinnostaako kysyjää aidosti vai kysyykö vain kohteliaisuuttaan. Vastatako totuudenmukaisesti silloin, kun elämä potkii vai pysyäkö silti positiivisessa vastauksessa?

Tämä pohdinta lähti siitä, kun mietin mitä kertoisin tästä reilusta vuodesta. Oikeasti elomme on melko samanlaista kuin ennenkin. Elimme ja nautimme viime vuonna ihan tavallisesta arjesta ilman sen ihmeempiä tapahtumia. Usein se ihan tavallinen arki iloineen ja suruineen riittää ja se on myös lastemme lapsuus. 

Mitä reilussa vuodessa on oikeasti tapahtunut? Voisin luetella ne perinteiset lasten kasvut ja kehitykset jne., mutta se lienee päivänselvää. Lapset kasvavat yksi toisensa jälkeen äitinsä ohi ja heille tulee erilaisia kausia. Se sama koulun rytmittämä arki iloineen ja suruineen on yhä täällä. Silti onhan tässä ajassa korona pakostakin hieman muuttanut elämää, kun jatkuvasti vuotavat, täynnä virtaa olevat nuhanenät ovatkin kotona. Viime vuonna myös lasten syntymäpäiviä vietimme vain oman perheen kesken. Tämä oli tosin osittain myös sopivan ajankohdan puuttumisen vuoksi poikien treenien ja pelien viedessä varsin tehokkaasti kesän ja syksyn viikonloppuja. 

 Ehkä suurin muutos arkeen onkin tullut nyt jo kolmen urheilevan pojan myötä. Siinä missä ennen harrastimme koko perhe yhdessä, nyt auto sukkuloi lähes päivittäin naapurikaupungin puolelle. Kuopuksella sentään on vain yksi harrastuspäivä viikossa ja sekin sopivasti samaan aikaan toisen harkkojen kanssa. Yhteinen vapaa-aika on entistä enemmän mennyt kentän laidalla ja mokkapaloja on tullut leivottua enemmän kuin vuosiin. Miksi ihmeessä se onkin aina se mokkapalat mitä pitäisi leipoa? 

Itse olen siis yhä jatkanut kotiäitinä oloa. Taloudellisesti ei edelleenkään se paras ratkaisu, mutta onnea ei voi rahassa mitata. Myös Aarre muistaa ajoittain vuolaasti kiittää ratkaisuamme, ja nauttii saadessaan aamupäivät jakamatonta huomiota. Koronan aikaan aikuiset sosiaaliset kontaktit ovat olleet normaalia vähemmässä, mutta toisaalta hieman erakkoluonteena harvemmin olen kaivannutkaan niitä. Oli kuitenkin todella ihanaa saada pitkästä aikaa kaikki läheiset ja suku koolle juhliessamme porrastetusti loppukesästä neidin rippijuhlia. 

 Otsikon kysymykseen voisin siis perinteiseen tyyliin vastata, että ihan hyvin menee, mutta menkööt. Noiden sanojen taakse kätkeytyy kaikki se onni mikä meillä on ja tyytyväisyys elämään juuri nyt tällaisena kuin se on. Arki on toisinaan toki raskasta, eikä murheilta voida aina välttyä, mutta ne ovat osa elämää. 

Nyt ihan aidosti kiinnostuneena kysyn sinulta; mitä sinulle kuuluu?