Miksi kummassa arkeen paluu tuntuu aina yhtä haikealta? Tuohan se tullessaan myös paljon mukavia asioita, kuten lapsille enemmän kavereita ja harrastuksia sekä vanhemmille vähemmän työtä. Usein lomilla emme edes tee mitään ihmeellistä, mutta silti sama haikeus iskee jokaisen loman lopussa.
Tahtoisin uskoa meidän vain viihtyvän perheenä niin hyvin yhdessä. Nauttivan yhdessä niistä ihan arkisista puuhista ulkoiluineen ja leikkeineen. Todellisuudessa kuitenkin kyllähän lapset lomalla enemmän myös kinastelevatkin, sillä hetkittäin toisen naama lähes 24/7 saattaa vain ärsyttää. Ainakin jos kysytään aamuisin teiniltä, jonka mielipide aikaisin kolinalla heräävästä pikkuveljestä on tullut varsin selväksi. Pieniä ärsytyksen hetkiä lukuun ottamatta on kuitenkin ollut ilo seurata kuinka kaikki lapset yhdessä iloisina touhuilevat ikäeroistaan huolimatta.
Juuri kiireetön yhdessäolo taitaa olla se loma-aikojen salaisuus. Ei tarvitse lentää minuuttiaikataululla taksikuskia leikkien vaan voi kaivaa vohveliraudan esiin, jos siltä tuntuu. Lomalla toki lapset touhuilevat myös kavereidensa kanssa, mutta aikaa jää enemmän sisarustenkin välisille puuhille. Pelataan aamuisin pyjamissa lautapelejä, mennään metsäretkille, hiihdellään ja kutitellaan iltaisin kilpaa toinen toisiamme. Aikataulujen poistuminen vie kiireen mennessään ja päivistä nauttii aivan toisella tapaa. Toki tämä ei tarkoita täysin rytmitöntä vapaata elämääkään.
Tuntuisiko arki yhtä ihanalle, jos olisikin ainainen loma? Vaikka pitkä kesälomakin saa vielä samanlaisen haikeuden pintaan, tarvitaan välillä myös täysin normaalia arkea aikatauluineen. Loma ei olisi yhtä nautinnollista lomaa ilman sitä perusarkea välissä. Ilman perusarkea puuttuisi myös jännittävä suunnitteluvaihe puhumattakaan loman alkamisen mahtavasta fiiliksestä. Nyt on siis taas aika nauttia arkisista päivistä kaikkine menoineen ja alkaa hiljalleen suunnittelemaan talvilomaa. Sieltä se kuitenkin tulee nopeammin kuin uskoisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti