9. heinäkuuta 2017

Raskausmyrkytyskö uhkaa?

 Vaikka kaikki raskauteni ovat menneet pääpiirteittäin samalla kaavalla, on jokaisessa tullut vastaan myös jotain uutta. Tässä raskaudessa toivoin tuon uuden olevan vain normaalia pidempään jatkunut pahoinvointi, mutta viime neuvolassa otsaani jo uhattiinkin iskeä raskausmyrkytys-leima.

 Olin käynnillä ehtinyt jo ohimennen mainita jo lähes viikon kestäneestä päänsärystä ja yhä viikoittain jatkuvasta pahoinvoinnista. Verenpainetta mitatessa lukemaksi napsahti itselleni korkein luku ikinä yläpaineen ollessa vähän päälle 130. Vielä Tellua odottaessa tuo yläpaine saattoi olla jopa alle 100, mutta poikien myötä elämään astunut valvominen ja univelka ovat tuota lukemaa sadan paremmalle puolelle nostattaneet.
 Palataan nyt kuitenkin itse neuvolakäyntiin. Korkean verenpaineen, päänsäryn ja pahoinvoinnin vuoksi th oli siis vahvasti sitä mieltä, että vaikka pissa olikin puhdas, raskausmyrkytys olisi minuun iskemässä eli tilani vaatisi ehdottomasti tarkkailua.

 Itse näin hetken mielessäni kauhukuvia yllättäen syntyneestä pienen pienestä vauvasta, jolle ei kotona ollut mitään valmiina. Mietin kuinka ihmeessä pyörittäisin yksin arkea ja olisin samaan aikaan pienen luona sairaalassa, jota vieläpä kammoan yli kaiken?! Elin vahvasti siinä uskossa, että tuntisin kyllä kehoni oikut ja niiden syyt. Päänsärky johtui täysin jumissa olevista niska-hartiaseudusta, pahoinvointi nyt vaan ei kokonaan näyttäisi raskauden aikana helpottavan ja verenpaineen nousu johtuisi viime aikojen huonoista öistä, kiputilasta ja viime päivien hieman liian vähäisestä juomisesta. Hetken jo mielessä kävi myös enteilikö verenpaineen nousu sittenkin taas synnytystä, sillä viime aikoina supistelut olivat olleet entistä enemmän kiusana.
  Sovittiin neuvolassa, että ennen seuraavaa käyntiä mittailisin verenpainetta nyt tiiviisti kotona ja olisin oloni kanssa tuntosarvet entistä enemmän herkemmällä. Nyt päänsäryn poistuttua kuvioista ja parempien yöunien jälkeen mittaustulos olikin jo itselleni täysin normaali! Hieman varovaisesti huokaisin helpotuksesta, vaikka toki seuranta jatkuu.

 Hetken mietin olisiko th:n ollut syytä paremmin kuunnella omia tuntemuksiani ennen leimaamista, mutta toisaalta tässähän saa olla vain kiitollinen Suomen toimivasta terveydenhuollosta. Pienen hyvinvointi on vielä täysin muiden käsissä ja aktiivisella seurannalla mahdollisiin ongelmiin pystytään yleensä puuttumaan ajoissa. Ehkä me vielä päästään yhdessä kasassa sinne syksyyn asti ja mun tuurilla komeasti yli lasketunkin :D

 Oletko joutunut raskausaikana kohonneen verenpaineen pelästyttämäksi? Palautuiko tilanne normaaliksi vai kuinkas sitten kävikään?

4 kommenttia:

  1. Verenpaine ei ole ollut raskausaikoina koholla, paitsi esikoisen kanssa rv 42+0, päivänä jolloin muutenkin piti jo käynnistellä. Päänsärky ja valkuaisarvojen nousua seurattiin koko edellinen viikko sekä neuvolassa että sairaalassa, mutta käynnistyspäivänä kaikki arvot olikin neljällä plussalla ja mulla paha raskausmyrkytys. Vauvaan ei vaikuttanut, kun oli muutenkin jo reilusti yli la, mutta itse pelästyin kyllä kovasti.

    Hyvä että paine laski sulla. Voimia kovasti loppuraskauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Tuollainen kokemus kyllä varmasti pelästyttää! Onneksi vauvalla oli kuitenkin kaikki hyvin ja sinulla raskaus jo noin pitkällä.

      Poista
  2. Mulla oli pääosin verenpaine ihan normaaleissa rajoissa, mutta muistan ekassa raskaudessa paine oli kohollaan kun loppuraskaudesta jouduin kävellen neuvolaan.. Paineet oli kuitenkin normalisoitunut jo neuvolakäynnin lopulla kun ne mitattiin uudestaan.. Taisi olla liiallinen rasitus syynä. :D Toisessa raskaudessa minua vaivasi hieman matalat paineet. Pidän peukkuja sinulle, että pysyisi nyt alhaalla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin taitaa rasitus nyt toisinaan hieman paineissa näkyä, mutta onneksi ovat yhä sallituissa lukemissa :)

      Poista