16. lokakuuta 2013

Kohti talvea

 Meillä on taas talvihankinnat lähestulkoon tekemättä. Tuntuu ettei ajatus kulje eikä ole aikaa ja voimia syventyä asiaan. Pikkutäry on ilmoittanut haluavansa punaisen toppahaalarin. Väri voi tosin vielä vaihtua sillä saatiin 30% alella hommattua jotain punaista jo.
  Malli ei tosiaankaan ollut sadepäivän energiapiikissään suostuvainen sovituskuville, mutta kyseessä on siis Reiman curtis koossa 110. Olin ajatellut lähinnä napata ensi talveksi, mutta ei tämä järin reilua kokoa ole! Varmasti tulee käyttöön jo talvella.
 Jyrä sai itselleen mustan haalarin. On kokoa 62/68, mutta mielestäni varsin pienen oloinen. Vielä on kasvuvaraa, mutta saa nähdä meneekö koko talvea. Alessa ei kuitenkaan kokoa 74/80 ollut joten en pystynyt vertaamaankaan ja toisaalta sen kokoinen olisi tuntunut hurjan isolle nyt 50-56cm:n vaatteita käyttävälle. Toinen puku on kuitenkin oltava niin ostan sen sitten koossa 68. On sitten ainakin joku puku mikä varmuudella mahtuu kevääseen asti.

 Tässä vaiheessa varusteluja lasten talvivaatetus on siis vahvasti Reima-painoitteinen. Reiman kestävyydestä meillä on ollut useaan kertaan todella huonoja kokemuksia ja olin joskus jo vannonut ettei merkkiä meille enää tule. Vauvahan ei kuitenkaan vielä liiku eikä takkikaan joudu samanlaisille koetuksille kuin alaosa joten olen sittenkin antanut uuden mahdollisuuden. Vielä pitäisi löytää Tellulle toinen takki ja parit housut sekä pojille haalarit ja tietysti kengät sekä asusteet koko porukalle. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti