Yläkerrassa iloisesti sovussa leikkivä lapsilauma ja edessä aamukahvi, Tellun ja kummitytön leipoma banaani-suklaamuffinssi sekä miehen tuoma Kidd.O. Kiireetön aamun hetki, jonka kruunasi sitterissä tyytyväisenä touhuileva Jyrä. Lehden lukeminen vaihtui vain selailuksi sillä syvä onnentunne valtasi sydämeni. Kyllähän Jyrä rakas on ollut huutaessaankin, mutta kuinka ihana onkaan iloisesti jokelteleva ja leveää hampaatonta hymyään esittelevä miehenalku! Siis sellainen mitä jotkut kutsuisivat normaaliksi vauvaksi. Miten sitä 7 vuodessa voikaan unohtaa kuinka mahtavalle tuntuukaan tuollaista ihanuutta hoitaa ja helliä?!
Tänään aamu olikin taas tutun harmaa, mutta vain sateen vuoksi. Lapsilauma on poistunut koteihinsa, Pikkutäry kadonnut mummon matkaan ja Tellu saateltu bussipysäkille. Jyrä nukkuu ensimmäisiä nokosiaan hurmattuaan ennen sitä äitinsä täysin. Hiljaa mielessäni uskallan jo miettiä alkaisiko huutokausi olemaan meiltä ohi? Ellei niin tälläiset aamut antavat voimaa ja uskoa parempaan huomiseen. Nyt nauttimaan aamukahvia ja josko vihdoin saisin luettuakin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti