25. lokakuuta 2013

Hyvän asian puolesta

 Olen suurella mielenkiinnolla seurannut juttuja uudesta lastensairaalasta. Tuntuu jotenkin kummalle, ettei näin tärkeää hanketta saada tehtyä ilman ihania lahjoittajia. Onneksi näitä yrityksiä ja yksityishenkilöitä kuitenkin löytyy ja toivottavasti yhä useampi antaisi hankkeelle tukensa!

 Meillä lapset ovat välttyneet pahemmilta terveysongelmilta, mutta lastenklinikka on kuitenkin tärkeä osa elämääni. 
   Vuonna 1984 eräs pieni tyttönen sai uuden mahdollisuuden elämään. Ilman lastenklinikkaa ja sen osaavaa henkilökuntaa en siis olisi tässä onnellisena pienten lasten äitinä. Itse sairaala-ajasta itselläni ei suuria muistikuvia ole. Sen kuitenkin muistan kuinka pelottavaa siellä oli olla ihan yksin ja kuinka lohduttomasti itkinkään vieraiden poistuessa. Sitä tunnetta en toivoisi kenenkään lapsen kokevan! Niinpä toivoisinkin, että mahdollisimman moni tutustuisi uusi lastensairaala 2017 hankkeeseen ja ennen kaikkea antaisi tukensa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti