Pikkutäry rakastaa tähtilamppuaan. Iltaisin nukkumaan käydessä se pitää laittaa päälle, heittää peitto pojan korville ja toivottaa "kauniita unia, oman kullan kuvia, pusi pusi" Poika ei siis siedä iltasuukkoja, mutta silti ne pitää saada sanallisesti. Ellei muista niin sängystä nousee pieni pää huutaen vaativasti "unohtu puti puti äiti" (miksi se on aina äiti vaikka isäkin olisi saatavilla?) ja saman rituaalin saa aloittaa alusta.
Nyt alkaa kyllä pojan kanssa samassa huoneessa nukkuminen meille vanhemmille riittää. Pojan lääkitys on sillä tasolla, että yöt ovat rauhoittuneet. Tai siis ei. Pikkutäry herää useasti yössä laittamaan rakkaan lamppunsa päälle eikä me miehen kanssa osata nukkua vaan käydään sammuttamassa se ja kierre on valmis. Poika siis nousee vaan napsauttamaan lampun päälle ja jatkaa peitto pään päällä kuorsausta. Tosi reilua! Toisaalta parempi näin kuin olisi pirteänä kahdelta yöllä vaatimassa seuraa tai änkemässä väliin.
Väsymyksestäni huolimatta raahauduttiin aamusta ulos haravoimaan. Pikkutäry tosin hyppi työni tuloksen takaisin pitkin nurmikkoa. Eihän sitä montaa kertaa vuodessa lehtikasaan pääse hyppimään! Täytyy vain toivoa jatkossakin ilman pysyvän yhtä ihanan aurinkoisena kuin tänäänkin niin onhan meillä aikaa haravaa heilutella. Sisälle tultua Pikkutäry sanoikin, että eläimet taavii puun. Siispä me askerreltiin heille sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti