Pelonsekaisin tuntein ensimmäiseen ultraan

 Päätin julkaista vielä näin jälkikäteen meidän hieman erilaisen raskauspolun ja sen kuinka se päättyikään. Ehdin kirjoittelemaan kevääseen asti ylös ajatuksia blogia varten. Julkaisen luonnokset järjestyksessä sitä mukaa, kun ehdin ne viimeistellä. Kenties tästä kaikesta, tai edes osasta siitä, on vertaistukea jollekin. Nyt on vihdoin ensimmäisen ultran aika!

  Alkuraskauden epävarmuudessa olisin niin kovin tahtonut varhaisultraan! Valitettavasti vaan lähiseudulla ei sopuhintaista ole tarjolla, eikä sopivaa ajankohtaa pienelle ultrausreissulle tuntunut löytyvän. Toisaalta eihän se olisi mitään taannut, vaikka varhaisultrassa olisikin syke näkynyt. Kävin siis kiltisti rv 10 labrassa verikokeissa ja odottelin jännityksessä hermoillen nt-ultraa. 

 Vihdoin koitti kauan odotettu päivä, kun matkasimme miehen kanssa äitiyspolille. Heti ultrauksen aluksi ruutuun ilmestyi pieni, liikkuva ihme eikä kyyneleitä silmäkulmissa voinut estää. Kätilö kertoi jo ennen mittauksia, ettei niskaturvotuksesta ainakaan huolta ole. Näin huolemme väheni heti alkuun ja pystyimme vain ihastelemaan pientä kätilön tutkiessa hyvin tarkkaan rakenteita. Mitään poikkeavaa ei tutkimuksessa löydetty eli täydellinen pieni. Kooltaan mittojen mukaan hieman viikkoja pienempi, mutta edes laskettua aikaa oli heiton mukaan turha muuttaa. 

 Koska ultraus oli sujunut jopa edellä aikataulusta ja vatsan päältä oli niin erinomainen näkyvyys, saimme lopuksi ihastella pientä myös 3D.nä ♥ Saimme laskea pienen pienet varpaat ja sormet. Ihasteltiin nöpönenää ja muutenkin suloisia kasvoja, jotka muistuttivat selvästi sisaruksia. Siinä hetkessä oli vain valtaisa kiitollisus, onni ja rauhallisuus. Pienen potkiessa villisti anturia sain myös varmistuksen, että muutamia päiviä aikaisemmin liikkeiksi hyvällä mielikuvituksella luulemani hentoinen havina oli kuin olikin pienen liikkeitä ♥ 

 Nt-ultran jälkeen uskalsin ensimmäistä kertaa ääneen puhua miehelle syksystä, jolloin vauva ehkä saapuisi. Tiesin, että mitä vain voi vielä raskaudessa tapahtua. Keskityin onnellisena mahan kasvattamiseen ja pienen liikkeistä nauttimiseen yrittäen ottaa raskauden iloista kaiken irti. Silti tahtomattani ja kaikesta järkeilyistä huolimatta en päässyt eroon tunteesta, ettei kaikki ole hyvin. Tuo sama tunne oli ollut edellisessä hyvin sujuneessa raskaudessa mukana, mutta nyt se tuntui erilaiselle ja jotenkin voimakkaammalle. Ehkä iän vuoksi tieto vain rauhoittamisen sijaan lisäsi nyt epävarmuutta?

 

Ihana, pelottava alkuraskaus

  Päätin julkaista vielä näin jälkikäteen meidän hieman erilaisen raskauspolun ja sen kuinka se päättyikään. Ehdin kirjoittelemaan kevääseen asti ylös ajatuksia blogia varten. Julkaisen luonnokset järjestyksessä sitä mukaa, kun ehdin ne viimeistellä. Kenties tästä kaikesta, tai edes osasta siitä, on vertaistukea jollekin. Nyt on vuorossa epävarma alkuraskaus.

 Plussatesti toi tullessaan valtaisan onnen. Unelma oli sittenkin lähempänä toteutumistaan! Onnen lisäksi kuvaan astui kuitenkin myös pelko. Tiesimme aivan hyvin millainen keskenmeno- tai kromosomihäiriöriski jo ikäni puolesta olisi, eikä aikaisempia raskauksia kovemmat alavatsakivut vähentäneet pelkoa yhtään. Toki tiesin myös kipujen ja pienen tuhruilun voivan yhtä hyvin kuulua alkuraskauden oireisiin. Näihin oireisiin ei itse omilla toimillaan voinut vaikuttaa, eikä mahdollista keskenmenoa estää, joten oli vain yritettävä nauttia hetkistä raskaana ja olla pelkäämättä pahinta. Helpommin sanottu, sillä tiesimme valitettavasti myös, ettemme uutta mahdollisuutta raskauteen välttämättä enää saisi.

 Jokainen uusi päivä raskaana oli suuri ilo. Väsymys, pahoinvointi ja kovat alavatsakivut vaikeuttivat päiviä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olo oli pirteä vain aamuöisin, mutta päivät oli lasten kanssa yritettävä sinnitellä mahdollisimman normaalina. Itselleni tyypillinen alkuraskauden migreeniputki pysyi poissa. Toisaalta ihanaa nauttia lisääntyvästä valoisuudesta ja kevään saapumisesta, mutta lisäsihän se epävarmuutta entisestään! Ensimmäistä neuvola-aikaa tuntui olevan niin kovin vaikea soittaa, sillä mietin miten pystyisin sen keskenmenon jälkeen perumaan. 

 Yritin uskotella itselleni, että jokainen raskaus oireineen on aina vähän erilainen. Pahimpien epätoivojen hetkellä mies valoi uskoa, että kyllä me tämä lapsi syliin asti saadaan. Palkitsin hänet liian usein kunnon hormonimyrskyillä, kuten purskahtamalla kaupassa pikkulapsen lailla itkuun, koska en saanut muiden tavoin sushia. Hiljalleen viikot lisääntyivät, housut kiristyivät ja ihan kuin jotain hentoista kuplintaakin olisi mahassa tuntunut. Hetkittäin teki mieli seota ihanista vauvajutuista ja huutaa onnea koko maailmalle. Samaan aikaan kuitenkin halusin pitää salaisuudestamme yhä tiukemmin kiinni, sillä jokin sisälläni sanoi, ettei kaikki ole hyvin. Onneksi aivan pian olisi ensimmäisen ultran aika ja saisimme jonkinlaista helpotusta tähän epävarmuuteen!

Oireet ennen plussaa

   Niin se aika kuin huomaamatta taas hurahti ohitse. Tarkoitukseni oli ensin kesän aikana päivittää blogia ja samalla kiriä raskauspostaukset ajan tasalle. Elämä vain taas pääsi yllättämään hieman toisella tavalla kerran jos toisenkin ja kesästä sekä syksystä tuli hieman erilaisia kuin suunnittelimme. Tiedän, voi olla ärsyttävääkin, etten avaa asiaa nyt ainakaan vielä kesän kohdalta sen enempää, mutta kaikki on kuitenkin täällä hyvin! 

 Nyt, kun aikaa on hieman kulunut, päätin julkaista vielä näin jälkikäteen meidän hieman erilaisen raskauspolun ja sen kuinka se päättyikään. Ehdin kirjoittelemaan kevääseen asti ylös ajatuksia blogia varten. Julkaisen luonnokset järjestyksessä sitä mukaa, kun ehdin ne viimeistellä. Kenties tästä kaikesta, tai edes osasta siitä, on vertaistukea jollekin. Aloitetaan siis aivan alusta ajasta, jolloin kaikki oli vielä unelmaa. 

  Usein lasta yrittävät ja kovasti toivovat etsivät jo pian ovulaation jälkeen merkkejä mahdollisesta onnistumisesta. Kuinka paljon sitä voikaan kerta toisensa jälkeen innostua uudesta oireesta, kunnes lopulta pettymys tiputtaakin takaisin maanpinnalle?! Tarpeeksi kauan yritystaivalta räpiköineenä sitä huomaakin jo, että on aivan sama onko täysin oireeton vai kokeeko kaikki mahdolliset raskausoireet lopputuloksen ollessa silti aina se sama; nega, ei raskaana. Valitettavasti raskausoireet ja pms-oireet voivat sekoittua nostattaen kuukaudesta toiseen turhia toiveita, tai sitten joskus hedelmöittynyt munasolu ei vaan saanut tarrattua kunnolla kiinni. 

 Itse ehdin aiemmista kierroista olla aivan varma raskaudesta ja yritystaipaleella pettymyksiä tuli negatiivisten raskaustestien myötä liian monta. Niin selviä raskausoireita muka! Aluksi varmasti "oireet" johtuivat vain liiallisesta kehon tarkkailusta ja niistä kirotuista pms-oireista, joihin ei ennen ollut niin huomiota kiinnittänyt. Lopulta joukossa oli kuitenkin myös niitä kiertoja, jotka päättyivät ns. kemialliseen raskauteen.

 Kun viimeisessä yrityskierrossa jo tiesin, ettei meillä toivoa juurikaan ole, kirjoitin itselleni osittain leikilläni oireet ylös. Sitä listaa voisin aina tarvittaessa lukea ja muistuttaa itseäni ottamaan rauhallisesti. Raskaus ei olisi mahdollinen, vaikka kuinka sitä toivoisi. Enpä olisi ikinä silloin edes leikilläni osannut arvata, että kirjoitinkin täysin päinvastaista listaa raskauden ensioireista!

 Koronarokotteen sekoittaman kierron vuoksi dpo:t on tässä nyt laskettu nt-ultrassa vahvistetuista päivistä. Ovulaatioon viittaavia kipuja ja oireita oli muutamaa päivää aikaisemmin, mutta irtoaminen on tosiaan hyvinkin voinut tapahtua vielä myöhemmin. 

dpo 3 Perinteinen menkkafinni

dpo 6 Perinteinen migreeni poissa, mutta päätä kyllä särkee. Hengästyttää normaalia helpommin. Flunssa tulossa?

dpo 7 Väsyttää aivan valtavasti. Olisiko se migreeni vain myöhässä?

dpo 8 Ulkoillessa ihmeen etova olo. Koko päivän tuntuu kiukuttavan kaikki. Nukahdan illalla aikaisin sohvalle.

dpo 9 Aamulla peilistä kurkkii joku pizza! Ei sittenkään vaan kasvonihan ne vain ovat menkkafinnien lisääntyessä villisti. Itkettää ihan kaikki. Hiton hormonit! Vv paksua ja voidemaista. 

dpo 10 Jäädyn, vaikka olen sisällä hautautuneena lämpimään pesään. Etoo jatkuvasti. Syke ilmeisesti myös heittelee stressistä välillä omiaan.

dpo 11 Koko aamupäivä hyvin vahvaa etomista. Yrjö meinasi hyökätä kaupassa maskiin. Illalla väsymys iskee taas ennen aikojaan ja olen aivan jäässä. Varmaan huonon edellisyön tulosta.?

dpo 12 Yhä edelleen etominen jatkuu. Lumitöitä tehdessä järkyttävä vihlaisu jossain kohdunseudulla. Eiköhän tämä kierto ala olla taputeltu! Nukahdan jo ennen lapsia.

dpo 13 Aamulämpö yhä koholla, mutta olo on myös lievästi flunssainen. Tulisi nyt sieltä se tauti jos on kerta tullakseen! Menkat eivät ole näköjään tälläkään kertaa ainakaan kellontarkassa aikataulussaan.

dpo 14 Aamulämpö laskenut, mutta yhä se ilkeä flunssainen olo ja etominen jatkuu. Maha jumittaa, ihme ruokahimoja ja nännitkin yrittävät huijata arkuudellaan. Kellertävästä vv:sta päätellen keltarauhanen sentään toiminut ainakin.

dpo 15 Aamulämpö normaalia selvästi korkeammalla ja palelee. Nyt vihdoinko se flunssa tulee?!

dpo 16 Mitä vit**a?! Myöhästelevistä menkoista ärsyyntyneenä tehty testi huutaa selvää plussaa, vaikka sen ei pitänyt olla edes mahdollista! Onko tämä jotain kehon julmaa pilaa? Oli tai ei, onnenkyyneleet valuvat väkisinkin silmistä. Ehkä ihmeitä voikin oikeasti tapahtua! Vai innostunko nyt liikaa ja pettymys odottaa nurkan takana? Silti, niin selvästi plussa, ettei voi olla epäselvyyttä, ihanaa!!

 Kevät 22: Edelleenkin tuntuu niin kovin uskomattomalta ja kiitolliselta, että tässä oikeasti raskaana ollaan. Meille oikeasti tulee vauva, mikäli kaikki menee loppuun asti hyvin! Onneksi elämällä on näitä ihaniakin yllätyksiä tarjolla ♥

 Oletko sinä kokenut selviä oireita jo ennen plussaa?

Ihmeellinen elämä

  Kenties yksi elämän hienoimmista puolista on sen yllättävyys. Asioita voi suunnitella, haaveilla ja toteuttaa, mutta koskaan ei voi ennakolta olla täysin varma mitä seuraava hetki, päivä tai vuosi tuo tullessaan. Elämä on yllätyksiä ja ihmeitä täynnä!

 Kirjoitin edellisessä postauksessa vauvakuumeesta näin vähän vanhemmalla iällä. Onnekseni olen löytänyt rinnalleni miehen, joka haaveilee pitkälti samoista asioista. Vaikka hän ei aina täysin ymmärräkään vauvakuumettani, on mies ollut suuri tuki ja turva. Halannut ja lohduttanut pettymyksien ja surun hetkellä sekä kannustanut luottamaan tulevaisuuteen silloin, kun itse olen ollut syvällä jossakin. Yhdessä me olemme selvinneet ♥

 Niin, vauvakuumeen lisäksi olemme käyneet läpi yrittämisen raskaan tien tietäen, ettei tässä todellakaan hedelmällisimmässä iässä enää olla. Pelkästään siinä olisi ollut tarpeeksi haasteita, mutta koronarokotukset sekoittivat kiertoni aivan täysin aina edellistä pahemmin sekä taustalla oli diagnosoitu myös lapsettomuutta aiheuttava syy. Raskaustestit ilkkuivat kuukaudesta toiseen 'ei raskaana' aiheuttaen kyyneltulvia ja mieli oli jo usein täysin luovuttanut. Sydän yhä kaipasi ja järki yritti epätoivoisesti tehdä surutyötä. Ajatus luovuttamisestakaan ei silti vain tuntunut oikealle. 

Tämä vuosi alkoi aivan toisin kuin olimme ehkä haaveilleet. Vuodesta näytti tulevan huolien värittämänä musta eikä toivoa onnistumisesta ollut. Olimme kirjaimellisesti rikki yrittäessämme käsittää tilannettamme ja ainut lohtu tuntui usein olevan jo olemassa olevissa lapsissa. Elämä päätti kuitenkin yllättää ja muuttaa totaalisesti vuoden suunnan, kun eräänä kauniina talvipäivänä päätin jälleen kerran suuttuneena kehooni tehdä taas yhden negatiivisen raskaustestin. Ei tullut negatiivista vaan totaalinen jättiyllätys, jota ei ensin meinannut millään uskoa todeksi.

 Huolimatta kaikista vastoinkäymisistä ja vastoin olemattomia onnistumisprosentteja unelmamme on lähempänä toteutumistaan. Jos kaikki menee hyvin, meille tulee syksyllä vauva♥ Olo on yhä vieläkin suuren kiitollisuuden lisäksi epäuskoinen. Oikeastiko me onnistuimme sittenkin? Kuinka ihmeellisesti elämä osasikaan taas yllättää ♥

Vauvakuume parasta ennen päiväyksen jälkeen

  Hei, Olen Nanna ja olen parantumattomasti vauvakuumeinen. Joistakin kroonisesti vauvakuumeisista poiketen en kuitenkaan haikaile pelkästään raskauden ja vauvan perään. Vauvan tuoksu, tuhina, pienet varpaat ja sormet, ilmeet jne. ovat kerrassaan hurmaavia, mutta rakastan myös seurata lapsen yksilöllistä kasvua ja kehitystä sekä ihmetellä mahtavaa persoonaa ihan sinne isoksi asti.

 Jokainen kroonisesta vauvakuumeesta kärsivä tietää, että johonkin se raja todellisuuden ja haaveiden välille on asetettava. Vaikka vauvat ja lapset ylipäätään olisivat kuinka ihania, on muistettava mm. omat voimavaransa, taloudelliset resurssit ja puolison mielipide. Parisuhteessa on tehtävä kompromisseja, mutta lapsimäärän kanssa saa olla itsekäs. Toisaalta niin hassulta kuin se kuulostaakin vauvakuumetta voi potea, vaikkei edes haluaisi lisää lapsia. 

Noin 35-vuotiaana munasolujen laatu alkaa heikentyä, vaikka toki yksilölliset erot voivat olla suuria. Olenkin miettinyt onko tämä krooninen, mutta viime vuosina selvästi pahentunut vauvakuumeeni myös liitettävissä ikäkriisiin? Tiedostanhan hyvin jo parasta ennen päiväykseni menneen vuosia sitten! Voiko hedelmällisyydestä luopuminen ahdistaa niin paljon, että vauvakuume nousee uusille lukemille? Vai kuuluuko tämä kaipauksen tunne vain kroonisen vauvakuumeen oireenkuvaan?

 Olen kuullut sanottavan, että moni nainen jää ilman vielä sitä yhtä lasta. Ehkä kroonisessa vauvakuumeessa se meneekin juuri niin. Kuulemani mukaan vauvakuume myös usein helpottaa viimeistään vaihdevuosien alkaessa, mutta sinne taitaa olla vielä matkaa. Entä jos alati paheneva vauvakuume ei helpotakaan ennen sitä? Ehkä lisääntyvät ikävuodet ovat tuoneet tullessaan sen, että tilannetta on realiteetit huomioiden helpompi edes yrittää hyväksyä ja yrittää miettiä tilalle muita ajatuksen kohteita. Silti yhä uudelleen ja uudelleen löydän itseni ajattelemasta kuinka ihana sellainen pieni käärö meille vielä olisi ♥

Wilma-merkintöjen taustalla olikin lapsen stressi

  Koululaisten vanhemmille Wilma on varmasti tullut erittäin tutuksi. Mm. lapsen luonteesta riippuen toisista on mukava katsella lapsen saamaa palautetta ja toisista Wilma voi tuntua lähinnä rikosrekisteriltä, jossa lapsesta ei löydy mitään hyvää sanottavaa ja jokainen vessareissukin on raportoitu. Positiivista tosin tietysti, että koululainen osaa jo vessassa käydä!

 Meillä isommat koululaiset kuuluvat niihin, joiden viestien sisältöä ei juuri tarvitse jännittää. Koulunkäynti sujuu ja palaute on erittäin myönteistä. Jos pojalla koulussa on joku välikohtaus joskus ollut, on hän ollut siellä hyvällä puolella yrittämässä rauhoittaa tilannetta. Sellainen hän on luonteeltaan. Sitten on tämä nuorempi painos, joka on saanut vanhempansa tutustumaan rikosrekisteripuoleen. Välillä on tuntunut, ettei viesteistä edes tunnista omaa lastaan. Kerran tosin sain todisteiden kanssa todistaa myös hänen syyttömyytensä, kun kaveri oli uskottavasti syyttänyt omilla hurjilla tekosillaan. Hiljaista poikaa oli ilmeisesti helppo syyttää.

 Niin, ei Onni yhtään sen huonompi ole kuin isommat sisaruksensakaan. Opiskelu sujuu loistavasti, jos hän itse niin haluaa. Iso päälle 20 oppilaan luokka vaan tuo omat sosiaaliset haasteensa ja villien kavereiden mukaan on helppo lähteä. Tarpeeksi negatiivisia merkintöjä luettuani päätin perehtyä ongelmien taustoihin hieman pintaa syvemmältä. Lapset toki käyttäytyvät erilailla kavereidensa kuin vanhempiensa seurassa, mutta silti merkintöjen lapsi tuntui niin vieraalta ja poika itsekin oli asiasta surullinen.

 Yksi merkittävä tuntikäyttäytymiseen liittyvä asia oli istumapaikka. Jo viime vuonna opettaja oli todennut sillä olevan suuri merkitys ja alkuun toive reunapaikasta toimi. Sitten paikkaa vaihdettiin aivan keskelle luokkaa, jossa Onnille ei tietenkään ollut "omaa tilaa" vaan ahdistavasti luokkakaverit ja hälinä aivan joka puolella. Hetkeksi pyynnöstäni paikka vaihdettiin takaisin reunaan, kunnes pulpetti taas siirtyi haasteellisempaan paikkaan, jossa pojan oloon ei auta edes kuulosuojaimien käyttö. 'Äiti mua niin stressaa koulussa' - totesi Onni kerran kotiin tullessaan. 

 Illalla tuota lausetta ja siitä syntynyttä keskusteluamme miettiessäni lopulta tajusin, mistä lopulta kaikessa siinä huonossa käyttäytymisessä oli kyse. Opiskelu isossa ja rauhattomassa luokassa tosiaan stressaa päivitäin lastani! Kaikki ne Wilmaan merkityt negatiiviset käyttäytymiset (mm. ärtyneisyys, raivokohtaukset tai tottelemattomuus ja levottomuus) ovat myös oireita lapsen stressille, eikä tokaluokkalainen osaa tietenkään käsitellä stressiä! Loma-aikoina Onni oli oma vanha, iloinen itsensä, mutta syynä ei ollutkaan väsyminen vaan stressin helpottaminen. 

Ryhdyin miettimään kuinka helpottaa lapseni stressiä. Toive istumapaikasta oli opettajan tiedossa ja luokkakokoon tai luokassa opiskeluun ei tietenkään voinut vaikuttaa. Pelkät kuulosuojaimet eivät selvästikään riittäneet opiskelurauhaan ja sitten oli vielä ne välitunnitkin. Päätin ensihätään tilata ihanan Fanni-sarjan kirjan stressinsäätelyyn ja rentoutumiseen, vaikka sen suositusikä olikin 4-7-vuotiaille.  Kirja muutti ensimmäisestä päivästä lähtien pojan yöpöydälle ja päätyi monena iltana luettavaksi selvästi rentoutusharjoitusten toimiessa. 

 Tällä hetkellä stressin taso on pysynyt siedettävänä, mutta suurin apu on valitettavasti ollut luokassa kiertävät taudit. Kun oppilaita on ollut huomattavasti vähemmän, ei stressaavia tilanteita samalla lailla ole päässyt tapahtumaan. Myös tiettyjen oppilaiden poissa ollessa ei ongelmia ilmene, sillä silloin tahalliset ärsyttämiset ja suurin rauhattomuus ovat poissa. Tällä viikolla eräällä välitunnilla normaalin luokkakaverille ärtymisen sijaan Onni oli mennyt sanomaan ärsytyksestään kaverin käytöksestä välituntivalvojalle ja saanut näin kaipaamansa rauhan. Hyvin hiljaa rentoutumista ja oikeita toimintatapoja yhdessä harjoitellen mennään siis vihdoin eteenpäin!

 Loppuun täytyy vielä selventää, että vaikka puhun mm. rikosrekisteristä, en missään nimessä syytä opettajaa tai vähättele lapseni osuutta. Kyllä Onni on saanut opettajalta Wilmaan ja puheissa myös sitä kannustavaa palautetta sekä ymmärrystä sosiaalisuudelleen. Muiden vanhempien kanssa keskustellessa on myös tullut selväksi, ettei poikani ole ainut samoja merkintöjä keräävä. Kyllä se on yleensä se koko poikajoukko yhteistuumin vauhdissa, tai Onni joutuu tilanteeseen mukaan stressaannuttuan tarpeeksi, jolloin hiljaisesta pojasta lähtee ääntä paljon yli sallitun eikä kehonkielikään jätä mitään arvailujen varaan. 

Onko sinulla kokemusta lapsen stressistä? 

Hyvätuloisesta köyhäksi?

 Kun muutama vuosi sitten päätimme koronan alkumetreillä minun jäävän yhä kotiin lasten kanssa, emme varmasti osanneet edes kuvitella millaisessa tilanteessa maailma näin muutaman vuoden päästä olisi. Miten ihmeessä olisimme, kun nytkin tämä maailman tilanne tuntuu niin kovin epäuskoiselle ja toiveissa kaikki kauheus olisi vain unta?!

 Pelkästään miehen tulojen varaan jäädessä oli selvää, että jostain joutuisimme luopumaan, tai menetetyt pienet tuloni olisi ainakin osittain korvattava. Silti koimme vielä äskettäin talouden olevan hyvässä kunnossa. Emme yhdessä juurikaan miettineet mitä kaupasta voisi ostaa tai onko meillä juuri nyt rahaa johonkin hankintaan. Kävimme kalliimmissakin ravintoloissa, kun laiskotti, ja nautimme lomapäivistä rahaa miettimättä. Niin kovin nopeasti maailma sitten jälleen kerran mullistui.   

 Pitkin talvea on saanut uutisista lukea kuinka sähkö, polttoaine, lämmitys, ruoka jne. kallistuvat. Aina taloudessa pitää olla varaa joustaa, mutta entäs kun kaikki extrakulut osuu kukkarolle ja vaikuttaa vielä merkittävästi siihen ainoaan tulonlähteeseenkin? Tehdystä työstä ei yllättäen jääkään enää kustannusten nousun takia sitä mitä alle vuotta aikaisemmin sopimusta tehdessä olit laskenut. Samaan aikaan ison perheen elämiseen menee aina vain enemmän rahaa. Niin, eihän siinä auta kuin yrittää nipistää kuluista!

 Tällä hetkellä meitä suuresti mietityttää kuinka tulemme taloudellisesti pärjäämään. Ruokakaupassa emme useinkaan enää asioi huolettomasti vaan yritämme ennalta miettiä mahdollisimman edullisia ostoksia. Muiden hankintojen järkevyyttä mietimme nyt todella tarkkaan. Emme esim. toisin kuin aikaisemmin itsestäänselvyytenä ostaneet 46:n jalan omaavalle pojallemme uusia luistimia ja monoja vaan hän lainasi miehen omia. Ok, kauppojen hyllytkin huutivat saatavuusongelmissa  ei oota, mutta entä jos selvästi kasvupyrähdyksessä oleva jalka ensi talveksi taas kasvaisikin? Helpompi katsoa ensi syksynä tilanne uudestaan, kun nyt talviliikunnalle ei kuitenkaan estettä ollut. Ainoastaan isän ja pojan yhteiset liikuntahetket eivät onnistuneet, mutta eipä miehellä juurikaan olisi ollut tänä talvena aikaakaan. 

 Aikaisemmin olimme miettineet öljylämmityksen vaihtoa vasta muutaman vuoden päästä, mutta päätimme jo nopeuttaa tätä projektia. Mikäli öljyn hinta vielä tulee nousemaan, on lämmitysmuodon vaihdoksesta aiheutuneet kulutkin nopeammin korvattu. 3000l öljyä vuodessa, kun voi kohta maksaa pienen omaisuuden.  Mökillä odottaisi myös muutama tarpeellinen projekti, mutta voi olla niiden jäävän tulevalta kesältä väliin. Vaikka meillä vielä ei mitään suurta taloudellista hätää ole, on lähitulevaisuus suuren kysymysmerkin peittämä. Voihan olla, ettei tätä menoa miehellä ole kesäkaudella töitä juuri laisinkaan! 

 Vaikka talous onkin nyt aiheuttanut stressiä, emme suunnittele paluutani työelämään. Haluamme edelleen yrittää tarjota Aarrelle sen saman mahdollisuuden kasvaa kotona kouluun asti. Onnea ei mitata rahassa, vaikka toki raha elämistä helpottaakin. Todennäköisesti joudumme lähitulevaisuudessa entistä enemmän miettimään rahojemme riittävyyttä, mutta saamme vastineeksi aikaa rakkaan poikamme kanssa. Nuo arkiset hetket ovat meille niin arvokkaita, että olemme valmiita luopumaan jostain muusta. Pieni lottovoitto ei silti pahitteeksi olisi! 

 Millaisia ajatuksia hintojen kallistuminen sinussa juuri nyt herättää?