Tämä postaus on odottanut luonnoksissa monen muun tavoin jo pari kuukautta. Kävi nimittäin niin, että eräällä perheretkellä ulkopuolisia ihmisiä seuratessani ärsyynnyin niin, että päätin hylätä kuukaudeksi somen ja netin. Tai eihän nykypäivänä täysin ilman selviä, mutta pyrin hoitamaan vain pakolliset laskunmaksut, Wilmat jne. Kuin huomaamatta menikin yli kuukausi, eikä tehnyt edes tiukkaa!
Nykyään tietotekniikan kehityksen vuoksi niin monet asiat käyvät kuin lähes huomaamatta. Eräänä joulukuisena päivänä oli Wilmaan ilmestynyt osio koulutulokas. Tuon huomatessani jähmetyin hetkeksi tunteikkaana. Isompien lasten kohdalla lähikoulukirjeitä oli aina pienoisen jännityksen keskellä odotettu postitse alkuvuodesta. Nyt pian tuon osion ilmestymisen jälkeen saimme jo ennen joulua tietää Onnin tulevan lähikoulun. Tai oikeastaan, vaikka asummekin lähes kahden koulun rajalla, tiesin tulevan päätöksen jo etukäteen. Ei konkreettista kirjettä kädessä, mutta kuitenkin mustaa valkoisella kertomassa kuinka omasta pikkuisesta on tulossa hiljalleen ihan oikea koululainen. Niisk!
Vaikka tällä kertaa tieto lähikoulusta ja ilmoittautuminen kouluun tapahtui tietokoneen välityksellä, on ne samanlaiset tunteet kuin isompienkin kohdalla silti läsnä. Hetkittäin tekisi mieli painaa paniikkinappulaa, jolla saisi tämän ajan hetkeksi vielä pysähtymään. Meidän hymy huulilla syntynyt pieni vauvamme on jo koulutulokas! Niin mahtavan hieno asia, mutta samalla niin haikeaa.
Suureksi iloksemme Onnin lähikoulu on se sama tuttu ja turvallinen pieni kyläkoulu, jossa isommat lapsetkin ovat olleet. Näin aamun bussimatkat taittuvat yhdessä isoveljen kanssa, mikä luo Onnille hänen vielä tarvitsemaansa suurta turvaa. Tuttu pihapiiri, tutut kaverit ja suuria kouluja vähäisempi oppilasmäärä lisää meidän vanhempien luottoa oppimisen sujumisesta syksylläkin. Onhan valtaosa vanhemmista koululaisistakin jo tuttuja!
Hyppäys eskarista koululaiseksi ei nykyään ole suuren suuri ja Onnillakin käytössä oleva joustava alkuopetus kaventaa sitä entisestään. Silti onhan se ihka ensimmäinen luokka lapselle ja vanhemmille suuri asia. Kun Onni astuu koulun ovesta syksyllä ensimmäistä kertaa sisään, tulee koulumaailma hänen elämäänsä vähintäänkin armeijaikään asti. Tuntuu hurjan pitkältä ajalta, mutta loppupeleissä hujahtaa ohitse yllättävän nopeasti.
Luottamuksesta huolimatta ei voi taas kerran kuin ihmetellä miten kummassa olemme taas näin pian tässä vaiheessa? Aarre tuntuu vielä niin pieneltä, mutta todellisuudessa vuodet vierivät hänenkin kohdallaan ihan yhtä nopeasti. Ehkä täytyy syksyn jälkeen alkaa siis henkisesti valmistautumaan jo seuraavaan koulukutsuun :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti