Se tulee joka vuosi automaattisesti toukokuun toinen sunnuntai halusi tai ei. Virallinen äitienpäivä siis. Nyt alkuviikosta silmäillessäni somea kiinnitin kuitenkin huomiota kuinka paljon tunteita tuo yksi päivä herättääkään. Yliväsynyttä pikkumiestä nukuttaessani jäin pohtimaan asiaa.
Suurimmalle osalle äitienpäivä on varmasti ihana juttu, jossa tärkeintä on olla niiden lasten kanssa, joiden ansiosta äidiksi kutsutaan ja käydä myös tapaamassa omaa äitiä. Ihastellaan lasten tekemiä kortteja ja nautitaan yhteisestä päivästä. Osa taas lataa päänsä sisällä kovat odotukset puolison niskaan ja pettyy kun puoliso ei osannutkaan lukea ajatuksia. Odotetaan aamiaista sänkyyn tai täysin vapaata juhlapäivää, jolloin kaikki hommat hoitaa muut. Petytään, jos sade muuttaa suunnitelmia piknikille lähdöstä. Sitten on heitä, joille äitienpäivä on helvetistä; lapsettomia, lapsensa menettäneitä tai äidittömiä.
Jokaisella meistä on varmasti jonkinlainen lapsuudesta opittu malli, jonka avulla suhtaudumme äitienpäivään. Itse vihasin äitienpäivää pitkään kiittämättömän äitini vuoksi ja vasta omien lasten into sai minut muistamaan kuinka tärkeä päivä on lapselle. Osa meistä onkin oppinut, että äitienpäivänä juuri lapset muistavat äitiä itse tehdyin kortein tai valituin lahjoin eikä niistä huolehtiminen kuulu puolisolle. Osalle taas on aivan selvää äitienpäivän olevan koko perheen juhla, jonka järjestelyihin isäkin osallistuu. Kun kaksi eri perinnettä kohtaa, voi puhumatta toinen joutua pettymään! Myös pienen lapsen yksinhuoltaja voi tuntea olonsa surulliseksi, sillä kuka häntä muistaa lapsen ollessa vielä liian pieni?
Vaikka äitienpäivä mielletään yleisesti iloiseksi perhejuhlaksi, saa silloin olla myös surullinen ja pettynyt. Vääränlaisista muistamisista tai äitienpäivän ohjelmasta kodin ulkopuolella valittamisen sijaan kannattaisi kuitenkin keskustella oman perheen kesken muistaen, että ne ovat loppupeleissä varsin pieniä asioita. Pahemmalle tuntuu heistä, jotka ovat juuri äitinsä tai lapsensa menettäneet tai heistä, jotka joutuvat noita valituksia ja muiden hehkutuksia kuuntelemaan ilman, että kukaan edes sanoisi hyvää äitienpäivää.
Loppupeleissähän virallinen äitienpäivä on vain yksi päivä vuodessa ja on hyvä, että äitien merkitys muistetaan edes silloin. Meille äideille se äitienpäivä on kuitenkin joka päivä. Äitiyteen ei yleensä kuulu prinsessan kohtelua hattarassa vaan äitiys on yksi elämän suurimpia haasteita sisältäen paljon työtä, huolenpitoa ja monia tunteita ilosta huoleen ja suruun. Äitinä olo ei ole helppoa ja jokainen hemmotteluhetki on ansaittu. Suurin lahja on kuitenkin saatu jo sillä hetkellä, kun on äidiksi tullut. On etuoikeutettua saada oma lapsi syliin ja kasvattaa toinen toisiaan maailman ihmeitä katsellen.
Itse sain kyllä herätä lasten suputteluun ja avata silmät pikkuisen paiskattua lahjansa täysillä kasvojeni päälle. Myös ruokapalvelu nenän eteen useine miehen tekemine herkkuineen kuului koko äitienpäivään. Olin kiitollinen saamastani huomiosta ja katselin onnellisena lasten intoa nauttien joka hetkestä. Tuo päivä olisi lahjoja ja runsaita tarjoilupöytiä lukuun ottamatta voinut kuitenkin olla kuin mikä muukin viikonloppuaamu, sillä pojat yllättävät usein aamupalalla, itsepoimimilla kukilla tai piirustuksilla haleja unohtamatta. Lapsen aidot hellyydenosoitukset ovatkin paras lahja mitä äiti voi saada.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti