4. lokakuuta 2018

En ole superäiti

Superäiti hallitsee kaiken, on aina pirteä, näyttää nätiltä myös juuri heränneenä ja hyväkäytöksisten lasten viihdyttämisen lisäksi pullantuoksuinen koti kiiltää aina lattiasta kattoon sekä ruokapöydässä höyryää alusta asti itse tehty huipputerveellinen ruoka. Tunnistitko itsesi? Jos et, älä huoli! En minäkään!
 Kuten jo blogista ja sen päivitystahdista voi päätellä, en ole läheskään kaikkeen ehtivä, osaava ja kaiken hallitseva supermutsi. Vaikka usein monta rautaa onkin tulessa, en todellakaan ehdi tehdä kaikkea saati juosta joka paikkaan. Väsyneenä en myöskään aina jaksa olla hyvällä tuulellakaan. Pahoina päivinä pitkä pinnanikin voi palaa, mutta kenelläpä ei joskus palaisi?

 En aina ehdi siivoamaan pyörremyrskyn lailla kulkevan taaperon jälkiä tai selvittää pyykkivuorta. Silitysrautaan kosken vain pakon edessä. Silti lapset lähtevät ovesta puhtaissa ja siisteissä vaatteissa, mikäli muistan omatoimiset pojat tarkistaa. Joskus paperin unohdettua heillä on räkä poskessa tai hihassa ja kiireaamuina puuroa otsassa.
 Meillä hyvin harvoin tuoksuu pulla. Myönnän, ettei parin taikinan teko vaan innosta. Silti leivomme lasten kanssa usein ja tehtäväkseni jää lähinnä tarkkailijan ja paistajan roolit. Einesruokaa meillä harvemmin tarjoillaan, mutta joskus tarvitaan evästä nyt ja heti. Silloin noutopizza tai einesmaksalaatikko koristaa pöytää. Myös pakastealtaan kasviksia kuluu paljon, etenkin päivinä jolloin ei jaksa jännittää leikkaako pieni keittiöapulainen porkkanan lisäksi sormensakin.

 Unohdan toisinaan katsoa peiliin kotoa lähtiessä. Vaatteissani siis saattaa olla lasten jättämiä pieniä merkkejä tai hiukseni muistuttaa variksenpelätintä. Onneksi tuulisia päiviä on usein :D En aina muista palauttaa koulun lippusia ja lappusia tai olla ajoissa lapsia hakemassa. Tuskin kuitenkaan olen ainut unohteleva vanhempi maailmassa!
 Olen saanut julkisilla paikoilla neuvoja mahakipuaan itkevän vauvan kanssa ja tuimia katseita lapsen saadessa kaupassa uhmakohtauksen. Kiellot kantautuvat joskus lapsillani kuuroille korville tai kiitos unohtuu, mutta eikö lapset vasta opettele käytöstapoja? Tuskin kukaan meistä heti synnyttyään tietää miten toimia missäkin tilanteessa ja paikassa.

 Meillä on kausia, jolloin lapset askartelevat vain keskenään. Miksi ohjaisin heitä, jos he tekevät käsillään ja purkavat luovuuttaan useita tunteja? Joskus lapset myös valvovat arkisin liian myöhään, koska pienintä nukuttaessa unohdan peittää heidät tai he haluavat antaa isilleen halin. Viikonloppuna tilannetta pystyy kuitenkin tasaamaan.
 En ole supermutsi, mutta olen riittävän hyvä. Kaikilla mittareilla kaikkien silmissä täydellistä äitiä ei olekaan, mutta jokainen äiti on täydellinen juuri niille omille lapsilleen. Superäiti on myytti muiden supersankareiden joukossa, joten sitä titteliä ei kannata tavoitella. Riittää kuin yrittää parhaansa. Jokainen vanhempi mokaa joskus ja virheethän on tehty korjattaviksi.  Loppupeleissä kai vain sillä on merkitystä, kuinka lapsiaan rakastaa.

2 kommenttia:

  1. Luulen, että kaikki painivat joskus näiden samojen ajatusten kanssa. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Sitä vertaa itseään muihin, tai pahimmassa tapauksessa kiiltokuviin muiden elämästä. Jokainen on omalla tavallaan hyvä ja jokainen panostaa juuri niihin asioihin jotka itse kokee olevan ne tärkeät jutut niille omille lapsille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin nykyaikana on varmaan aika helppoakin verrata itseään muihin ja vaatia itseltään liikoja. Täytyisi kuitenkin aina yrittää muistaa, ettei se muiden somekuva ole koko totuus vaan riittää kuin itse yrittää ja tekee parhaansa.

      Poista