11. kesäkuuta 2018

Kesäviikonloppu täynnä hauskuutta

  Vaikka sää hetkellisesti viilenikin, on täällä ollut täysi lomavauhti päällä. Lomalla olisi niin paljon hauskoja puuhia, että on vaikeaa päättää mitä kummaa sitä ensin tekisikään. Ensimmäiset lomapäivät lapset nauttivat kavereidensa seurasta, mutta lauantaina vietettiin perhepäivää.
Aurinkoisena kesäpäivänä helteen puuttuessa löysimme itsemme 8-vuotiaamme toiveesta Tykkimäen huvipuistosta. Päivä olikin varsin onnistunut. Väkeä oli yllättävän vähän, joten laitteisiin ei juurikaan tarvinnut jonottaa, ravintolassa oli rauhallista ja lapset viihtyivät. Onni oli reipastunut hurjasti ja olisi tahtonut kaikkein hurjempiinkin laitteisiin. Onneksi ei pituus vielä riittänyt! Tellu sen sijaan huvitteli kaverinsa kanssa kyllä niissäkin. Pikkuinen ei malttanut menossa nukkua ja väsyksissään sai itkukohtauksen. Paikalle osuneet Kusti ja Kerttu pelastivat kuitenkin päivän ja saivat pojan oitis nauramaan♥
 Tykkimäki ei suuren suuri ole, joten koska blogista löytyy aikaisemmilta vuosilta sieltä jo kuvia, päätin tällä kertaa laittaa kuvat teille videon muodossa. Edelleenkään koneessa ei äänet toimi, joten hieman jännittää mitä musiikkia siellä taustalla soikaan :D
 Sunnuntaina emme suinkaan levänneet raskaan huvipuistopäivän päälle vaan nautimme kotona sukulaisten ja ystävien seurasta kesäjuhlien merkeissä. Lapset leikkivät, juoksivat ja nauroivat ja me aikuiset nautimme kahvipöydän herkuista mukavia turisten. Vaikka juhlien järjestämisessä on oma työnsä, on ihanaa nähdä ja jutella osan kanssa pitkästä aikaa.

 Illalla vielä löhöttiin yhdessä lasten kanssa sohvalla ja muisteltiin viikonlopun huippuhetkiä. Tästä on hyvä jatkaa uuteen lomaviikkoon ja uusiin seikkailuihin! Itselläni olisi tarkoitus ainakin perehtyä kameroihin, sillä uudelle olisi akuutti tarve. Kuvaaminen akun luukusta samalla kiinni pitäen kun on etenkin reissun päällä hieman hankalaa :D

 Millainen oli sinun viikonloppusi?

5 kommenttia:

  1. Mahtavan touhukas viikonloppu siellä takana! Huvipuistoreissut kuuluu kyllä kesään, lapset juoksevat laitteesta toiseen..itsellä ei pää kestä enää pyöritystä. Meillä takana kesän eka mökkiviikonloppu, aivan ihanaa oli! Millaisessa kerhossa teidän pojat on nyt kesällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sitä joskus nuorena onkaan pystynyt käymään kaikki huvipuistolaitteet läpi? Pojat saivat paikat päiväleiriltä, jossa pääsevät muutaman viikon ajan askartelemaan ja touhuilemaan kavereidensa kanssa.

      Poista
    2. Kiva varmasti kun pääsevät kavereiden kanssa puuhastelemaan:) Kouluikäisille kaverit on jo tosi tärkeitä! Veljillä tukea toisistaankin siellä. Ihania kesäpäiviä!

      Poista
  2. Kuulostaa hauskan touhukkaalta viikonlopulta! Meillä on ensi viikonloppuna edessä linnanmäki-päivä. Minua väsyttää jo valmiiksi se meno siellä, mutta lasten takia menen sinne mielelläni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten ilo on kyllä parasta :) Mekin suunnittelemme kesälle vielä Helsinki-reissua, jonka toisena kohteena olisi Linnanmäki. Saa vaan nähdä riittääkö loman viikonloput sinne asti, mutta onneksi ehtiihän sinne vielä loman jälkeenkin :)

      Poista