14. maaliskuuta 2018

Yksi arkipäivämme

 Siitä on luvattoman kauan, kun lupailin tehdä meidän päivä-postausta. Usein tuo lupaus on ollut mielessä, mutta ajatustyöni ei aamuisin ole parhaimmillaan. Niinpä useamman kerran olen havahtunut vasta puolilta päivin, että ai niin. Tässä kuitenkin vihdoin nyt yksi meidän ihan tavallinen arkipäivämme.
klo 6.37 Pinnasängystä kuuluu 10 tunnin unien jälkeen hento kutsuhuuto aamumaidolle. Nappaan pojan viereeni ja saan kiitokseksi päivän ensimmäiset naurut.

klo 6.45 Isommat pojat kömpivät hiljaa kuiskien alakertaan ja käyvät hetkeksi sohvalle lastenohjelmien pariin.

klo 07.00 Nousen pikkuisen kanssa herättämään Tellun. Pikkuinen pääsee leikkituokiolle lattialle, josta ekaluokkalainen nappaa pian syliinsä.
klo 07.05 Aamutoimien aika. Aamupuuron keitto ja aamupala, jonka jälkeen isommat lapset sujahtavat päivävaatteisiin.

klo 07.50 Koululaisten on aika lähteä bussipysäkille. Vesisade onneksi juuri taukosi!

klo 08.00 Pikkuinen tankkaa maitoa hieman lisää ja Onni katsoo samalla kainalossa lastenohjelmia. Pian pojat ovatkin jo lattialla leikkimässä.
klo 08.55 Pikkuinen nukahtaa pikkutorkuille ja itse nautin vihdoin aamukahvista Onnin leikkiessä pikkulegoilla.

klo 09.30 Onni suuntaa ulos töihin. Teen vihdoin pikkuisen aamutoimet ja pikatankkauksen jälkeen on meidänkin aika nauttia raikasta ilmaa. Nautimme suojalumen riemuista ja ihmettelemme karvamatoa.

klo 10.50 Koska edellispäivältä ei jäänyt päivällistä, tulemme Pikkuisen kanssa sisälle tekemään lounasta. Pikkuinen tutkailee tyytyväisenä keittiötä kokkaillessani.
klo 11.20 Lounasaika. Ensin nautin rauhassa Onnin kanssa oman lounaani ja sen jälkeen on pikkuisen maitotankkauksen aika.

klo 11.55 Pikkuinen nukahtaa syliini kesken ulkovaatteiden pukemisen. On siis päivän lepohetken vuoro. Saatuani pikkuisen ulos, valitsemme Onnin kanssa kirjan ja käperrymme sohvalle viltin alle sitä lukemaan.

klo 12.35 Pelaamme Onnin kanssa muutaman lautapelin. Onni kihertää voittaessaan minut aina enkä todellakaan edes yritä hävitä tahallani!
Klo 13.30 Ekaluokkalaisen taksi saapuu. Nautimme välipalaksi smoothieta, jonka jälkeen edessä on matikan ja äikän läksyt. Läksyjen aikana Onni tekee omia "läksyjään" eli taiteilee värityskirjaa. Laitan astianpesukoneen hyrräämään ja käyn heittämässä pyykkiä koneeseen.
klo 14.40 Pojat säntäävät pihalle ja itse laitan ensimmäisen koneellisen pyykkiä kuivamaan. Pian pikkuinenkin herää hymyssä suin uniltaan. Imetyksen jälkeen tankataan vielä hetki läheisyyttä sylissä ennen kuin vauva suuntaa tutkimusretkilleen.

klo 15.37 Bussi pysähtyy kohdallamme ja Tellu saapuu koulusta. Pojat juoksevat siskoaan vastaan, mutta eivät vielä saa kaveriksi tossupalloa pelaamaan. Pojat päättävät vielä hetken hiihtää ja Tellu saa läksyrauhansa.

klo 16.10 Pojat tulevat sisälle leikkimään ja viihdyttävät vauvaa samalla kun itse alan laittamaan päivällistä. Olohuoneesta kuuluu pikkuisen kikatusta ja isompien hassuja juttuja♥

klo 17.00 Päivällisaika. Tänään nautitaan lohisoppaa sämpylöiden kanssa.
klo 17.45 Koululaisten on aika lähteä harrastuksiin. Katselemme lastenohjelmat loppuun, jonka jälkeen Onni tahtoo vielä ulos hiihtelemään. Jään huonon sään vuoksi suosiolla pikkuisen kanssa sisäleikkeihin.

klo 19.20 Iltatoimien aika. Iltapalaksi lapsille voileivät ja banaani. Yöpukujen päälle saamisen jälkeen löhöämme vielä hetken kasassa sohvalla ennen iltasatua.

klo 20.30 Hyvää yötä yläkerta! Onni yrittää päästä yhä pois sängystä milloin janon ja milloin vessahädän turvin, mutta palaa lopulta kiltisti sänkyynsä. Pikkuisen kanssa tankkaamme vielä hetken läheisyyttä lorutellen ja kirjaa lukien.
klo 21.15 Muutaman inahduksen jälkeen pikkuinen on unessa. Otan iltanaposteltavaksi kurkkutikkuja ja porkkanaa. Katselemme miehen kanssa hetken telkkaria ennen rentouttavaa saunaa.

klo 22.24 Istahdan hetkiseksi tietokoneelle. Katson läpi wilma-viestit, sähköpostit ja lueskelen hetken blogeja.

klo 23.07 On aika sammuttaa valot ja kerätä voimia seuraavaan päivään. Mitähän se tuokaan tullessaan?

  Meillä elellään siis ihan tavallista ja touhukasta lapsiarkea. Huonolla säällä ulkoilemme vähän vähemmän ja leikkihetken voi korvata esim. kotimuskari. Onnin kanssa askartemme viikoittain pikkuisen päiväuniaikaan. Illan pyrin pitämään kotitöistä vapaana, mutta ainahan se ei onnistu. Toisinaan taas pikkuinenkin käy yöunille selvästi myöhemmin, jolloin itsellä on mielessä enää kaatuminen sänkyyn :)

 Millaiselta sinun arkesi näyttää?





4 kommenttia:

  1. Kuulostaa jotenkin tasapainoiselta ja mukavalta päivältä. :D Ihanaa kun teidän lapset voi leikkiä ulkona keskenään. Täällä meillä pojat voivat olla keskenään vaan meidän pienehköllä takapihalla. Liikenteen ja muiden takia en vielä uskalla päästää 4 ja 6 vuotiasta lähellä olevaan puistoon keskenään.. :D Meidän arki on kiireistä ja tietenkin työn tahdittama. Tällä hetkellä varastetaan myös tunteja yöunista jotta saisimme aikaa suunnitella viimeistä vaihetta rakennusprojektissamme.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosiaan mukavaa, kun isommat pystyy ulkoilemaan ilman jatkuvaa valvovaa silmääkin ja on tilaa temmeltääkin :) Teillä onkin siellä ihana suunnitteluvaihe menossa. Tsemppiä loppurutistukseen♥

      Poista
  2. Miten sä jaksat olla hereillä? :D
    Mä oon varmaan vauva :D Oon tottunut varmaan viimeiset +10vuotta nukkuun päikkärit melkein aina jos herään aikaisin (5-8) ja meen nukkuun silti jopa klo 22 :D Ehkä tämä on vain totuttu tapa, josta pitäisi pyrkiä eroon niin saisi lisää tunteja vuorokauteen :)

    Teidän arki kuulostaa muuten mukavalle :) Minusta tuntuu, että aina on kiire!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä jaksaisikaan, mutta onneksi on kahvi :D Totuin isompien poikien kanssa vissiin jo unettomuuteen niin, että nyt mennään vaan siellä samassa sumussa. Oon kyllä ehdottomasti sitä mieltä, ettei unistaan kannata tinkiä, vaikka se lisätunteja vuorokauteen antaisikin :)

      Poista