Viime viikko meni pitkälti sairastaessa, sillä vauvan tukkoisuuden lisäksi sain itse oikein kunnon flunssan. Viikonlopuksi sekä vauvan tukkoisuus että oma flunssani olivat kuitenkin onneksi jo hieman helpottaneet, joten päätimme unohtaa kaiken muka pakollisen puuhan ja viettää kunnon rennon perheviikonlopun.
Viikonloppuna me mm:
♥ Nautimme aurinkoisista hetkistä
♥ Nauroimme paljon
♥ Osa perheestä kastui metsäkävelyllä aivan läpimäriksi
♥ Ihastelimme ruskaa
♥ Teimme retken puistoon
♥ Kuuntelimme sateen ropinaa teetä juoden
♥ Leikimme monenlaisia leikkejä
♥ Nautimme takkatulen loimusta
♥ Yritimme opetella vauvakieltä, mutta saimme vauvalta vastaukseksi vain hymyjä
♥ Nautimme ensimmäiset glögit
♥ Kutittelimme kilpaa toisiamme
♥ Ihmettelimme lepäämään laskeutuneita isoja hanhi- sekä kurkiparvia
♥ Kävimme ravintolassa syömässä
♥ Katselimme luontoaiheisen dvd:n
♥ Pelasimme lautapelejä
♥ Suunnittelimme vauvan ristiäisiä
♥ Nukuimme pitkään
Miten sinun viikonloppusi sujui?
9. lokakuuta 2017
3. lokakuuta 2017
Pieni nuhanenä
Samalla kun syksy loistaa luonnossa kauniina, on myös tautiarmeija lähtenyt liikkeelle. Hieman ennen pikkuisen syntymää alkoi koulun terveydenhoitajalta kantautumaan Wilma-viestejä koulussa esiintyvistä taudeista. En koskaan ole ollut vastasyntyneenkään kanssa mikään hysteerinen taudin pelkääjä. Viestejä lukiessa aloin lopulta kuitenkin tehostetusti valvoman omien lasten käsien pesua koulusta tullessa ihan vain varmuuden vuoksi.
Vaikka arkena joudun pikkuisen kanssa käymään kaupassa jne., oli mielestäni paljon todennäköisempää mahdollisen taudin kulkeutuvan meille lasten mukana kerhosta tai koulusta. Juuri ennen pikkuisen syntymää saapuikin ekaluokkalaisen mukana ensimmäinen flunssa, joka kaatoi varsin tehokkaasti perhettä yksi toisensa jälkeen. Lapsilla tuo flunssa tuntui menevän ohi yhtä nopeasti kuin ilmaantuikin, mutta miehellä, jolle ei lasten tavoin noussut kuumetta, oireet eivät helpottaneet millään. Vastasyntynyt oli siis kyllä saanut erilaisia vasta-aineita jo ennen syntymäänsä ja äidinmaidosta lisää, mutta toki jännitin kuinka pikkuisen käy.
Kuten postauksen otsikosta voi päätellä, ei pikkuinenkaan flunssaoireilta säästynyt. Täällä ollaan siis nyt sylitelty entistäkin enemmän, sillä pojan nenä on tukossa. Tosin aivan pienillä vauvoilla nenä voi olla tukossa ilman flunssaakin. Vielä ollaan kotikonstein pärjätty, mutta toki tarkkailemme pikkuisen vointia herkeämättä. Näin pienet kun eivät osaa vielä suun kautta hengittää ja ruokaillakin pitäisi. Tähän mennessä tosin ruokailun kanssa ei ole ongelmia ollut vaan maito maistuu samalla lailla kuin ennenkin.
Kuinka näin pienen oloa voi sitten helpottaa? Listasin tähän muutaman vinkin.
♥ Keittosuolatipat nenään hetki ennen tissittelyä helpottaa syömistä. Mikäli tukkoisuus pääsee yllättämään eikä tippoja kotoa löydy, voi sieraimeen laittaa samassa tarkoituksessa myös tipan äidinmaitoa.
♥ Pystyasennossa olo on parempi. Päivisin siis kannattaa nauttia vauvasta ja pitää mahdollisuuksien mukaan sylissä. Kun taas on pakko tehdä ruokaa tms. kotitöitä, saa kädet vapaaksi laittamalla vauvan kantoreppuun.
♥ Yöllä nukkumista helpottaa esim. sängyn päädyn korottaminen. Pikkuinen on nukkunut unipesässä, jonka päätypuolen alle olen viikannut peiton. Näin vauva nukkuu lievässä kohoasennossa. Vauvan sängyn viereen voi myös pilkkoa esim. harson sisään sipulia, mutta itse olen käyttänyt huoneessa omaan nenään miellyttävämmän tuoksuista Vaporizer-kuivahöyrystintä.
♥ Tarvittaessa vauvan nenän voi 'niistää' esim. Baby-vacilla tai NenäFriidalla
♥ Mikäli vauvan olo yhtään epäilyttää, alle 3kk:n ikäisellä on kuumetta 38 astetta, pissavaippojen määrä vähenee selvästi tai nenän tukkoisuus ei kotikonstein muutamassa päivässä helpotu, on hyvä käydä moikkaamassa lääkäriä. Välttämättähän mitään vakavaa ei löydy, mutta vanhemmat saavat mielenrauhan.
Pienoisella jännityksellä odottelen mitä lähipäivät tuokaan tullessaan. Lapsen sairastaminen kun on aina niin kovin kurjaa, mutta pienen vastasyntyneen toivoisi vieläkin enemmän pysyvän terveenä.
Jokos siellä on syksyn taudit olleet liikkeellä?
Kuten postauksen otsikosta voi päätellä, ei pikkuinenkaan flunssaoireilta säästynyt. Täällä ollaan siis nyt sylitelty entistäkin enemmän, sillä pojan nenä on tukossa. Tosin aivan pienillä vauvoilla nenä voi olla tukossa ilman flunssaakin. Vielä ollaan kotikonstein pärjätty, mutta toki tarkkailemme pikkuisen vointia herkeämättä. Näin pienet kun eivät osaa vielä suun kautta hengittää ja ruokaillakin pitäisi. Tähän mennessä tosin ruokailun kanssa ei ole ongelmia ollut vaan maito maistuu samalla lailla kuin ennenkin.
Kuinka näin pienen oloa voi sitten helpottaa? Listasin tähän muutaman vinkin.
♥ Keittosuolatipat nenään hetki ennen tissittelyä helpottaa syömistä. Mikäli tukkoisuus pääsee yllättämään eikä tippoja kotoa löydy, voi sieraimeen laittaa samassa tarkoituksessa myös tipan äidinmaitoa.
♥ Pystyasennossa olo on parempi. Päivisin siis kannattaa nauttia vauvasta ja pitää mahdollisuuksien mukaan sylissä. Kun taas on pakko tehdä ruokaa tms. kotitöitä, saa kädet vapaaksi laittamalla vauvan kantoreppuun.
♥ Yöllä nukkumista helpottaa esim. sängyn päädyn korottaminen. Pikkuinen on nukkunut unipesässä, jonka päätypuolen alle olen viikannut peiton. Näin vauva nukkuu lievässä kohoasennossa. Vauvan sängyn viereen voi myös pilkkoa esim. harson sisään sipulia, mutta itse olen käyttänyt huoneessa omaan nenään miellyttävämmän tuoksuista Vaporizer-kuivahöyrystintä.
♥ Tarvittaessa vauvan nenän voi 'niistää' esim. Baby-vacilla tai NenäFriidalla
♥ Mikäli vauvan olo yhtään epäilyttää, alle 3kk:n ikäisellä on kuumetta 38 astetta, pissavaippojen määrä vähenee selvästi tai nenän tukkoisuus ei kotikonstein muutamassa päivässä helpotu, on hyvä käydä moikkaamassa lääkäriä. Välttämättähän mitään vakavaa ei löydy, mutta vanhemmat saavat mielenrauhan.
Pienoisella jännityksellä odottelen mitä lähipäivät tuokaan tullessaan. Lapsen sairastaminen kun on aina niin kovin kurjaa, mutta pienen vastasyntyneen toivoisi vieläkin enemmän pysyvän terveenä.
Jokos siellä on syksyn taudit olleet liikkeellä?
1. lokakuuta 2017
2 viikkoa
Jo kaksi viikkoa olemme saaneet ihmetellä pikkuista. Kovin ihmeelliselle hän onkin meistä tuntunut, sillä kuvittelimme mahassa möyryävän ikiliikkujan olevan oikea vilkastus. Pikkuinen on kuitenkin itse herra rauhallisuus, joka ei turhia itkeskele ja herää öisinkin vain 1-2 kertaa syömään. Ruoka onkin vauvalle maistunut todella hyvin, sillä syntymäpaino oli saavutettu jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä.
Tällaiseen vauvan unirytmiin emme ole koskaan vielä päässeetkään, enkä täysin osaa vielä uskoa, tämän olevan pysyvää. Pikkuisella on nimittäin hieman masuvaivoja, jotka toki ovat vastasyntyneille ihan normaalejakin. Epäilen vaivojen johtuvan ihan vain suihkuavasta maidosta, mutta meidän kokemuksellamme kolmesta huutavasta vauvasta pelkään taustalta nytkin löytyvän jotain muuta. Toisaalta tällä kertaa olen todella panostanut vauvan nukkumiseen, joten toivomme hyvien öiden saavan jatkoa vastaisuudessakin.
Hereillä ollessaan pikkuinen nauttii selvästi musiikista ja isompien lasten jutusteluista. On ollut hauskaa huomioida kuinka odotuksen aikainen varhainen vuorovaikutus on oikeasti totta! Pikkuinen mm. innostuu yhä isänsä äänestä, rauhoittuu tuttuun silittelyyn ja kuuntelee tarkkaavaisena niin tuttuja biisejä kuin Bola-korun helinääkin. Olemme vieläkin olleet paljon ihokontaktissa, mutta kylpemistä odottelemme yhä. Napatynkä kyllä irtosi juuri tasan 2-viikkoisena, mutta navan pohja hieman vuotaa vielä.
On ollut myös ihanaa huomata, kuinka monet ovat aidosti onnellisia puolestamme ja toivovat hieman helpompaa vauva-aikaa. Vieraita on siis riittänyt ja pikkuinen on saanut ihania lahjoja. Kyyneleiltäkään en täysin ole välttynyt, sillä vaikka en ikinä ole vauvakutsuja saanut kokeakaan, yllätti rakas ystäväiseni minut eräänä aamuna täysin. Mahtoi pikkuinen olla ihmeissään katsellessaan äitinsä tunteen purkausta :D
Näinä kahtena viikkona olemme myös saaneet ihastella ensimmäisiä hymyjä. Toki nuo hymyt eivät vielä ole tarkoituksellisia, mutta onhan toinen niin suloinen hymyillessään! Erään aterioinnin päälle pikkuinen myös ihan selvästi kikatti tyytyväisenä♥ Iltaisin usein poikaa katsellessa mietimmekin, miten ihmeessä nämä ihanat hetket voisi purkittaa talteen?
Tällaiseen vauvan unirytmiin emme ole koskaan vielä päässeetkään, enkä täysin osaa vielä uskoa, tämän olevan pysyvää. Pikkuisella on nimittäin hieman masuvaivoja, jotka toki ovat vastasyntyneille ihan normaalejakin. Epäilen vaivojen johtuvan ihan vain suihkuavasta maidosta, mutta meidän kokemuksellamme kolmesta huutavasta vauvasta pelkään taustalta nytkin löytyvän jotain muuta. Toisaalta tällä kertaa olen todella panostanut vauvan nukkumiseen, joten toivomme hyvien öiden saavan jatkoa vastaisuudessakin.
Hereillä ollessaan pikkuinen nauttii selvästi musiikista ja isompien lasten jutusteluista. On ollut hauskaa huomioida kuinka odotuksen aikainen varhainen vuorovaikutus on oikeasti totta! Pikkuinen mm. innostuu yhä isänsä äänestä, rauhoittuu tuttuun silittelyyn ja kuuntelee tarkkaavaisena niin tuttuja biisejä kuin Bola-korun helinääkin. Olemme vieläkin olleet paljon ihokontaktissa, mutta kylpemistä odottelemme yhä. Napatynkä kyllä irtosi juuri tasan 2-viikkoisena, mutta navan pohja hieman vuotaa vielä.
On ollut myös ihanaa huomata, kuinka monet ovat aidosti onnellisia puolestamme ja toivovat hieman helpompaa vauva-aikaa. Vieraita on siis riittänyt ja pikkuinen on saanut ihania lahjoja. Kyyneleiltäkään en täysin ole välttynyt, sillä vaikka en ikinä ole vauvakutsuja saanut kokeakaan, yllätti rakas ystäväiseni minut eräänä aamuna täysin. Mahtoi pikkuinen olla ihmeissään katsellessaan äitinsä tunteen purkausta :D
Näinä kahtena viikkona olemme myös saaneet ihastella ensimmäisiä hymyjä. Toki nuo hymyt eivät vielä ole tarkoituksellisia, mutta onhan toinen niin suloinen hymyillessään! Erään aterioinnin päälle pikkuinen myös ihan selvästi kikatti tyytyväisenä♥ Iltaisin usein poikaa katsellessa mietimmekin, miten ihmeessä nämä ihanat hetket voisi purkittaa talteen?
26. syyskuuta 2017
Arki saapui vauvakuplaan
Miehen työt eivät salli tällä hetkellä päivääkään isyysvapaata. Kun kotiuduimme pikkuisen kanssa sairaalasta perjantaina, alkoi mulla jo maanantaina yksin arjen pyöritys. Suunnilleen näin on ollut jokaisen pojan syntymän kohdalla, joten sinällään tilanne oli varsin tuttu. Nyt arkeemme oli vain tullut yksi pieni muuttuja lisää.
Pääsinkin heti alkajaisiksi maanantaina aikataulutestiin, sillä koululaisten lähdettyä meidän piti kiiruhtaa pienempien kanssa vauvan verikokeisiin. Pieni nyt oli vielä suhteellisen helppo pakata mukaan, mitä nyt kävi se perus jättipuklu-vaippaanturahdus ulko-ovella. Onni kuitenkin päätti antaa heti takaisin edellisviikon poissaolostani, heittäytyi täysin osaamattomaksi ja näytti osaavansa kyllä tarpeen tullen kiukutella hänkin. Ehdittiin juuri ja juuri ajoissa paikalle ja selvittiin kauppareissustakin vielä kunnialla.
Maanantain testin jälkeen arkemme on lähtenyt sujumaan lähes kuin ennenkin. Arkeen palaamista kyllä edesauttoi se, että vauvalle on ehtinyt jo muodostua pienoinen rytmi, joka vieläpä sopii lähes täydellisesti päiviimme. Aamulla Onnin katsellessa lastenohjelmia saan tehtyä vauvan aamutoimet ja tankattua yön jäljiltä masun täyteen. Aamupäivällä isompien ollessa koulussa vauva ottaa pidemmät unet eli meillä on hyvin aikaa puuhailla Onnin kanssa kaksin. Iltapäivällä taas, kun vauva valvoo sekä tankkaa enemmän, puuhailee Onni jo koulusta palanneiden sisarustensa kanssa. Vain päivällisen laitto vaatii tällä hetkellä hyvää etukäteen suunnittelua, sillä se osuu vauvan tankkausaikaan.
Vaikka viime viikolla arkeen paluu alkoi siis pienellä kaaoksella, selvisimme kunnialla jo niin kerhopäivistä, neuvolakäynnistä kuin viikonlopun synttärijuhlien valmisteluistakin. Oikeastaan tuntuu, ettei vauva muuttanut ainakaan vielä meidän arkea paljoakaan, vaan toi mukanaan siihen vain enemmän suloisuutta. Toki imetykset yms. vauvan tarpeet on otettava päivän puuhasteluissa huomioon, mutta myös niiden aikana pystyy isompien lasten kanssa lukemaan kirjaa, värittelemään yms. ja toisaalta Onni nauttii, kun saa työmiehenä auttaa yksikätistä äitiään milloin missäkin. Mielenkiinnolla katsonkin onko tämä sittenkin vain sitä vauvakuplaa vai voiko arki oikeasti lähteä heti sujumaan näin mahtavasti?!
Pääsinkin heti alkajaisiksi maanantaina aikataulutestiin, sillä koululaisten lähdettyä meidän piti kiiruhtaa pienempien kanssa vauvan verikokeisiin. Pieni nyt oli vielä suhteellisen helppo pakata mukaan, mitä nyt kävi se perus jättipuklu-vaippaanturahdus ulko-ovella. Onni kuitenkin päätti antaa heti takaisin edellisviikon poissaolostani, heittäytyi täysin osaamattomaksi ja näytti osaavansa kyllä tarpeen tullen kiukutella hänkin. Ehdittiin juuri ja juuri ajoissa paikalle ja selvittiin kauppareissustakin vielä kunnialla.
Maanantain testin jälkeen arkemme on lähtenyt sujumaan lähes kuin ennenkin. Arkeen palaamista kyllä edesauttoi se, että vauvalle on ehtinyt jo muodostua pienoinen rytmi, joka vieläpä sopii lähes täydellisesti päiviimme. Aamulla Onnin katsellessa lastenohjelmia saan tehtyä vauvan aamutoimet ja tankattua yön jäljiltä masun täyteen. Aamupäivällä isompien ollessa koulussa vauva ottaa pidemmät unet eli meillä on hyvin aikaa puuhailla Onnin kanssa kaksin. Iltapäivällä taas, kun vauva valvoo sekä tankkaa enemmän, puuhailee Onni jo koulusta palanneiden sisarustensa kanssa. Vain päivällisen laitto vaatii tällä hetkellä hyvää etukäteen suunnittelua, sillä se osuu vauvan tankkausaikaan.
Vaikka viime viikolla arkeen paluu alkoi siis pienellä kaaoksella, selvisimme kunnialla jo niin kerhopäivistä, neuvolakäynnistä kuin viikonlopun synttärijuhlien valmisteluistakin. Oikeastaan tuntuu, ettei vauva muuttanut ainakaan vielä meidän arkea paljoakaan, vaan toi mukanaan siihen vain enemmän suloisuutta. Toki imetykset yms. vauvan tarpeet on otettava päivän puuhasteluissa huomioon, mutta myös niiden aikana pystyy isompien lasten kanssa lukemaan kirjaa, värittelemään yms. ja toisaalta Onni nauttii, kun saa työmiehenä auttaa yksikätistä äitiään milloin missäkin. Mielenkiinnolla katsonkin onko tämä sittenkin vain sitä vauvakuplaa vai voiko arki oikeasti lähteä heti sujumaan näin mahtavasti?!
22. syyskuuta 2017
Pikkuisen syntymä
Olen useamman kerran istahtanut tähän koneelle aikomuksenani kirjoittaa pikkuisen syntymästä. Kuitenkin kuten neuvolassakin th:n kanssa jutustellessa mainitsin, on tällä kertaa synnytyksestä jääneiden tunteiden kokoaminen hieman vaikeaa. Kaikki meni periaatteessa oikein loistavasti kyllä ja ennen kaikkea ehdittiin toiveiden mukaan sinne sairaalallekin asti, mutta kenties sitten alitajunnassa kuitenkin odotin synnytykseltä jotain muuta?
Koska Onni oli syntynyt reilussa tunnissa, päätimme lasten käytyä nukkumaan lähteä miehen kanssa käymään varmuuden vuoksi synnärillä. Supistukseni eivät tuossa vaiheessa missään nimessä olleet mitenkään säännöllisiä, mutta niitä tuli kuitenkin useampi tunnissa ja olivat jo varsin mukavia.
Sairaalaan päästyämme saimmekin huomata synnärin olevan täysin tukossa. Salit olivat täynnä ja lisää synnyttäjiä tuli tasaisin väliajoin. Istuin käyrillä hyvän aikaa ja tutkimuskin vahvisti, ettei synnytys ollut vielä käynnissä. Kätilö oli kanssamme kuitenkin samaa mieltä, ettei taustani vuoksi todellakaan kotiin asti voida tässä tilanteessa lähteä. Sain tipan valmiiksi käteeni, sillä tarvitsemani antibiootti pistettäisiin tippumaan heti kun tilanne sen sallisi. Tilanpuutteen vuoksi meidät ohjattiin muiden odottelijoiden tavoin äitiyspolin aulaan tv:tä katselemaan.
Aulassa meitä käytiin aina välillä katsomassa, mutta kun supistukset alkoivat hiljalleen hieman tihenemään, lähdimme itse etsimään kätilöä antibiootin takia. Saimme kuulla, että yksi sali olisi vapautumassa ja kilpailin paikasta toisen nopean synnyttäjän kanssa. Meille sanottiin, että antibiootti laitettaisiin kohta tutkimushuoneessa. Tuo kohta oli reilu puoli tuntia.
Tutkimushuoneeseen päästyämme sain siis vihdoin antibiootin tippumaan. Samalla vielä epäsäännölliset supistukset alkoivat kovenemaan ja kerroin kätilölle tätä menoa pian kaipaavani kipuihini edes jotain. Tutkimushuoneeseen ei kuulemma kuitenkaan ollut mahdollista saada mitään, mutta noin 10 min. päästä pitäisi päästä saliin. Jos vauva syöksyisi maailmaan sitä ennen, synnyttäisin siellä huoneessa. Aikaa kului ja kului, mutta olimme miehen kanssa kaksin siellä huoneessa. Sitä mukaa kuin supistukset kovenivat, paniikkini tutkimushuonesynnytyksestä ilman mitään kivunlievitystä kasvoi.
Vihdoin puolen yön jälkeen päästiin saliin ja sain heti käyttööni ilokaasun. Ilokaasu rauhoitti mieltäni sen verran, että synnytys lähti etenemään. Pyysinkin heti puudutteen, jonka sain reilun 10 min. päästä. Tuosta ei iloa juurikaan kuitenkaan ollut vaan miehen kättä puristaen epätoivoni vain kasvoi. Yhden jälkeen mies ei enää kestänyt katsella oloani vaan hälytti kätilön paikalle. Vaikka painekin kasvoi alapäässä, olin vasta 6cm auki. Sain vessakomennuksen, jonka jälkeen saisin lisää puudutetta. En päässyt kuin istumaan pöntölle, kun tuntui, että halkean. Paniikissa raahauduin takaisin miehen luokse ja kätilön hämmästykseksi vauvan päälaki näkyi jo. Saliin tulikin hurjaa vilskettä ja kahden minuutin päästä syntyikin jo pieni, täydellinen poikamme käsi pään vieressä morjestaen.
Synnytyksen viralliseksi kestoksi kätilö oli merkinnyt 3h 10min, joka on käsittääkseni aika antibiootin aloituksesta. Tiedän, että kätilöillä oli synnytykseni aikana todella kiireistä ja tuo kiire heijastui synnytykseeni. Jos olisimme päässeet ajoissa saliin, olisin todennäköisesti välttynyt siltä pienoiselta paniikilta, joka selvästi kyllä hidasti synnytystä. Ilman kiirettä ja sen luomaa paniikkiani olisin varmasti myös saanut oikean puudutteen. Nyt kätilö oli jostain syystä tilannut epiduraalin, joka ei tehonnut kohdallani edes ensimmäisessä synnytyksessäni, saati sitten näin nopeasti etenevässä. Tuosta puudutteesta sain vain muutaman päivän päänsäryn. Lisäksi odottelimme sitä antibioottia niin kauan, ettei se ehtinyt vaikuttaa tarpeeksi pitkään ennen synnytystä vaan jouduimme infektioseurantaan. Ainoaksi ongelmaksi osoittautui kuitenkin itse antibiootti, joka ilmeisesti aiheutti minulle nokkosrokon.
Tämä synnytys oli siis todellakin omanlaisensa! Toisaalta se oli ainakin virallisesti toiveideni mukaan Onnia hieman hitaampi, mutta valitettavasti pienoisen paniikin vuoksi en päässyt siihen silti mukaan niin kuin olin ehkä toivonut. Synnytysosaston kiireellehän emme voi mitään ja siinä tilanteessa kätilöt tekivät kyllä työtä täydellä sydämellä niin hyvin kuin ehtivät! Suurin kiitos tässä kohtaa kuuluukin rakkaalle miehelleni, jonka käsi ja sanat olivat korvaamattomia♥ Ilman miestäni en olisi koitoksesta selvinnyt.
Koska Onni oli syntynyt reilussa tunnissa, päätimme lasten käytyä nukkumaan lähteä miehen kanssa käymään varmuuden vuoksi synnärillä. Supistukseni eivät tuossa vaiheessa missään nimessä olleet mitenkään säännöllisiä, mutta niitä tuli kuitenkin useampi tunnissa ja olivat jo varsin mukavia.
Sairaalaan päästyämme saimmekin huomata synnärin olevan täysin tukossa. Salit olivat täynnä ja lisää synnyttäjiä tuli tasaisin väliajoin. Istuin käyrillä hyvän aikaa ja tutkimuskin vahvisti, ettei synnytys ollut vielä käynnissä. Kätilö oli kanssamme kuitenkin samaa mieltä, ettei taustani vuoksi todellakaan kotiin asti voida tässä tilanteessa lähteä. Sain tipan valmiiksi käteeni, sillä tarvitsemani antibiootti pistettäisiin tippumaan heti kun tilanne sen sallisi. Tilanpuutteen vuoksi meidät ohjattiin muiden odottelijoiden tavoin äitiyspolin aulaan tv:tä katselemaan.
Aulassa meitä käytiin aina välillä katsomassa, mutta kun supistukset alkoivat hiljalleen hieman tihenemään, lähdimme itse etsimään kätilöä antibiootin takia. Saimme kuulla, että yksi sali olisi vapautumassa ja kilpailin paikasta toisen nopean synnyttäjän kanssa. Meille sanottiin, että antibiootti laitettaisiin kohta tutkimushuoneessa. Tuo kohta oli reilu puoli tuntia.
Tutkimushuoneeseen päästyämme sain siis vihdoin antibiootin tippumaan. Samalla vielä epäsäännölliset supistukset alkoivat kovenemaan ja kerroin kätilölle tätä menoa pian kaipaavani kipuihini edes jotain. Tutkimushuoneeseen ei kuulemma kuitenkaan ollut mahdollista saada mitään, mutta noin 10 min. päästä pitäisi päästä saliin. Jos vauva syöksyisi maailmaan sitä ennen, synnyttäisin siellä huoneessa. Aikaa kului ja kului, mutta olimme miehen kanssa kaksin siellä huoneessa. Sitä mukaa kuin supistukset kovenivat, paniikkini tutkimushuonesynnytyksestä ilman mitään kivunlievitystä kasvoi.
Vihdoin puolen yön jälkeen päästiin saliin ja sain heti käyttööni ilokaasun. Ilokaasu rauhoitti mieltäni sen verran, että synnytys lähti etenemään. Pyysinkin heti puudutteen, jonka sain reilun 10 min. päästä. Tuosta ei iloa juurikaan kuitenkaan ollut vaan miehen kättä puristaen epätoivoni vain kasvoi. Yhden jälkeen mies ei enää kestänyt katsella oloani vaan hälytti kätilön paikalle. Vaikka painekin kasvoi alapäässä, olin vasta 6cm auki. Sain vessakomennuksen, jonka jälkeen saisin lisää puudutetta. En päässyt kuin istumaan pöntölle, kun tuntui, että halkean. Paniikissa raahauduin takaisin miehen luokse ja kätilön hämmästykseksi vauvan päälaki näkyi jo. Saliin tulikin hurjaa vilskettä ja kahden minuutin päästä syntyikin jo pieni, täydellinen poikamme käsi pään vieressä morjestaen.
Synnytyksen viralliseksi kestoksi kätilö oli merkinnyt 3h 10min, joka on käsittääkseni aika antibiootin aloituksesta. Tiedän, että kätilöillä oli synnytykseni aikana todella kiireistä ja tuo kiire heijastui synnytykseeni. Jos olisimme päässeet ajoissa saliin, olisin todennäköisesti välttynyt siltä pienoiselta paniikilta, joka selvästi kyllä hidasti synnytystä. Ilman kiirettä ja sen luomaa paniikkiani olisin varmasti myös saanut oikean puudutteen. Nyt kätilö oli jostain syystä tilannut epiduraalin, joka ei tehonnut kohdallani edes ensimmäisessä synnytyksessäni, saati sitten näin nopeasti etenevässä. Tuosta puudutteesta sain vain muutaman päivän päänsäryn. Lisäksi odottelimme sitä antibioottia niin kauan, ettei se ehtinyt vaikuttaa tarpeeksi pitkään ennen synnytystä vaan jouduimme infektioseurantaan. Ainoaksi ongelmaksi osoittautui kuitenkin itse antibiootti, joka ilmeisesti aiheutti minulle nokkosrokon.
Tämä synnytys oli siis todellakin omanlaisensa! Toisaalta se oli ainakin virallisesti toiveideni mukaan Onnia hieman hitaampi, mutta valitettavasti pienoisen paniikin vuoksi en päässyt siihen silti mukaan niin kuin olin ehkä toivonut. Synnytysosaston kiireellehän emme voi mitään ja siinä tilanteessa kätilöt tekivät kyllä työtä täydellä sydämellä niin hyvin kuin ehtivät! Suurin kiitos tässä kohtaa kuuluukin rakkaalle miehelleni, jonka käsi ja sanat olivat korvaamattomia♥ Ilman miestäni en olisi koitoksesta selvinnyt.
18. syyskuuta 2017
Pikkuinen on täällä♥
Enpä osannut edellistä postausta kirjoittaessa kuvitellakaan, kuinka pian saisimmekaan pienoisen syliin. Hän on siis syntynyt ja hurmannut koko perheensä aivan täydellisesti♥
Itse synnytys oli taas sellainen seikkailu, että palaan siihen ihan omassa postauksessa. Tuon seikkailun tuloksena saimme kuitenkin syliimme pikkuisen pojan, joka on lääkärinkin sanojen mukaan täydellinen. Sen vuoksi pääsimmekin jo reilun vuorokauden ikäisenä kotiin, vaikka periaatteessa olisimmekin kuuluneet yhä infektioseurantaan. En kuitenkaan osaa nukkua sairaalassa, joten parin valvotun yön jälkeen oma koti oli jaksamiseni kannalta se paras vaihtoehto.
Kotona onkin pienelle syliä, pusuja ja helliä hoitajia riittänyt. Kaikki lapset ovat uudesta tulokkaasta siis todella innoissaan, vaikka itse olenkin saanut Onnilta raivonpuuskia niskaani. On luonnollista, että poissaoloni ja uusi kuopus talossa ottaa koville. Pikkuinen on kuitenkin niin rauhallinen tapaus, ettei pienistä äänistä hätkähdä vaan päinvastoin rauhoittui vasta päästyään kotiin tutun melun pariin.
Täällä päivät kuluvat nyt siis hetken vauvakuplassa. Aivan kuin raskauskin, tämä vaihe lapsen elämässä kestää vain niin lyhyen hetken, että koitamme imeä siitä kaiken ihanuuden irti. Tallettaa niin paljon ensihetkiä muistoihin kuin mahdollista ja ennen kaikkea nauttia jokaisesta hetkestä. Vihdoin kauan kaivattu lapsemme on täällä♥
Itse synnytys oli taas sellainen seikkailu, että palaan siihen ihan omassa postauksessa. Tuon seikkailun tuloksena saimme kuitenkin syliimme pikkuisen pojan, joka on lääkärinkin sanojen mukaan täydellinen. Sen vuoksi pääsimmekin jo reilun vuorokauden ikäisenä kotiin, vaikka periaatteessa olisimmekin kuuluneet yhä infektioseurantaan. En kuitenkaan osaa nukkua sairaalassa, joten parin valvotun yön jälkeen oma koti oli jaksamiseni kannalta se paras vaihtoehto.
Kotona onkin pienelle syliä, pusuja ja helliä hoitajia riittänyt. Kaikki lapset ovat uudesta tulokkaasta siis todella innoissaan, vaikka itse olenkin saanut Onnilta raivonpuuskia niskaani. On luonnollista, että poissaoloni ja uusi kuopus talossa ottaa koville. Pikkuinen on kuitenkin niin rauhallinen tapaus, ettei pienistä äänistä hätkähdä vaan päinvastoin rauhoittui vasta päästyään kotiin tutun melun pariin.
Täällä päivät kuluvat nyt siis hetken vauvakuplassa. Aivan kuin raskauskin, tämä vaihe lapsen elämässä kestää vain niin lyhyen hetken, että koitamme imeä siitä kaiken ihanuuden irti. Tallettaa niin paljon ensihetkiä muistoihin kuin mahdollista ja ennen kaikkea nauttia jokaisesta hetkestä. Vihdoin kauan kaivattu lapsemme on täällä♥
13. syyskuuta 2017
Jokainen synnytys on omanlainen
Useamman samanlaisen synnytyksen jälkeen voisi kai jo helposti ajatella tulevienkin menevän samalla kaavalla. Tiedän kuitenkin jo nyt, ettei tällä kertaa näin tule tapahtumaan. Kävimme nimittäin viikonloppuna synnärillä ottamassa vauvan liikkumattomuuden vuoksi sykekäyrää ja samalla piirtämässä käyrille muutamat tehokkaat supistuksetkin. Käynnin jälkeen entistä kovempia supistuksia on tullut epätasaiseen tahtiin päivien mittaan, kun taas aikaisemmat synnytykset ovat lähteneet kertarysäyksellä käyntiin.
Tällä kertaa tilanteessa, joissa poikien kohdalla meitä ei uskallettu enää missään tapauksessa päästää kotiin asti, työvuorossa ollut kätilö lähetti meidät kuitenkin kotiin. Tulipa todella luottavainen olo tulevaa koitosta kohtaan kätilön hyvästellessä sanomalla, ettei hänen mielestään sillä antibiootilla niin väliä ole ja ainahan voidaan soittaa ambulanssi vastaan tai poikkeustapauksessa ilmoittaa synnärille etukäteen tulostamme. Ja mitkäs olikaan ne pahimmat pelkoni synnytykseen liittyen?!
Kuten aikaisemminkin olen jo maininnut, on synnytyksistäni lähtenyt ajallisesti aina noin puolet pois ja Onni syntyi noin tunnissa. Todennäköisesti tällä hetkellä tilanne on kuitenkin jo kotona ollessa Onnia kypsempi. Olen siis yrittänyt nyt viikonlopun käynnin jälkeen varautua henkisesti siihen, etten niitä antibiootteja tällä kertaa tosiaankaan ehdi saamaan ja se pahin pelkoni eli tien päällä tai kotona synnyttäminen on täysin mahdollista. Mies taas piti tilanteen vuoksi hermostuksissaan jo töistä vapaapäivänkin ja muutenkin on tehnyt normaalia laiskempaa viikkoa, vaikka kauden parhaat työt olisi ollut juuri tällä viikolla tarjolla.
Tällä kertaa täällä saadaan siis tosissamme jännittää, milloin se synnytys oikeasti alkaa ja huomaan öisin sekä miehen ollessa töissä olevani erittäin herkillä tuntosarvilla. Toivon tietysti edessä olevaan synnytykseen aikaisempaa hieman hitaampaa tahtia ja onhan se mahdollistakin. Jokainen synnytyshän on omanlaisensa.
Olen myös tyytyväinen, ettei viikonlopun tilanne käynnistykseen johtanut. On aina parempi jos synnytys lähtee itsestään käyntiin silloin kun pieni on itse valmis ja luonto saa hoitaa tehtävänsä liikoja siihen puuttumatta. Talossamme on myös ollut sitkeää flunssaa, joten kotona rauhassa yhdessä koossa lepäily on paljon miellyttävämpää kuin flunssaisena synnyttäminen. Mikäs täällä on siis makoillessa muiden hemmoteltavana hikottelevaa mahaa silitellen! Suurin jokottelupommituskin on nykyään siirtynyt miehelle, joka saa vastata työkavereidensa ja muiden uteluihin useita kertoja tunnissa.
Rentoa syyskuista viikkoa♥
Tällä kertaa tilanteessa, joissa poikien kohdalla meitä ei uskallettu enää missään tapauksessa päästää kotiin asti, työvuorossa ollut kätilö lähetti meidät kuitenkin kotiin. Tulipa todella luottavainen olo tulevaa koitosta kohtaan kätilön hyvästellessä sanomalla, ettei hänen mielestään sillä antibiootilla niin väliä ole ja ainahan voidaan soittaa ambulanssi vastaan tai poikkeustapauksessa ilmoittaa synnärille etukäteen tulostamme. Ja mitkäs olikaan ne pahimmat pelkoni synnytykseen liittyen?!
Kuten aikaisemminkin olen jo maininnut, on synnytyksistäni lähtenyt ajallisesti aina noin puolet pois ja Onni syntyi noin tunnissa. Todennäköisesti tällä hetkellä tilanne on kuitenkin jo kotona ollessa Onnia kypsempi. Olen siis yrittänyt nyt viikonlopun käynnin jälkeen varautua henkisesti siihen, etten niitä antibiootteja tällä kertaa tosiaankaan ehdi saamaan ja se pahin pelkoni eli tien päällä tai kotona synnyttäminen on täysin mahdollista. Mies taas piti tilanteen vuoksi hermostuksissaan jo töistä vapaapäivänkin ja muutenkin on tehnyt normaalia laiskempaa viikkoa, vaikka kauden parhaat työt olisi ollut juuri tällä viikolla tarjolla.
Tällä kertaa täällä saadaan siis tosissamme jännittää, milloin se synnytys oikeasti alkaa ja huomaan öisin sekä miehen ollessa töissä olevani erittäin herkillä tuntosarvilla. Toivon tietysti edessä olevaan synnytykseen aikaisempaa hieman hitaampaa tahtia ja onhan se mahdollistakin. Jokainen synnytyshän on omanlaisensa.
Olen myös tyytyväinen, ettei viikonlopun tilanne käynnistykseen johtanut. On aina parempi jos synnytys lähtee itsestään käyntiin silloin kun pieni on itse valmis ja luonto saa hoitaa tehtävänsä liikoja siihen puuttumatta. Talossamme on myös ollut sitkeää flunssaa, joten kotona rauhassa yhdessä koossa lepäily on paljon miellyttävämpää kuin flunssaisena synnyttäminen. Mikäs täällä on siis makoillessa muiden hemmoteltavana hikottelevaa mahaa silitellen! Suurin jokottelupommituskin on nykyään siirtynyt miehelle, joka saa vastata työkavereidensa ja muiden uteluihin useita kertoja tunnissa.
Rentoa syyskuista viikkoa♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)