Muutama päivä sitten en herännyt aamulla normaaliin tapaan kellonsoittoon. Olin ollut muiden toimesta hereillä jo lähes koko yön ja kellon soidessa vain yritin raahautua ylös miehen kuorsatessa vieressä. Normaalisti olisin seuraavaksi herättänyt lapset kouluun, mutta nyt se oli turhaa. Kaikki hääräilivät jo iloisesti aamupalalla vieläpä täysin kaikki aamutoimet tehneenä. Keitin pannullisen vahvaa kahvia ja möngin sohvalle ihmettelemään mitä kummaa olin juuri nähnyt.
Normaalistihan tuona aamuna sängyssä kuorsaava mies olisi jo aikoja sitten lähtenyt töihin ja koululaisia, ainakin isompaa, olisi saanut tosiaankin herätellä sekä hoputella aamutoimien kanssa. Myöskään kaikki eivät aamuisin aina niin iloisia ole, vaan aamuäreyttä on usein meillä havaittavissa etenkin huonon yön jälkeen. Aloin jo miettimään vaikuttaako täysikuu näin vahvasti perheessämme?!
Vielä sinä päivänä se todellinen syy ihmeelliseen yö- ja aamuelämäämme kuitenkin selvisi eikä tuo syy loista taivaalla. Kaikki muut perheessämme mua lukuun ottamatta odottivat jo niin kovin malttamattomina vauvaa saapuvaksi aivan kuin joulupukkia jouluaattona. Pojilla tuo jännitys oli jopa vaikuttanut jo yöuniin ja mies ei malttanut lähteä normaaliin aikaan töihin, jos vaikka päästäisiinkin jo tositoimiin.
Aika suloista, vaikka itse kuiskailenkin supistusten tullessa pienelle, ettei muiden intoiluista huolimatta ihan vielä syntyisi. Oma aikani ei siis vielä tosiaankaan ole käynyt pitkäksi vaan haluaisin mielelläni saada ennen vauvan syntymää tehtyä vielä kaiken mieltä stressaavan pois alta :) Pieni saapukoon sitten, kun on siihen itse valmis♥
8. syyskuuta 2017
6. syyskuuta 2017
Yhtä kaaosta
Valitan, jos luulit blogin hiljentymisen johtuvan perheenlisäyksestä, joudun tuottamaan pettymyksen. Täällä voidaan yhä erittäin paksusti ja hyvin! Arki vain on täyttynyt erilaisista pakollisista menoista kuten neuvolasta, vanhempainvarteista, syntymäpäivistä, sun muista, jotka haittaavat kovasti harrastuksia.
Pakollisten menojen lisäksi täällä on menty kaaoksesta kaaokseen. Ensin saimme koulusta tiedotteen, jossa kerrottiin parvorokkoa olevan liikkeellä ja lähes heti perään soiton sairaasta lapsesta. Onneksi raskaus oli jo näinkin pitkällä ja loppujen lopuksi parvoepäilykin osoittautui allergiseksi altistumiseksi, joka pojalla helposti nostattaa lämpöä.
Pojan parantumisen jälkeen saimme muutaman viikon myöhässä toimitetun uuden vitriinin kotiin. Tarkastin lähetyksen tuodessa huolellisesti ja kaikki vaikutti ehjältä, kunnes mies repi suojamuovit pois. Vitriinin ovessa on koko karmin mentävä naarmu! Hoitopöydän ja pinnasängyn nurkkaukset olivat täynnä vitriiniin meneviä tavaroita, emmekä ole saanut selvyyttä kuinka asiassa nyt edetään. Sisuunnuinkin epäjärjestyksestä viikonloppuna niin, että muiden ollessa metsäretkellä mätin tavarat nyt hetkeksi ainakin vitriiniin ja jatkoin siivousvimmaa pyörimällä hurrikaanin lailla pitkin taloa :D Kuinka ihmeellisiä asioita, mitä ihmeellisimpiin paikkoihin sitä onkaan tullut jemmattua?!
Tätä kaaoksen listaa voisin jatkaa vielä tämänkin viikon osalta, jolloin meillä on mm. mennyt synnytyksen aikaiset lastenhoitokuviot täysin uusiksi ja ilmaantunut lähipiiristä huolta. Kaiken tämän kaaoksen ja epäonnen hurrikaanissa olisi niin helppoa ottaa pimenevistä päivistä mallia ja heittää oma mieli sekä loppuraskauskin ihan mustaksi. Kuitenkin olen imenyt kaiken stressin ja kyyneleidenkin keskellä kaiken ilon irti niin raskaudesta kuin kauniista syyspäivistäkin. Ammentanut voimaa hymyilevistä lapsista ja heidän mahtavista jutuistaan. Kaaos ja epäonni kuuluvat toisinaan elämään, mutta kauneutta ja onnea on onneksi ympärillä aina.
Mitä sinulle kuuluu?
Pakollisten menojen lisäksi täällä on menty kaaoksesta kaaokseen. Ensin saimme koulusta tiedotteen, jossa kerrottiin parvorokkoa olevan liikkeellä ja lähes heti perään soiton sairaasta lapsesta. Onneksi raskaus oli jo näinkin pitkällä ja loppujen lopuksi parvoepäilykin osoittautui allergiseksi altistumiseksi, joka pojalla helposti nostattaa lämpöä.
Pojan parantumisen jälkeen saimme muutaman viikon myöhässä toimitetun uuden vitriinin kotiin. Tarkastin lähetyksen tuodessa huolellisesti ja kaikki vaikutti ehjältä, kunnes mies repi suojamuovit pois. Vitriinin ovessa on koko karmin mentävä naarmu! Hoitopöydän ja pinnasängyn nurkkaukset olivat täynnä vitriiniin meneviä tavaroita, emmekä ole saanut selvyyttä kuinka asiassa nyt edetään. Sisuunnuinkin epäjärjestyksestä viikonloppuna niin, että muiden ollessa metsäretkellä mätin tavarat nyt hetkeksi ainakin vitriiniin ja jatkoin siivousvimmaa pyörimällä hurrikaanin lailla pitkin taloa :D Kuinka ihmeellisiä asioita, mitä ihmeellisimpiin paikkoihin sitä onkaan tullut jemmattua?!
Tätä kaaoksen listaa voisin jatkaa vielä tämänkin viikon osalta, jolloin meillä on mm. mennyt synnytyksen aikaiset lastenhoitokuviot täysin uusiksi ja ilmaantunut lähipiiristä huolta. Kaiken tämän kaaoksen ja epäonnen hurrikaanissa olisi niin helppoa ottaa pimenevistä päivistä mallia ja heittää oma mieli sekä loppuraskauskin ihan mustaksi. Kuitenkin olen imenyt kaiken stressin ja kyyneleidenkin keskellä kaiken ilon irti niin raskaudesta kuin kauniista syyspäivistäkin. Ammentanut voimaa hymyilevistä lapsista ja heidän mahtavista jutuistaan. Kaaos ja epäonni kuuluvat toisinaan elämään, mutta kauneutta ja onnea on onneksi ympärillä aina.
Mitä sinulle kuuluu?
30. elokuuta 2017
Joko, joko, joko????
Mahtavaa, raskaus ei ollut ehtinyt edes täysaikaiseksi asti, kun ensimmäiset hätähousut olivat ehtineet jokottelemaan jo tovin. Jokottelun lisäksi olen jo pitkään saanut kuulla arvioita onko mahtavan kokoinen vatsani jo laskeutunut vaiko eikö ja pahimmillaan olen jopa saanut ehdotuksia synnytystalkoista, joilla pieni kyllä saadaan savustettua ulos. Tämä kaikki siis jo ennen täysiaikaisuuttakaan!
Itselläni ei todellakaan ole vielä mikään kiire synnyttämään. Oikeastaan olen vasta hiljalleen alkanut pesemään vauvan vaatteita ja tekemään muita pieniä valmisteluja kotona. Miksi ihmeessä petaisin vielä sängyn pölyttymään, kun pieni saapuu mahdollisesti vasta yli kuukauden päästä? Jos taas vauva haluaa yksiöstä yllättävän aikaisin eroon, ehtiihän sen sängyn loistavasti pedata sairaalasta kotiutumisen jälkeenkin. Taidamme miehen kanssa kuitenkin olla ainoita, joilla vielä malttia riittää.
Lasten malttamattomuuden sekä jokottelun ymmärrän hyvin ja pidän sitä jopa suloisena. Etenkin Onnille on sanottu vauvan saapuvan syksyllä ja nythän on jo ihan syyskelit! Muutoin mieleni tekisi lähinnä linnoittautua kotiin, sillä en jaksaisi olla koko aikaa vastailemassa jopa melko vieraiden 'joko' tai 'eikö vieläkään' kysymyksiin ja kuuntelemassa kuinka vauva pian jo syntyy!
Kaikkein hätäisimmät vetävät jo hyvin pienistä johtopäätöksiään. Ellen esim. heti vastaa viesteihin, olen tietenkin synnyttämässä! Niin, mitäpä muutakaan sitä nyt raskaana oleva äiti ihminen voisikaan tehdä?! Jos pihastamme puuttuu auto, mutta meillä on vieras, olemme tietysti synnyttämässä. Ellei minua tapani mukaan näy jossain, olen tietenkin hakemassa sitä nyyttiä kainalooni, jota tiedotetaan 'varmana tietona' toki myös eteenpäin. Huh, kylläpä olenkin viimeisten viikkojen aikana synnyttänyt jo monta lasta!
Tiedän, ettei jokottelulla tarkoiteta pahaa, mutta viikkokaupalla sitä nyt ei vaan jaksaisi kuunnella. Perheenlisäys on meille hyvin merkittävä tapahtuma ja kerromme siitä kyllä heti kaikille niille, joille itse haluamme. Voin kyllä vannoa, että kaikki muut kyllä taatusti huomaavat milloin raskaus on päättynyt ihan ilman sitä jokoakin :D
Itselläni ei todellakaan ole vielä mikään kiire synnyttämään. Oikeastaan olen vasta hiljalleen alkanut pesemään vauvan vaatteita ja tekemään muita pieniä valmisteluja kotona. Miksi ihmeessä petaisin vielä sängyn pölyttymään, kun pieni saapuu mahdollisesti vasta yli kuukauden päästä? Jos taas vauva haluaa yksiöstä yllättävän aikaisin eroon, ehtiihän sen sängyn loistavasti pedata sairaalasta kotiutumisen jälkeenkin. Taidamme miehen kanssa kuitenkin olla ainoita, joilla vielä malttia riittää.
Lasten malttamattomuuden sekä jokottelun ymmärrän hyvin ja pidän sitä jopa suloisena. Etenkin Onnille on sanottu vauvan saapuvan syksyllä ja nythän on jo ihan syyskelit! Muutoin mieleni tekisi lähinnä linnoittautua kotiin, sillä en jaksaisi olla koko aikaa vastailemassa jopa melko vieraiden 'joko' tai 'eikö vieläkään' kysymyksiin ja kuuntelemassa kuinka vauva pian jo syntyy!
Kaikkein hätäisimmät vetävät jo hyvin pienistä johtopäätöksiään. Ellen esim. heti vastaa viesteihin, olen tietenkin synnyttämässä! Niin, mitäpä muutakaan sitä nyt raskaana oleva äiti ihminen voisikaan tehdä?! Jos pihastamme puuttuu auto, mutta meillä on vieras, olemme tietysti synnyttämässä. Ellei minua tapani mukaan näy jossain, olen tietenkin hakemassa sitä nyyttiä kainalooni, jota tiedotetaan 'varmana tietona' toki myös eteenpäin. Huh, kylläpä olenkin viimeisten viikkojen aikana synnyttänyt jo monta lasta!
Tiedän, ettei jokottelulla tarkoiteta pahaa, mutta viikkokaupalla sitä nyt ei vaan jaksaisi kuunnella. Perheenlisäys on meille hyvin merkittävä tapahtuma ja kerromme siitä kyllä heti kaikille niille, joille itse haluamme. Voin kyllä vannoa, että kaikki muut kyllä taatusti huomaavat milloin raskaus on päättynyt ihan ilman sitä jokoakin :D
29. elokuuta 2017
4-vuotias hymy huulilla
Noin neljä vuotta sitten saapui maailmaan suloinen pieni poika hymy huulillaan. Aina tuolla pojalla ei ole ollut helppoa, mutta yhä edelleen meillä asustaa oikea hymypoika. Olen usein tainnutkin mainita Onnin olevan täysin bloginimensä veroinen pakkaus. Aamuisin ensimmäiseksi sängystä tulee vastaan Onnin aurinkoinen hymy ja tuo hymy tarttuu helposti läsnä oleviin päivän mittaan. Nykyään poika saattaa itsekseen leikkien keskellä myös laulella 'synnyin hymy huulilla' ja nauraa kihertää päälle♥
Vaikka kodin ulkopuolella Onni onkin vielä kovin ujo, asuu meillä kotona oikea höpötin. Tarinoita ja juttua tulee siihen malliin, että joskus toivoisin salaa ihan pienen hetken hiljaisuutta. Ei sillä, että puheliaassa seurassani olisi mitään vikaa, päinvastoin noita pojan juttujahan on todella mukava kuunnella ja pojan kanssa keskustella, mutta ymmärrätte varmaan yskän? Hassujen juttujen lisäksi rakastan Onnin ääntä, sillä hän on oppinut s-äänteen, jota niin kovin ylpeän korostetusti tällä hetkellä suhauttelee♥ Höpötyksen lisäksi Onni on kova laulelemaan itsekseen niin, että alku on jostain tuttua ja loppu ihan pojan omaa keksimää ja sekös poikaa aina naurattaa.
Päivät kaksin Onnin kanssa ovat varsin helppoja, vaikka suuttuessaan poika joskus polkeekin kovasti jalkaa hennosti muristen. Onni on erittäin omatoiminen tapaus ja kova työmies. Piiskaa siis usein vanhempiaan hommiin tai vähintäänkin on heti valmiina auttamaan.
Näin loppuraskaudestani pojan kova liikkumisen halu vie varsin tehokkaasti voimiani. Metsässä vierähtää helposti koko aamupäivä tai sitten meidän pitäisi tauotta pelata jalkapalloa, käydä pyörälenkillä tms., jossa en juuri nyt ihan pysy perässä :D
Liikunnallisuuden vastapainoksi Onni on myös oikea sylikissa. Etenkin aamuisin ja iltaisin poika viihtyy sohvalla pesässään tiiviisti kylki vanhemman kyljessä tai makoilee sylissämme. Hän kiipeää myös usein syliin kutittelemaan, halailemaan ja jakamaan pusuja♥ Refluksin vaivatessa Onni usein myös nukahtaa syliin samalla lailla kun aivan pienenä. Korotetun nukkuma-asennon vuoksi kuitenkin yöt sujuvat jo pääosin kohtuullisesti ja suurimman osan öistään Onni nukkuu ihan omassa sängyssään.
Leikeistä tällä hetkellä Onnin suosiossa on yhä erilaiset koneleikit, Legoilla rakentelu sekä supersankaritouhut. Koululaisista otetaan myös kovasti mallia eli 'läksyjä' riittää. Ekaluokkalaiselle onkin löytynyt läksyrauha, sillä läksyjen aikaan Onnikin värittää, piirtelee, täyttelee tehtäväkirjoja yms. Myös erilaiset lautapelit ovat kovassa suosiossa.
Vuodessa Onni on kasvanut ja kehittynyt hurjasti. Hiljalleen hän on kotona omilla ehdoillaan tullut rohkeammaksi ja vapautuneemmaksi. Vaikka yleiset leikkipaikat, kerhot ja muut vaativat vielä Onnilta henkisiä ponnisteluja, on rohkeutta selvästi myös tullut lisää. Ulkopuolinen hälinä ei ole enää niin ahdistavaa ja imurinkin pystyy kotona kaivamaan kaapista, kunhan poika on toisessa huoneessa. Tästä onkin hyvä jatkaa hiljalleen askel askeleelta kohti täyttä vitosta. Tietenkin hymy huulilla♥
Millaisia noin 4-vuotiaita sieltä löytyy?
Vaikka kodin ulkopuolella Onni onkin vielä kovin ujo, asuu meillä kotona oikea höpötin. Tarinoita ja juttua tulee siihen malliin, että joskus toivoisin salaa ihan pienen hetken hiljaisuutta. Ei sillä, että puheliaassa seurassani olisi mitään vikaa, päinvastoin noita pojan juttujahan on todella mukava kuunnella ja pojan kanssa keskustella, mutta ymmärrätte varmaan yskän? Hassujen juttujen lisäksi rakastan Onnin ääntä, sillä hän on oppinut s-äänteen, jota niin kovin ylpeän korostetusti tällä hetkellä suhauttelee♥ Höpötyksen lisäksi Onni on kova laulelemaan itsekseen niin, että alku on jostain tuttua ja loppu ihan pojan omaa keksimää ja sekös poikaa aina naurattaa.
Päivät kaksin Onnin kanssa ovat varsin helppoja, vaikka suuttuessaan poika joskus polkeekin kovasti jalkaa hennosti muristen. Onni on erittäin omatoiminen tapaus ja kova työmies. Piiskaa siis usein vanhempiaan hommiin tai vähintäänkin on heti valmiina auttamaan.
Näin loppuraskaudestani pojan kova liikkumisen halu vie varsin tehokkaasti voimiani. Metsässä vierähtää helposti koko aamupäivä tai sitten meidän pitäisi tauotta pelata jalkapalloa, käydä pyörälenkillä tms., jossa en juuri nyt ihan pysy perässä :D
Liikunnallisuuden vastapainoksi Onni on myös oikea sylikissa. Etenkin aamuisin ja iltaisin poika viihtyy sohvalla pesässään tiiviisti kylki vanhemman kyljessä tai makoilee sylissämme. Hän kiipeää myös usein syliin kutittelemaan, halailemaan ja jakamaan pusuja♥ Refluksin vaivatessa Onni usein myös nukahtaa syliin samalla lailla kun aivan pienenä. Korotetun nukkuma-asennon vuoksi kuitenkin yöt sujuvat jo pääosin kohtuullisesti ja suurimman osan öistään Onni nukkuu ihan omassa sängyssään.
Leikeistä tällä hetkellä Onnin suosiossa on yhä erilaiset koneleikit, Legoilla rakentelu sekä supersankaritouhut. Koululaisista otetaan myös kovasti mallia eli 'läksyjä' riittää. Ekaluokkalaiselle onkin löytynyt läksyrauha, sillä läksyjen aikaan Onnikin värittää, piirtelee, täyttelee tehtäväkirjoja yms. Myös erilaiset lautapelit ovat kovassa suosiossa.
Millaisia noin 4-vuotiaita sieltä löytyy?
25. elokuuta 2017
Toppaa elokuussa?!
Olen tunnetusti ollut se äiti, joka paniikissa kauden vaihtuessa yrittää etsiä lapsilleen ulkovaatteita huomatessaan vanhojen olevan jo pieniä. Aloitan kyllä yleensä mallistojen katselemisen heti niiden ilmestyessä, mutta jään odottelemaan sopivia sovituspäiviä sekä pohtimaan niitä parhaita vaihtoehtoja, joita lapselle esittää. Toisaalta taas, vaikka valinta olisikin selvä, odottelen usein edes pienen pientä tarjousta. Harvoin olenkaan ulkovaatteista aivan täyttä hintaa maksanut.
Nyt taitaakin olla maailmankirjat sekaisin, sillä on vasta elokuu ja meillä on ensimmäinen toppavaate ostettuna! Onni rakastui Name it:n jääkarhuhaalariin ensinäkemältään ja kieltämättä onhan se ihan pojan tyylinen. Kun satuimme sattumalta olemaan shoppailureissulla päivänä, jolloin haalarista irtosi vielä hieman alennustakin, en enää raaskinut haalaria halailevalta pojalta rakkautta riistää :D
Tämä Name it:n Icebear-haalari ei olisi kyllä tekniseksi haalariksi mun mittakaavalla normihinnallakaan mikään hurjan kallis ollut, sillä se maksaa 80€ ja on saatavilla kokovälillä 80-110cm. Meillä on ollut merkiltä useampikin haalari ja hinta-laatusuhde on kyllä kohdillaan! Sovituskuvia en kyllä näillä säillä edes harkitse, mutta voin laittaa niitä ilmojen viilennettyä, jos teitä kiinnostaa.
Jokos siellä ollaan valmistautumassa talveen vai elätkö syksyn ensin?
Nyt taitaakin olla maailmankirjat sekaisin, sillä on vasta elokuu ja meillä on ensimmäinen toppavaate ostettuna! Onni rakastui Name it:n jääkarhuhaalariin ensinäkemältään ja kieltämättä onhan se ihan pojan tyylinen. Kun satuimme sattumalta olemaan shoppailureissulla päivänä, jolloin haalarista irtosi vielä hieman alennustakin, en enää raaskinut haalaria halailevalta pojalta rakkautta riistää :D
Tämä Name it:n Icebear-haalari ei olisi kyllä tekniseksi haalariksi mun mittakaavalla normihinnallakaan mikään hurjan kallis ollut, sillä se maksaa 80€ ja on saatavilla kokovälillä 80-110cm. Meillä on ollut merkiltä useampikin haalari ja hinta-laatusuhde on kyllä kohdillaan! Sovituskuvia en kyllä näillä säillä edes harkitse, mutta voin laittaa niitä ilmojen viilennettyä, jos teitä kiinnostaa.
Jokos siellä ollaan valmistautumassa talveen vai elätkö syksyn ensin?
24. elokuuta 2017
Synnytyksen aika lähenee
Uskomatonta, mutta pian on jo käsillä se päivä jolloin pikkuisestamme tulee täysiaikainen. Tämähän tarkoittaa samalla myös sitä, että synnytys lähenee hetki hetkeltä. Kohta saamme tavata kauan odotetun perheenlisämme♥ Kuten jo viime viikolla täällä mainitsin, olen kuitenkin hetkittäin miettinyt onko mun ihan pakko synnyttää. Voisi mieluusti jättää tämän osan jännitysnäytelmästä väliin!
En pelkää itse synnytystä, sillä tiedän siitä kyllä tavalla tai toisella selviäväni. Aikaisemmista synnytyksistäkin on pääosin jäänyt todella hyvä mieli, vaikka osa onkin mennyt sattumusten kautta täysin luomusti. Eniten lähestyvässä synnytyksessä kauhistuttaakin, ettei koskaan tiedä milloin sen aika koittaa.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että pääsen automaattisesti käymään loppuraskaudessa äitiyspolilla. Onnin raskauden loppuvaiheilla ilmeisesti istukan toiminta hieman hiipui, mutta nyt ainakin vielä sen osalta kaiken pitäisi olla kunnossa. Myös pikkuisen kokoarvio oli kuulemma oikein hyvä ja käyrillään, mutta itse en oikein noihin arvioihin luota. Kaikki olikin viimeksi polilla tarkastuksessa niin hyvin, että lähtiessämme ylilääkäri hymyssä suin hyvästeli tokaisemalla 'Nähdään synnytyksessä!'. Muuten ihan hyvä, mutta ehditäänkö me sinne sairaalaankaan asti?!
En missään nimessä periaatteessa olisi kaivannut käynnistettyä synnytystä vaan koen luonnollisesti alkavan olevan kyllä miellyttävämpi. Karu totuus on kuitenkin se, että tähän asti synnytyksistäni on aina tippunut noin puolet kestosta pois. Onnikin syntyi sairaalassa kätilön sanoja lainatakseni 'vain pelkällä hyvällä tuurilla'. Olimme menneet Onnin olemattoman liikkumisen vuoksi näytille, kun synnytys yllättäen käynnistyikin ollen jo noin tunnissa ohi. Samanlaista supistusten loppumatonta ja aina vain kovenevaa tulvaa en haluaisi kyllä enää kokea.
Kaikkein jännittävintä tässä synnytyksen odottelusta tekee sen alkamisen ja keston arvaamattomuus. Mies liikkuu paljon työnsä vuoksi eikä aina pysty heti sillä punaisella sekunnilla töistään irtaantumaan. Sairaalaankin ajelee jo reilusti yli 30min eikä siellä enää synnyttäjät pääse autolla ns. suoraan ovelle asti. Pahin kauhukuva olisikin todella nopea synnytys joko kotona tai tien päällä, jolloin täytyisi kutsua ambulanssi paikalle. En välttämättä todellakaan haluaisi jakaa tätä kokemustani lapsuuden ja nuoruuden aikaisten tuttujeni kanssa!
Lähestyvään koitokseen ja sen kestoon tuo lisäjännitystä myös se, että tarvitsen erinäisistä syistä synnytyksessä antibioottia suoraan suoneen eikä riitä, että sen saisi vain tippumaan synnytyksen aikana. Onnin kanssa antibiootit ehtivät ajoissa, koska meillä oli lääkärin käynnistämispäätös antibioottitipan jälkeen ja emme vain ehtineet siihen käynnistämisvaiheeseen asti. Nyt ylilääkäri oli sitä mieltä, ettei ole mitään syitä lähteä käynnistämään.
Jokainen synnytys on erilainen. Voihan olla, että tällä kertaa edessä onkin kunnon maraton, joudutaan vielä yllättäen sectioon tai mennään reilusti yli sinne käynnistykseen asti. On siis vain yritettävä mahdollisuuksien mukaan valmistautua tulevaan ja koittaa avoimin mielin rauhassa odotella mitä tuleman pitää. Loppujen lopuksi toivon kuitenkin vain pääsevämme sinne täysiaikaisuuteen asti ja ennen kaikkea saavani lapseni mahdollisimman hyvävoimaisena syliin asti. Kaikesta muusta selvitään tavalla tai sillä toisella.
Millaisia ajatuksia tai valmistautumistapoja sinulla on ollut synnytyksen lähestyessä?
21. elokuuta 2017
Opettavainen vuosi takana
Vuosi sitten koimme kesällä muutamia paniikinomaisia hetkiä miettiessämme kuinka pärjäämme taloudellisesti tulevaisuudessa. Tahdoimme tukea ja kasvattaa Onnia kotoa käsin eskari-ikään asti, mutta tiesimme, ettei pelkkä tahtotila riitä. Lopulta koin hetken, jolloin paniikki katosi ja tiesin selviävämme kyllä.
Hetkeäkään emme tämän vuoden aikana ole päätöstämme katuneet. Uskon vakaasti Onnin hyötyneen kotihoidosta, jossa hän on saanut kehittää sosiaalisuuttaan omien sietokykyjensä mukaan. Päiväkodissa olisi ollut pakko olla, kun taas kerhossa olemme voineet käydä pojan valmiuden mukaan. Myös aamupäivät kaksin Onnin kanssa ovat antaneet minulle äitinä niin paljon. Kuinka ihanaa onkaan löhöillä aamulla vailla kiirettä sohvalla peiton alla pojan kertoessa kuinka onnellinen hän siinä onkaan♥
Tämä vuosi on opettanut koko perhettä ehkä eniten taloudellisesti. Vaikka karsimme menojamme jo ennen kotihoidontuen loppumista, on vuoteen toki yllätyksiä mahtunut mukaan. Suurin ja ihanin yllätys on syksyllä luoksemme saapuva pikkuinen, jonka vuoksi olemme joutuneet miettimään miten jo pienentyneistä tuloista säästetään vielä kaikkiin tarvittaviin hankintoihin. Epäröinnistämme huolimatta olemme yllättävänkin helposti onnistuneet kuitenkin ostamaan jo lastenhuoneeseen täydellisen kerrossängyn ja muutamia kalliimpia vauvahankintoja.
Olemme siis selvästikin koko perhe oppineet pakon edessä vuoden aikana taloudellisemmiksi. Oikeastaan mies on ruokakaupassa nykyään paljon tarkempi kuin minä! Ruokaostoksissa kotimaisuudesta tai ruuan laadusta emme kuitenkaan ole tinkineet, mutta olemme hyödyntäneet vielä entistä enemmän pakastinta ja vertailleet hintoja. Erityisruokavalioisen kanssa taas olemme leiponeet entistä enemmän, sillä onhan esim. itsetehty kääretorttu huomattavasti parempaa ja halvempaa kuin kaupan noin 6€ maksava!
Joskus olen pohtinut onko tämä säästämisemme lapsista jo ahdistavaa, sillä etenkin ekaluokkalainen on useampaan kertaan sanonut, ettei häneen tarvitse tuhlata rahaa. Kyse taitaa kuitenkin olla enemmän sydämellisestä luonteesta kuin alituisesta säästämisestä. On totta, että lapset ovat vuoden aikana oppineet, ettei kaikkea saa nyt ja heti. Hankintalista on usein ollut pitkä ja isoimmat hankinnat olemme tehneet tarjouksia kytäten. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että ensi viikolla kun äidillä on taas rahaa. Olemme kuitenkin jokainen kuukausi myös käyneet ulkona syömässä, tehneet retkiä, käyneet huvittelemassa yms. mihin lapset ovat pienestä pitäen tottuneetkin.
Me vanhemmat olemme lapsillemme esimerkkinä monessa asiassa ja tuo sama pätee myös säästämiseen. Tämän vuoden aikana lapset ovat itse huomanneet, ettei kaikkia saamiaan lahjakortteja tai rahoja kannatakaan tuhlata heti. Aina ei tarvitse ostaa mitään isoa, vaan puolet lahjarahoista voi laittaa säästöön ja toisella puolikkaalla ostaa jotain pienempää ja kenties kivempaakin. Tai sitten voi tehdä vähän ylimääräistä työtä ja ansaita ihan itse rahaa haluamaansa juttuun.
Nyt tällä vuoden kokemuksella voisin siis lohduttaa itseäni sanomalla, ettei tarvitse pelätä. Me todellakin pärjäämme, jos niin tahdomme! Elämä on valintoja täynnä ja tällä kertaa me valitsimme kyllä aivan oikein.
Hetkeäkään emme tämän vuoden aikana ole päätöstämme katuneet. Uskon vakaasti Onnin hyötyneen kotihoidosta, jossa hän on saanut kehittää sosiaalisuuttaan omien sietokykyjensä mukaan. Päiväkodissa olisi ollut pakko olla, kun taas kerhossa olemme voineet käydä pojan valmiuden mukaan. Myös aamupäivät kaksin Onnin kanssa ovat antaneet minulle äitinä niin paljon. Kuinka ihanaa onkaan löhöillä aamulla vailla kiirettä sohvalla peiton alla pojan kertoessa kuinka onnellinen hän siinä onkaan♥
Tämä vuosi on opettanut koko perhettä ehkä eniten taloudellisesti. Vaikka karsimme menojamme jo ennen kotihoidontuen loppumista, on vuoteen toki yllätyksiä mahtunut mukaan. Suurin ja ihanin yllätys on syksyllä luoksemme saapuva pikkuinen, jonka vuoksi olemme joutuneet miettimään miten jo pienentyneistä tuloista säästetään vielä kaikkiin tarvittaviin hankintoihin. Epäröinnistämme huolimatta olemme yllättävänkin helposti onnistuneet kuitenkin ostamaan jo lastenhuoneeseen täydellisen kerrossängyn ja muutamia kalliimpia vauvahankintoja.
Olemme siis selvästikin koko perhe oppineet pakon edessä vuoden aikana taloudellisemmiksi. Oikeastaan mies on ruokakaupassa nykyään paljon tarkempi kuin minä! Ruokaostoksissa kotimaisuudesta tai ruuan laadusta emme kuitenkaan ole tinkineet, mutta olemme hyödyntäneet vielä entistä enemmän pakastinta ja vertailleet hintoja. Erityisruokavalioisen kanssa taas olemme leiponeet entistä enemmän, sillä onhan esim. itsetehty kääretorttu huomattavasti parempaa ja halvempaa kuin kaupan noin 6€ maksava!
Joskus olen pohtinut onko tämä säästämisemme lapsista jo ahdistavaa, sillä etenkin ekaluokkalainen on useampaan kertaan sanonut, ettei häneen tarvitse tuhlata rahaa. Kyse taitaa kuitenkin olla enemmän sydämellisestä luonteesta kuin alituisesta säästämisestä. On totta, että lapset ovat vuoden aikana oppineet, ettei kaikkea saa nyt ja heti. Hankintalista on usein ollut pitkä ja isoimmat hankinnat olemme tehneet tarjouksia kytäten. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että ensi viikolla kun äidillä on taas rahaa. Olemme kuitenkin jokainen kuukausi myös käyneet ulkona syömässä, tehneet retkiä, käyneet huvittelemassa yms. mihin lapset ovat pienestä pitäen tottuneetkin.
Me vanhemmat olemme lapsillemme esimerkkinä monessa asiassa ja tuo sama pätee myös säästämiseen. Tämän vuoden aikana lapset ovat itse huomanneet, ettei kaikkia saamiaan lahjakortteja tai rahoja kannatakaan tuhlata heti. Aina ei tarvitse ostaa mitään isoa, vaan puolet lahjarahoista voi laittaa säästöön ja toisella puolikkaalla ostaa jotain pienempää ja kenties kivempaakin. Tai sitten voi tehdä vähän ylimääräistä työtä ja ansaita ihan itse rahaa haluamaansa juttuun.
Nyt tällä vuoden kokemuksella voisin siis lohduttaa itseäni sanomalla, ettei tarvitse pelätä. Me todellakin pärjäämme, jos niin tahdomme! Elämä on valintoja täynnä ja tällä kertaa me valitsimme kyllä aivan oikein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)