Pelonsekaisin tuntein ensimmäiseen ultraan

 Päätin julkaista vielä näin jälkikäteen meidän hieman erilaisen raskauspolun ja sen kuinka se päättyikään. Ehdin kirjoittelemaan kevääseen asti ylös ajatuksia blogia varten. Julkaisen luonnokset järjestyksessä sitä mukaa, kun ehdin ne viimeistellä. Kenties tästä kaikesta, tai edes osasta siitä, on vertaistukea jollekin. Nyt on vihdoin ensimmäisen ultran aika!

  Alkuraskauden epävarmuudessa olisin niin kovin tahtonut varhaisultraan! Valitettavasti vaan lähiseudulla ei sopuhintaista ole tarjolla, eikä sopivaa ajankohtaa pienelle ultrausreissulle tuntunut löytyvän. Toisaalta eihän se olisi mitään taannut, vaikka varhaisultrassa olisikin syke näkynyt. Kävin siis kiltisti rv 10 labrassa verikokeissa ja odottelin jännityksessä hermoillen nt-ultraa. 

 Vihdoin koitti kauan odotettu päivä, kun matkasimme miehen kanssa äitiyspolille. Heti ultrauksen aluksi ruutuun ilmestyi pieni, liikkuva ihme eikä kyyneleitä silmäkulmissa voinut estää. Kätilö kertoi jo ennen mittauksia, ettei niskaturvotuksesta ainakaan huolta ole. Näin huolemme väheni heti alkuun ja pystyimme vain ihastelemaan pientä kätilön tutkiessa hyvin tarkkaan rakenteita. Mitään poikkeavaa ei tutkimuksessa löydetty eli täydellinen pieni. Kooltaan mittojen mukaan hieman viikkoja pienempi, mutta edes laskettua aikaa oli heiton mukaan turha muuttaa. 

 Koska ultraus oli sujunut jopa edellä aikataulusta ja vatsan päältä oli niin erinomainen näkyvyys, saimme lopuksi ihastella pientä myös 3D.nä ♥ Saimme laskea pienen pienet varpaat ja sormet. Ihasteltiin nöpönenää ja muutenkin suloisia kasvoja, jotka muistuttivat selvästi sisaruksia. Siinä hetkessä oli vain valtaisa kiitollisus, onni ja rauhallisuus. Pienen potkiessa villisti anturia sain myös varmistuksen, että muutamia päiviä aikaisemmin liikkeiksi hyvällä mielikuvituksella luulemani hentoinen havina oli kuin olikin pienen liikkeitä ♥ 

 Nt-ultran jälkeen uskalsin ensimmäistä kertaa ääneen puhua miehelle syksystä, jolloin vauva ehkä saapuisi. Tiesin, että mitä vain voi vielä raskaudessa tapahtua. Keskityin onnellisena mahan kasvattamiseen ja pienen liikkeistä nauttimiseen yrittäen ottaa raskauden iloista kaiken irti. Silti tahtomattani ja kaikesta järkeilyistä huolimatta en päässyt eroon tunteesta, ettei kaikki ole hyvin. Tuo sama tunne oli ollut edellisessä hyvin sujuneessa raskaudessa mukana, mutta nyt se tuntui erilaiselle ja jotenkin voimakkaammalle. Ehkä iän vuoksi tieto vain rauhoittamisen sijaan lisäsi nyt epävarmuutta?

 

Ihana, pelottava alkuraskaus

  Päätin julkaista vielä näin jälkikäteen meidän hieman erilaisen raskauspolun ja sen kuinka se päättyikään. Ehdin kirjoittelemaan kevääseen asti ylös ajatuksia blogia varten. Julkaisen luonnokset järjestyksessä sitä mukaa, kun ehdin ne viimeistellä. Kenties tästä kaikesta, tai edes osasta siitä, on vertaistukea jollekin. Nyt on vuorossa epävarma alkuraskaus.

 Plussatesti toi tullessaan valtaisan onnen. Unelma oli sittenkin lähempänä toteutumistaan! Onnen lisäksi kuvaan astui kuitenkin myös pelko. Tiesimme aivan hyvin millainen keskenmeno- tai kromosomihäiriöriski jo ikäni puolesta olisi, eikä aikaisempia raskauksia kovemmat alavatsakivut vähentäneet pelkoa yhtään. Toki tiesin myös kipujen ja pienen tuhruilun voivan yhtä hyvin kuulua alkuraskauden oireisiin. Näihin oireisiin ei itse omilla toimillaan voinut vaikuttaa, eikä mahdollista keskenmenoa estää, joten oli vain yritettävä nauttia hetkistä raskaana ja olla pelkäämättä pahinta. Helpommin sanottu, sillä tiesimme valitettavasti myös, ettemme uutta mahdollisuutta raskauteen välttämättä enää saisi.

 Jokainen uusi päivä raskaana oli suuri ilo. Väsymys, pahoinvointi ja kovat alavatsakivut vaikeuttivat päiviä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olo oli pirteä vain aamuöisin, mutta päivät oli lasten kanssa yritettävä sinnitellä mahdollisimman normaalina. Itselleni tyypillinen alkuraskauden migreeniputki pysyi poissa. Toisaalta ihanaa nauttia lisääntyvästä valoisuudesta ja kevään saapumisesta, mutta lisäsihän se epävarmuutta entisestään! Ensimmäistä neuvola-aikaa tuntui olevan niin kovin vaikea soittaa, sillä mietin miten pystyisin sen keskenmenon jälkeen perumaan. 

 Yritin uskotella itselleni, että jokainen raskaus oireineen on aina vähän erilainen. Pahimpien epätoivojen hetkellä mies valoi uskoa, että kyllä me tämä lapsi syliin asti saadaan. Palkitsin hänet liian usein kunnon hormonimyrskyillä, kuten purskahtamalla kaupassa pikkulapsen lailla itkuun, koska en saanut muiden tavoin sushia. Hiljalleen viikot lisääntyivät, housut kiristyivät ja ihan kuin jotain hentoista kuplintaakin olisi mahassa tuntunut. Hetkittäin teki mieli seota ihanista vauvajutuista ja huutaa onnea koko maailmalle. Samaan aikaan kuitenkin halusin pitää salaisuudestamme yhä tiukemmin kiinni, sillä jokin sisälläni sanoi, ettei kaikki ole hyvin. Onneksi aivan pian olisi ensimmäisen ultran aika ja saisimme jonkinlaista helpotusta tähän epävarmuuteen!

Oireet ennen plussaa

   Niin se aika kuin huomaamatta taas hurahti ohitse. Tarkoitukseni oli ensin kesän aikana päivittää blogia ja samalla kiriä raskauspostaukset ajan tasalle. Elämä vain taas pääsi yllättämään hieman toisella tavalla kerran jos toisenkin ja kesästä sekä syksystä tuli hieman erilaisia kuin suunnittelimme. Tiedän, voi olla ärsyttävääkin, etten avaa asiaa nyt ainakaan vielä kesän kohdalta sen enempää, mutta kaikki on kuitenkin täällä hyvin! 

 Nyt, kun aikaa on hieman kulunut, päätin julkaista vielä näin jälkikäteen meidän hieman erilaisen raskauspolun ja sen kuinka se päättyikään. Ehdin kirjoittelemaan kevääseen asti ylös ajatuksia blogia varten. Julkaisen luonnokset järjestyksessä sitä mukaa, kun ehdin ne viimeistellä. Kenties tästä kaikesta, tai edes osasta siitä, on vertaistukea jollekin. Aloitetaan siis aivan alusta ajasta, jolloin kaikki oli vielä unelmaa. 

  Usein lasta yrittävät ja kovasti toivovat etsivät jo pian ovulaation jälkeen merkkejä mahdollisesta onnistumisesta. Kuinka paljon sitä voikaan kerta toisensa jälkeen innostua uudesta oireesta, kunnes lopulta pettymys tiputtaakin takaisin maanpinnalle?! Tarpeeksi kauan yritystaivalta räpiköineenä sitä huomaakin jo, että on aivan sama onko täysin oireeton vai kokeeko kaikki mahdolliset raskausoireet lopputuloksen ollessa silti aina se sama; nega, ei raskaana. Valitettavasti raskausoireet ja pms-oireet voivat sekoittua nostattaen kuukaudesta toiseen turhia toiveita, tai sitten joskus hedelmöittynyt munasolu ei vaan saanut tarrattua kunnolla kiinni. 

 Itse ehdin aiemmista kierroista olla aivan varma raskaudesta ja yritystaipaleella pettymyksiä tuli negatiivisten raskaustestien myötä liian monta. Niin selviä raskausoireita muka! Aluksi varmasti "oireet" johtuivat vain liiallisesta kehon tarkkailusta ja niistä kirotuista pms-oireista, joihin ei ennen ollut niin huomiota kiinnittänyt. Lopulta joukossa oli kuitenkin myös niitä kiertoja, jotka päättyivät ns. kemialliseen raskauteen.

 Kun viimeisessä yrityskierrossa jo tiesin, ettei meillä toivoa juurikaan ole, kirjoitin itselleni osittain leikilläni oireet ylös. Sitä listaa voisin aina tarvittaessa lukea ja muistuttaa itseäni ottamaan rauhallisesti. Raskaus ei olisi mahdollinen, vaikka kuinka sitä toivoisi. Enpä olisi ikinä silloin edes leikilläni osannut arvata, että kirjoitinkin täysin päinvastaista listaa raskauden ensioireista!

 Koronarokotteen sekoittaman kierron vuoksi dpo:t on tässä nyt laskettu nt-ultrassa vahvistetuista päivistä. Ovulaatioon viittaavia kipuja ja oireita oli muutamaa päivää aikaisemmin, mutta irtoaminen on tosiaan hyvinkin voinut tapahtua vielä myöhemmin. 

dpo 3 Perinteinen menkkafinni

dpo 6 Perinteinen migreeni poissa, mutta päätä kyllä särkee. Hengästyttää normaalia helpommin. Flunssa tulossa?

dpo 7 Väsyttää aivan valtavasti. Olisiko se migreeni vain myöhässä?

dpo 8 Ulkoillessa ihmeen etova olo. Koko päivän tuntuu kiukuttavan kaikki. Nukahdan illalla aikaisin sohvalle.

dpo 9 Aamulla peilistä kurkkii joku pizza! Ei sittenkään vaan kasvonihan ne vain ovat menkkafinnien lisääntyessä villisti. Itkettää ihan kaikki. Hiton hormonit! Vv paksua ja voidemaista. 

dpo 10 Jäädyn, vaikka olen sisällä hautautuneena lämpimään pesään. Etoo jatkuvasti. Syke ilmeisesti myös heittelee stressistä välillä omiaan.

dpo 11 Koko aamupäivä hyvin vahvaa etomista. Yrjö meinasi hyökätä kaupassa maskiin. Illalla väsymys iskee taas ennen aikojaan ja olen aivan jäässä. Varmaan huonon edellisyön tulosta.?

dpo 12 Yhä edelleen etominen jatkuu. Lumitöitä tehdessä järkyttävä vihlaisu jossain kohdunseudulla. Eiköhän tämä kierto ala olla taputeltu! Nukahdan jo ennen lapsia.

dpo 13 Aamulämpö yhä koholla, mutta olo on myös lievästi flunssainen. Tulisi nyt sieltä se tauti jos on kerta tullakseen! Menkat eivät ole näköjään tälläkään kertaa ainakaan kellontarkassa aikataulussaan.

dpo 14 Aamulämpö laskenut, mutta yhä se ilkeä flunssainen olo ja etominen jatkuu. Maha jumittaa, ihme ruokahimoja ja nännitkin yrittävät huijata arkuudellaan. Kellertävästä vv:sta päätellen keltarauhanen sentään toiminut ainakin.

dpo 15 Aamulämpö normaalia selvästi korkeammalla ja palelee. Nyt vihdoinko se flunssa tulee?!

dpo 16 Mitä vit**a?! Myöhästelevistä menkoista ärsyyntyneenä tehty testi huutaa selvää plussaa, vaikka sen ei pitänyt olla edes mahdollista! Onko tämä jotain kehon julmaa pilaa? Oli tai ei, onnenkyyneleet valuvat väkisinkin silmistä. Ehkä ihmeitä voikin oikeasti tapahtua! Vai innostunko nyt liikaa ja pettymys odottaa nurkan takana? Silti, niin selvästi plussa, ettei voi olla epäselvyyttä, ihanaa!!

 Kevät 22: Edelleenkin tuntuu niin kovin uskomattomalta ja kiitolliselta, että tässä oikeasti raskaana ollaan. Meille oikeasti tulee vauva, mikäli kaikki menee loppuun asti hyvin! Onneksi elämällä on näitä ihaniakin yllätyksiä tarjolla ♥

 Oletko sinä kokenut selviä oireita jo ennen plussaa?