Aarre kohta 3 vuotta; töihin vai kotiin?

 Elokuu on täällä ja ihan pian koululaiset istuutuvat pulpettiensa ääreen. Onni ensimmäistä kertaa koululaisena, joten suuri hetki tulossa! Koulujen alun myötä kunnon syksy lähenee vauhdilla ja niin myös Aarren 3-vuotissyntymäpäivät. Tämä tarkoittaa kotihoidon tuen loppumista ja monia tuntuu kiinnostavan niin somemaailmassa kuin muutoinkin joko lähden 14 vuoden jälkeen kotoa makaamasta ihan oikeisiin töihin.

 Tuleva syksy on ollut meille täysin selvillä jo alkuvuodesta ennen koronakriisiä, jolloin päiväkotipaikatkin olivat haussa. Jos joku olisi kasvokkain suoraa asiasta kysynyt, olisin toki halutessani voinut vastata jo silloin. Ennemmin ihmisistä oli kuitenkin mukavampi arvuutella ruisleivän turvottamasta vatsastani olisiko meillä taas sopivasti pulla uunissa tai vihjailevaan sävyyn yrittää udella mitä mielessä. Kiusallani leikin, etten ymmärtänyt vihjailuja ja mikäli joku rohkaistui kysymään pullista, totesin niitä olevan uunissamme harvemmin.

 Oikeastaan alun perin tarkoitukseni oli kirjoittaa syksystä jo ennen koronaa, miehen saatua jatkoa työsopimukseensa ja Aarren varmistettua paikkansa. Mies jatkaa siis useamman vuoden epäsäännöllistä työtään ja mahdollisesti pitkiä työputkiaan. Millainen päivä huomenna on, emme täysin koskaan tiedä. Kouluaikoina koululaisten arkea rytmittää koulupäivät ja harrastukset, joihin pojat tarvitsevat kuljettamista naapurikaupunkiin. Toisinaan arkipäivämme ovat melkoista palapeliä, mutta aina ne palaset loksahtelee paikoilleen tavalla tai toisella.

 Aarren osalta tulevan syksyn viimeinenkin palanen loksahti loppuviikosta paikoilleen, kun koronan viivyttämä tieto saapui postilaatikkoomme. Hän sai odotetusti kerhopaikan. Kyllä, Aarre aloittaa päiväkodin sijasta kerhon! Blogin nimeen ei siis ole tulossa muutosta vaan jään ainakin toistaiseksi kotiin ihan viralliseksi kotiäidiksi. Laiskuutta, sanoisi joku, mutta me ajattelemme tätä mahdollisuutena. Aarre saa saman mahdollisuuden kiireettömään lapsuuteen kuin isommat sisaruksensakin ja me saamme mahdollisuuden nauttia pojan mahtavasta seurasta hieman pitempään. Samalla arkeamme on helpompi hallita, eikä Onnin tarvitse väsyttää itseään iltapäiväkerhossa. Hänelle kun jo koulupäiväkin voi olla alkuun henkisesti ihan riittävä ponnistus.

 Vaikka jäänkin nyt kotiin, se ei automaattisesti tarkoita miehen lompakolla elämistä. Hän kantaa toki päävastuun taloudellisesti, mutta tarkoitukseni olisi ainakin osittain kattaa tulonmenetystäni tekemällä kerhopäivien aikana ja mahdollisesti unista tinkimättä iltaisin hommia kotitoimistosta käsin. Tiedän myös aivan hyvin, ettei tämä kotona olo kartuta eläkettä. Mistä sitä kuitenkaan ikinä tietää olenko eläkeiässä enää hengissäkään? Toisaalta eläkkeen puuttumiseen voi varautua taloudellisesti myös itse.

 Haluamme nauttia lastemme seurasta niin paljon kuin mahdollista. Valitettavasti ilman lottovoittoa molemmat vanhemmat eivät pysty kotiin jäämään. Kiitos rakas mieheni, kun mahdollistat tämän ♥ Järjellä ajateltuna olisin toki lähtenyt töihin ja helpottanut siten miehen stressiä taloudesta. Sosiaalisena Aarre olisi varmasti pärjännyt päiväkodissa ja muutenkin arjen epäsäännöllisyys ja äkisti muuttuvat tilanteet olisi ollut selvitettävissä aina jollakin keinolla. Tämä valinta on kuitenkin tehty sydämellä ja uskomme, että näin on parasta meidän perheellemme.

  Vaikka nykyään Suomessa ei kotiäitiyttä arvostetakaan, koen olevani etuoikeutettu saadessani olla läsnä ja tukemassa lasteni kasvua. Saan olla mukana lasteni arjessa, opettaa ja ohjeistaa heitä sekä tarjota syliä ja lohtua, kun he sitä tarvitsevat. Saan seurata ihan läheltä lasteni kasvun ja kehityksen, nähdä ilosta tuikkivat silmät, onnistumisen riemun ja auttaa pettymysten yli. Voi kuinka innolla odotankaan edessä olevia seikkailuja!